Kirkko ja yli 60 järjestöä haastavat eduskuntavaaliehdokkaita sitoutumaan ilmastopolitiikkaan, jossa kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tärkeä etiikan asiantuntija kampanjassa, johon osallistuvat muun muassa ammattiliittojen keskusjärjestöt SAK ja STTK.
Tiistaina 17. tammikuuta käynnistyvä Oikeudenmukainen siirtymä – nyt! -kampanja haastaa eduskuntavaaliehdokkaita sitoutumaan siihen, että siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan toteutetaan oikeudenmukaisesti.
Ekologinen siirtymä tarkoittaa sitä, että luovutaan luonnonvaroja kuluttavasta ja fossiilitalouteen perustuvasta elämäntavasta ja siirrytään ekologisesti kestävään hyvinvointiyhteiskuntaan.
Kampanjassa on mukana 64 järjestöä. Joukossa on tunnettuja kansalaisjärjestöjä kuten Amnesty International ja Greenpeace. Näiden lisäksi mukana on lukuisa ammattiliittoja ja keskusjärjestöjä, kuten SAK ja STTK. Kampanjaa koordinoi yritysvastuujärjestö Finnwatch.
Yksittäisiä ammattiryhmiä ei voida jättää pulaan
Yhtenä kumppanina kampanjassa on Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkkohallituksen asiantuntijan Ilkka Sipiläisen mukaan kirkolla on kampanjassa merkittävä rooli.
– Ekologisen kriisin ja luontokadon vuoksi talouteen ja elämäntapaan joudutaan tekemään valtavan isoja muutoksia. Tällä on seurauksia kaikkille ihmisille. Tämän kaltainen kriisi synnyttää voittajia ja häviäjiä, ja sen vuoksi kirkko pitää tärkeänä, että siirtymä toteutetaan oikeudenmukaisesti niin, että kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevat otetaan erityisesti huomioon. Tästä syystä kirkko puhuu paljon ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, Sipiläinen sanoo.
Kampanjan periaatteissa korostetaan, että ekologinen siirtymä muokkaa myös työelämää, jolloin esimerkiksi ”siirtymäaloilla toimivat työntekijät, maatalousyrittäjät ja yrittäjät tulee tunnistaa, ja heitä tulee tukea”.
– Kansainvälisen, kehittyviä ja kehittyneitä maita koskevan oikeudenmukaisuuden lisäksi tähän liittyy myös kotimainen oikeudenmukaisuus, jossa huolehditaan siitä, ettei jää sellaisia ihmisryhmiä tai ammattikuntia, jotka kohtuuttomasti menettävät ekologisessa siirtymässä. Juuri tähän kirkko haluaa kiinnittää huomiota tässä kampanjassa.
Seurakuntienkin täytyy tuntea solidaarisuutta toisiaan kohtaan
Miten kirkko sitten kantaa oman kortensa kekoon? Sipiläisen mukaan kirkon on omassa toiminnassaan osoitettava esimerkillisyyttä siinä, että ekologisen siirtymän kuormituksessa ollaan reiluja toisia kohtaan.
– Monien kaupunkien tavoin Suomen evankelis-luterilainen kirkko on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen mennessä 2030 kirkko on täysin hiilineutraali. Eri seurakunnat ovat kuitenkin hyvin eri asemassa, ja hiilineutraaliuteen johtavissa ratkaisuissa vastuu on jaettava seurakuntien kesken oikeudenmukaisesti.
– Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa se, että monilla seurakunnilla on paljon metsäomaisuutta, joka on niille taloudellisesti välttämätöntä. Ekologisessa siirtymässä näille seurakunnille voi koitua taloudellista taakkaa, joka täytyy jakaa oikeudenmukaisesti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Puoluejohtajat puhuvat arvoista Tuomiokirkon kryptassa – tilaisuutta voi seurata striimin välityksellä
Ajankohtaista AjankohtaistaKeskustelua johdattelevat arkkipiispa Tapio Luoma ja pappi Marianne Heikkilä.