Kolumni: Huijaus on synti, koska se tuhoaa ihmisen parhaat puolet
Yksinäisyys ja kelpaamattomuus ovat niin suuri häpeä, että se altistaa huijauksille. Samalla tuhotaan juuri niitä ominaisuuksia, jota yhteisömme kipeästi kaipaa, sanoo Hilkka Olkinuora.
Vanhukset on heitetty syvään päätyyn. Heikoilla digitaidoilla, huonoin kuuloin ja näöin, kiireellä hoputettavina ja hyväuskoisina he ovat helppo saalis digihuijarille. Toisaalla kyberhyökkäykset, kryptovaluutat ja pyramidihuijaukset nyhtävät mielestään haavoittumattomilta mutta ahneuden ja kaikkivoipaisuuden sokaisemilta rahamiehiltä miljardeja.
Vakavasti sairaat tunkevat uhreiksi vapaaehtoisesti. Huijarigurun säteilevä hymy, uskottavat paranemistarinat, herkulliset hedelmäkattaukset ja muka-todet avustuskeräykset jättävät jälkeensä vainajia ja varattomia.
Hyväntahtoiset kansalaiset epäilevät suurten auttajaorganisaatioiden kuluttavan leskien roposet hallintoon ja varainkeruuseen. Erityisesti nuorten itsemurhalla ”enkeli-Elisan” ja ”Pekan” tapaan tulotuubin saa puristettua tyhjäksi.
Kaikelle tälle petturuudelle on yhteistä ihmisen hyviin ja jaloihin tunteisiin vetoaminen. Siksi kaikista hirveimpiä ovat tunteista parhaaseen, rakkauteen, vetoavat huijarit. Heidän tekojaan on voitava nimittää synniksi, sillä sitä se on. He murskaavat sumeilematta koko ihmisen.
Kaikista hirveimpiä ovat tunteista parhaaseen, rakkauteen, vetoavat huijarit.
Rakkaussuhteeseen huijattu on usein yksin ja aavistaa, miksi. Mutta kaipaus nähdyksi, ihailluksi ja kosketetuksi tulemiseen sokaisee. Tieto lisää tuskaa, joten huijattu ei ota sitä vastaan. Ystävien varoitukset saavat hänet sulkeutumaan uhmakkaasti. Edes nigerialainen puhelinnumero ei havahduta. Ja pankithan välttelevät vastuutaan, kun mummu Maaningalta lähettää keskiyöllä viimeiset tuhat euroaan maailmalle.
Kun rahat ovat loppu, puhelut muuttuvat uhkaavammiksi ja sulhon luvattu vierailu viivästyy, epäily hiipii vihdoin mieleen ja sen mukana inha häpeä. Jospa toiset ovatkin olleet oikeassa? Enhän minä voikaan olla rakastamisen arvoinen. Kuinka minä, tolkun ihminen, olen voinut olla näin hölmö ja höynäytettävä? Rakkaushuijaus lyö viimeisellä naulalla kelvottomuuden ja häpeän ristille.
Pohjoismaissa elää koulutetuin, tietäväisin ikäluokka ikinä. Silti huijauksia ilmoitetaan tuhansittain ja tosimäärä on häpeän piilossa satakertainen. Mikä maailmassa on vikana? Miksi yksinäisyys on niin valtava stigma ja häpeä, että se sokaisee? Että aikuinenkin tekee mitä vain, että kelpaisi?
”Jos kärsimme näin paljon yksinäisyydestä, eikö meidän yhteisössämme ole jotakin rakenteellisesti vikana?” kysyy HelsinkiMission Maria Lähteenmäki. Miksi annamme näille pettureille tilan käyttää hyväkseen ja tuhota juuri ne ominaisuudet, joita maailma juuri nyt eniten kaipaa: luottamuksen, empatian, toistemme kunnioituksen?
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Yksinäinen on syrjäytetty, ei syrjäytynyt
PuheenvuorotKun yksinäisyys purkautuu väkivallantekona, me kaikki olemme osallisia, miettii Hilkka Olkinuora.
