Ketola: Muuttaja treenaa luopumista – samalla voi aloitella kuolinsiivousta
Voiko ihmisellä olla liikaa kirjoja? Entä tarvitseeko sellaista omistaa, minkä voi helposti lainata?
Teologinen tiedekunta muuttaa loppukesällä Vuorikatu 3:sta vasta remontoituihin tiloihin yliopiston päärakennuksessa. Tätä ennen tiedekunta on toiminut Aleksanterinkadulla, Fabianinkadulla, Neitsytpolulla – ja aikojen alussa päärakennuksessa.
Muutto uusiin tiloihin on aina shokki systeemille, ja sopeutuminen kestää aikansa. Itselleni erityistä tuskaa tuottaa se, että uudessa huoneessani on paljon vähemmän tilaa kirjoille kuin nyt on.
Olen hankkinut vuosien kuluessa suuren määrän kirjoja erilaisilta ”ydinosaamisalueiltani” – ja aika paljon niiden ulkopuoleltakin. Läheskään kaikille kirjoille ei ole ollut välitöntä käyttöä, vaan olen ostanut ison osan niistä ajatellen mahdollista tulevaa tarvetta.
Vain hieman vähemmän hyllymetrejä vie kansioihin keräämäni tutkimusmateriaali jo loppuneita tai vielä näköpiirissä olevia tutkimusprojekteja varten. On arkistoista kopioituja asiakirjoja, kirjeenvaihtoa, lehtijuttuja jne. Aihepiirit liittyvät enimmäkseen Viroon, Ukrainaan, paaviuteen, antisemitismiin ja holokaustiin.
Tälle voi vielä joskus olla käyttöä.
Olen joutunut pakon edessä karsimaan kirjastoani. Se lähti hyvin hitaasti käyntiin, kun jokaiseen kirjaan tarttuessani ajattelin, että tälle voi vielä joskus olla käyttöä. Kirjojen ostamispaikkoihin tai -aikoihin liittyy myös muistoja ja tunteita, jotka vaikeuttavat niistä luopumista. Lopulta oli pakko ottaa järki käteen, oli terästäydyttävä.
Psyykkasin itseäni seuraavilla kriteereillä: Jos kirja tai lehti – kuten Teologinen Aikakauskirja, jota minulla oli hyllyssäni vuosikymmenten ajoilta – on saatavilla yliopiston kirjastosta, siitä voi luopua. Pitää keskittyä niihin aihepiireihin, jotka todennäköisesti ovat tulevaisuudessakin tärkeimmät. Kaikkea kiinnostavaa ei tarvitse itse omistaa. Kaikkea ei ehdi millään lukea. Yliopiston kirjastoon lahjoittamistani kirjoista on hyötyä muillekin kuin vain itselleni.
Ajattelin myös lapsiani, jotka aikanaan joutuvat selvittämään isänsä tuskallisen laajaa kirjaperintöä.
Kirjoittaja on juuriltaan eteläpohjalainen, mutta lehvästöltään helsinkiläinen kirkkohistorian dosentti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ketola: Loma-ajan perversseihin nautintoihini on kuulunut paikallisen lehden Tekstaten-palsta
PuheenvuorotTuntuu kuin Pohjanmaalla elettäisiin edelleen sisällissodan tai Lapuan liikkeen jälkimainingeissa.