Kolumni: Edellisen parisuhteeni päättymisestä on jo yli 6 vuotta – miten tässä näin kävi?
Kuljen kaduilla, tuijottelen ihmisiä ja mietin mielessäni, miten nuokin ovat onnistuneet löytämään toisensa, Jani Toivola kirjoittaa.
Edellisen parisuhteeni päättymisestä on jo yli 6 vuotta. Kesti tovin, että uskalsin sanoa tuon lauseen ääneen edes itselleni. En puhu itseäni häpäistäkseni tai soimatakseni, vaan koska en halua peittää surua, jota kannan sisälläni. Sitä, että juuri rakkauden suhteen asiat eivät ole menneet elämässäni kuten toivoin ja odotin.
Olen haaveillut rakkaudesta niin pitkään kuin muistan. Nuoruudessani oli ajanjaksoja, jolloin romanttiset komediat ja niiden kannatteleva lempeys olivat ainoa asia, joka piti minut järjissäni.
Olen vuosien varrella kääntänyt itseni jokaiseen mahdolliseen asentoon. Lukenut kirjani ja suorittanut aamu-uintini. Käynyt terapiassa ja kohdannut mörköni. Manifestoinut ja ollut aloitteellinen. Yrittänyt kaikkeni ja yrittänyt olla yrittämättä.
Synkimpinä hetkinä tuntuu siltä, että jokainen muu ihminen maailmassa elää parisuhteessa. Kuljen kaduilla, tuijottelen ihmisiä ja mietin mielessäni, miten nuokin ovat onnistuneet löytämään toisensa. Kaiken maailman keskinkertaiset ja keskeneräiset ihmiset saavat rakastaa, mutta en minä.
Lähestyvä joulu nostaa pettymyksen pintaan.
Olen itsekin saanut aiemmin tulla rakastetuksi parisuhteissa. Itselläni ei vain silloin ollut hajuakaan siitä, miten parisuhteessa ollaan. Olen jakanut kodin toisen ihmisen kanssa jakamatta itseäni.
Haluaisin kokea, miltä tuntuu antautua toiselle ihmiselle. Uskaltaa näyttää itsensä mahdollisimman kokonaisena. Myös ne puolet, joita en uskoisi toisen voivan koskaan minussa rakastaa. Haluaisin, että tyttäreni saisi elää kodissa, jossa hän voisi oppia myös siitä, miten aikuinen rakastaa toista aikuista.
Lähestyvä joulu nostaa pettymyksen pintaan. Joka joulu ajattelen, että ensi vuonna on toisenlaista, ja sitten tulee se seuraava joulu, eikä mikään ole muuttunut. Vähän kuin vuodet menisivät ohi samalla kun minä odotan, että koska se elämä alkaa.
Samaan aikaan mietin, mikä tekisi juuri minusta koskemattoman tämän asian äärellä. Miksi minä en olisi yksi heistä, jotka eivät ole löytäneet vierelleen kumppania? Meitä on paljon. Sitä kai elämä on. Jotain miltä kukaan ei voi lopulta suojautua.
On asioita, joiden äärellä olen kokenut satumaista onnea. Olen saanut elää todeksi monta konkreettista unelmaa. Ja sitten on toisia asioita, jotka eivät ole menneet ihan putkeen.
Ehkä ongelmana olivat lopulta romanttiset komediat ja niiden täydelliset tarinat. Nyt yritän opetella olemaan vain oma itseni. Huomaavainen, kiltti, intohimoinen, itsekäs, äkkipikainen, määräilevä, huikentelevainen ja arka. Keskeneräinen ja keskinkertainen.
Kirjoittaja on näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja, joka tasapainoilee vanhemmuuden sekä elämän rajallisuuden herättämien tunteiden välimaastossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun meille kuiskaillaan, että olisi aika alkaa sammutella valoja, apu voi löytyä Demi Moorelta
PuheenvuorotYhtäkkiä peilistä katsoo selvästi vanhentunut ihminen, joka on jäänyt jumiin oman elämänsä odotushuoneeseen, kirjoittaa Jani Toivola uuden vuoden alkaessa.
