Keittiömystikko: Hengellisyys on sanoja syvempi asia
Papin sanat jäivät mietityttämään. Kenelle kuuluu uskon auktoriteetti ja voiko hengellisyyttä mitata sanoista?
Juttelin tutun papin kanssa erään tilaisuuden jälkeen. Hän kertoi, että oli aiemmin aamulla ottanut esiin kirjoittamani Etsijän kirjan ja pyytänyt mielessään, että se avautuisi oikeasta kohdasta. Hän on lukenut sivuilta lapsuudessani toistuneesta hiljaisuuden kokemuksesta sekä mieleenpainuvasta hetkestä sateenkaaren äärellä.
Pappi arvelee joidenkin kollegojensa ajatuksia, ehkä omiaankin, tekstini äärellä: "Tämä ei ole tarpeeksi hengellistä! Mitä tämä on?" Samaan hengenvetoon hän lisää, että toivoisi itsekin ilmaisevansa ajatuksiaan vapaammin hengellisissä kysymyksissä, kuten minä joskus teen. Hän myöntää pelkäävänsä kritiikkiä.
Sydämeni jysähtää hieman. Jään miettimään, mikä mahtaa olla "tarpeeksi hengellistä". Millä mittarilla hengellisyyttä mitataan, jos sitä mitataan? Voiko hengellisyyden asteen päätellä ihmisen sanoista, nekö paljastavat sydämen tai elämän järjestyksen? Ja kuka on asiassa auktoriteetti: pappi, kirkko, toiset ihmiset, ihminen omalta osaltaan vai Jumala?
Kysymys ei ole yhdentekevä. Se liittyy laajemminkin siihen, löytävätkö ihmiset kirkon ja löytääkö kirkko ihmiset, tälläkin vuosituhannella. Pohjois-Euroopassa uskonnon merkityksen väheneminen on tosiasia. En silti usko, että yksikään ihminen on immuuni aidolle armolle, rakkaudelle tai toivolle. Uskon kielestä on vaan tullut monelle kuin hepreaa tai latinaa, vaikka kirkossa puhutaankin omaa äidinkieltä.
Kysymys ei ole yhdentekevä. Se liittyy laajemminkin siihen, löytävätkö ihmiset kirkon ja löytääkö kirkko ihmiset, tälläkin vuosituhannella.
Papin mainitsemissa elämäni kokemuksissa kirkkaus, syvyys ja yhteys suurempaan olivat vakuuttavasti läsnä. Kosketus eksistentiaaliseen rauhaan, omaan sisimpään ja elämän inhimillisyyteen tuntui niissä suoralta ja välittömältä. Se on minulle hengellistä, mutta niin on kirkossa käyminenkin.
Mikä sinulle on hengellistä? Milloin pääset parhaiten kosketuksiin hengellisyyden tai henkisyytesi kanssa?
Opillinen ja kokemuksellinen lähestymistapa täydentävät toisiaan, mutta jonkinlaista epäluuloa niiden välille helposti syntyy. Mistä saa puhua ja miten? Kuka saa puhua ja mitä? Ongelmana ovat sisäpiirit ja ulkokehät. Mihin niitä tarvitaan? Ihmisiä olemme kaikki, eikä ylimielisyyteen ole meistä kenelläkään varaa. Tilaa kysymyksille, kuulijaa kokemuksille ja yhteyttä toisiimme me kai kuitenkin kaipaamme.
Yhteyden luominen on hengellisyyden tukemista – sellaisena kun se kunkin kohdalla toteutuu tai jää toteutumatta. Ehkä sanoina, kokemuksina tai määrittelemättömänä sanattomuutena. Voiko tänään avartaa ajatusta ja tulla toista vastaan?
Inhimillisyys on korkein periaate. Myös hengellisyydessä.
Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keittiömystikko: ”Tuuli laittaa puut tanssimaan” – lapset ovat luontaisia mystikoita
PuheenvuorotMystikot puhuvat rakkauden kielellä yhteydestä, luonnosta ja Jumalasta. Niin tekevät myös lapset.
Keittiömystikko: Jääkö luomuiltasatu historiaan?
Puheenvuorot
