Ketola: Jotkut luterilaiset papit haaveilevat katolisuudesta – käsitys ikiaikaisia totuuksia vartioivasta katolisesta kirkosta ei pidä paikkaansa
Katolisen kirkon papistosta ja piispojenkin joukosta löytyy naispappeuden kannattajia, samansukupuolisten vihkimisen tukijoita ja monien muiden uudistusten ajajia.
Kotimaa-lehdessä oli puolitoista vuotta sitten uutinen, jonka mukaan kymmenet suomalaiset luterilaiset papit harkitsisivat liittymistä katoliseen kirkkoon. Tieto oli peräisin kahdelta suomalaiselta katoliselta papilta. Suuri määrä herätti minussa epäilyksiä pienestä liioittelusta. Toki tiedän muutamia luterilaisia pappeja, joilta tällainen tempaus ei tulisi lainkaan yllätyksenä.
Mistä sitten tämänkaltaiset aikeet voisivat johtua? Papin teologiset näkemykset voivat tietenkin muuttua ajan kuluessa, tai katolisuus voi alkaa tuntua uskonnollisista tai kulttuurisista syistä läheisemmältä.
Syynä voi olla myös pettymys oman kirkon tilanteeseen tai suuntaan, esimerkiksi seksuaalisuutta koskevan opetuksen vuoksi. Oletan, että siinä tapauksessa kirkon vaihtoa miettivä kaipaa nimenomaan jotakin perinteisempää tai konservatiivisempaa ja olettaa löytävänsä vihreämpää kirkollista ruohoa luterilaisia ja katolilaisia erottavan aidan toiselta puolelta.
Rahahan olisi kuitenkin toissijainen asia, vai kuinka?
Vaihdosta pohtivilla saattaa olla hyvin idealistinen kuva katolisesta kirkosta. Heille se voi näyttäytyä yksituumaisena totuudenvartijana, jossa ei ole sijaa minkäänlaiselle liberaalille ajattelulle. Se on kuitenkin harhakuvaa. Katolinen kirkko ei ole opillinen monoliitti, vaan papistosta ja piispojenkin joukosta löytyy naispappeuden kannattajia, samansukupuolisten vihkimisen tukijoita ja monien muiden uudistusten ajajia.
Kompastuskiveksi voivat muodostua kirkonvaihdon käytännölliset seuraukset. Luterilainen pappi ei voisi olla varma, että hän voisi helposti jatkaa papin työtä katolisessa kirkossa. Hänet vihittäisiin ensin diakoniksi ja vasta sitten papiksi. Täydennyskoulutustakin tarvittaisiin parin vuoden ajan. Joka tapauksessa kutsumuksesta ja vihkimyksestä päättäisi piispa sen mukaan, mitä hiippakunnassa tarvitaan ja mihin resurssit riittävät. Katolisen papin kuukausipalkka on lisäksi kaukana luterilaisen papin palkasta, ehkä tuhannen euron tienoilla. Mutta rahahan olisi kuitenkin toissijainen asia, vai kuinka?
Kirjoittaja on juuriltaan eteläpohjalainen, mutta lehvästöltään helsinkiläinen kirkkohistorian dosentti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ketola: Muuttaja treenaa luopumista – samalla voi aloitella kuolinsiivousta
PuheenvuorotVoiko ihmisellä olla liikaa kirjoja? Entä tarvitseeko sellaista omistaa, minkä voi helposti lainata?
