Kolumni: Helvettiä on vaikea katsoa, mutta vielä vaikeampaa on katsoa ihmistä joka siellä elää
Helposti alamme puhua siitä, mikä oikeastaan on kaunista ja hyvää, emmekä katso ihmistä kaiken vaikean alla, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
Yksi suosikkikirjoistani on Italo Calvinon mainio Näkymättömät kaupungit. Kirja on sikermä kuvauksia kuvitteellisista kaupungeista, joissa kaikki ei koskaan ole sitä miltä näyttää. Erityisesti rakastan Calvinon tapaa kiepauttaa asioita päälaelleen, sillä juuri kun lukija on ollut ymmärtävinään, mikä on kaupungin ydin, painopiste siirtyykin toisaalle.
Kirjassa vaikuttavinta on kuitenkin sen loppu. Marco Polo sanoo Kublai-kaanille näin: Elävien helvetti ei ole jotain sellaista mikä on tulossa; jos helvetti on olemassa, se on jo täällä, helvetti jota elämme päivästä päivään ja jonka muodostamme eläessämme yhdessä. On kaksi tapaa olla kärsimättä siitä. Ensimmäinen on monille helppo: hyväksyä helvetti ja tulla osaksi siitä eikä enää nähdä sitä. Toinen on vaikea ja vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja oppimista: on etsittävä ja tunnistettava kuka ja mikä helvetissä ei ole helvettiä, on sallittava sen säilyä ja annettava sille tilaa. (Käännös Jorma Kapari)
Puhe helvetistä tuntuu tietenkin rajulta. Helposti alamme puhua siitä, miten maailma on oikeastaan kaunis ja täynnä hyvää – ja se onkin totta. Tämä ei kuitenkaan minusta ole lainauksen perimmäinen ajatus, eikä se tyhjene myöskään siihen, että etsimme kaiken raskaan, vaikean ja kivuliaan keskeltä hyviä asioita. Sen sijaan ajattelen, että kärjistyksen tarkoituksena on herättää meidät katsomaan sitä, mitä on raskaan, vaikean ja kivuliaan alla.
Kun näemme epäoikeudenmukaisuutta, on nähtävä epäoikeudenmukaisuuden sijaan se, keneen se vaikuttaa.
Kun näemme köyhyyttä, on köyhyyden katsomisen sijaan nähtävä ihminen, joka köyhyydessä elää. Kun näemme epäoikeudenmukaisuutta, on nähtävä epäoikeudenmukaisuuden sijaan se, keneen se vaikuttaa. Kun näemme korruptiota, on nähtävä sen tekijä, ei pelkkää kasvotonta koneistoa. Kun itse teemme väärin, on nähtävä, kuka teon on tehnyt – eli minä ihan itse.
On vaikeaa katsoa sitä, mikä maailmassa on helvettiä, mutta vielä vaikeampaa on katsoa sitä, kuka tai mikä elää sen keskellä. Helvetti koostuu esimerkiksi pommitetuista raunioista, jonotusnumeroista ja leipäjonoista. Ne puolestaan koostuvat ihmisistä – ja vielä vaikeampaa kuin kärsimyksen näkeminen on ihmisen näkeminen.
Vasta kun niin tapahtuu, muutos voi alkaa.
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Nälkäpeli opetti, miten helposti huomiomme harhautuu pois totalitarismista ja sodan uhasta
PuheenvuorotYksi rakkaustarina kiinnostaa enemmän kuin köyhyydessä elävä yhteiskunta. ”En yritä sanoa, että me eläisimme (vielä) täysin samanlaisessa maailmassa kuin Nälkäpelissä eletään”, Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa.