null Kun kukaan ei kaipaa – lukijat jakoivat kokemuksiaan yksinäisyydestä ja kertoivat, mikä on auttanut heitä

 Ennen korona-aikaa joka viides suomalainen kärsi yksinäisyydestä, nyt joka kolmas.

Ennen korona-aikaa joka viides suomalainen kärsi yksinäisyydestä, nyt joka kolmas.

Kun kukaan ei kaipaa – lukijat jakoivat kokemuksiaan yksinäisyydestä ja kertoivat, mikä on auttanut heitä

Yksinäisyys menee ihon alle ja saa ihmisen tuntemaan, että hän ei kelpaa omana itsenään. Yksinäisyystutkija Niina Junttila tekee yksinäiselle kolme ehdotusta.

Yksinäisyys aiheuttaa ahdistusta, ­surua ja stressiä. Se lannistaa, lamaannuttaa ja itkettää. Yksinäinen tuntee alakuloa, voimattomuutta, tylsistymistä, ponnettomuutta ja haluttomuutta. Hän kokee joutuneensa etäälle normaalista elämästä.

Kun Kirkko ja kaupunki pyysi lukijoita kertomaan yksinäisyyden vaikutuksista, vastaajat kuvasivat tilannettaan vahvoilla ilmaisuilla. Kyselyyn vastasi reilut 130 ihmistä.

Moni kertoi kokevansa itsensä yksinäisyyden tähden muita huonommaksi, vialliseksi, ulkopuoliseksi, arvottomaksi tai turhaksi. Vastauksissa kuvattiin myös, miten yksinäisyys vähentää mahdollisuuksia kokea turvaa, rakkautta ja kannattelua. Se saa lopulta vetäytymään syrjään ja luopumaan unelmoinnista.

”Ei ole ketään juttukaveria eikä ketään kiinnosta olenko edes elossa”, kiteyttää 47-vuotias nainen.

Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori, yksinäisyystutkija Niina Junttila tutkii kyselyn vastauksia vakavana. Hän tunnistaa monista yksinäisyystutkimuksista tuttuja asioita mutta myös yhden merkittävän eron.

– Vastauksista välittyvät voimakkaasti suru, toivottomuus, syrjään vetäytyminen sekä itsensä kokeminen kelpaamattomaksi, ulkopuoliseksi ja muita huonommaksi. Vastauksista kuitenkin puuttuvat ulos sulkemisen herättämä viha, raivo ja kiukku sekä muiden voimakas syyttäminen, jotka näkyvät monissa yksinäisyystutkimuksissa.

Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä merkittävästi

Työikäisistä suomalaisista 25 prosenttia ja korkeakouluopiskelijoista 70 prosenttia kokee, että koronapandemia on lisännyt heidän yksinäisyyttään. SPR julkisti helmikuussa kyselytutkimuksen, jonka mukaan muutos aikaisempaan on hälyttävän suuri: ennen korona-aikaa joka viides suomalainen oli yksinäinen, nyt yksinäisyydestä kärsii joka kolmas.

Pandemian vaikutukset näkyvät myös ­Kirkko ja kaupungin yksinäisyyskyselyn vastauksissa. ”Yksinäisyyden kokemukset täyttävät ajatukset, kun en ole nähnyt ketään viikkoihin. Se tuntuu suruna ja puristavana tunteena rintakehässä”, kirjoittaa 26-vuotias nainen.

”Ystävät pysyvät omissa oloissaan koronan takia ja kylässä ei käy kukaan”, toteaa 51-vuotias mies.

”Riskiryhmäläisenä, kun missään ei voi käydä eikä kukaan käy meillä, tunnen suurta yksinäisyyttä”, 72-vuotias nainen kertoo.

Ei ole ketään juttukaveria eikä ketään kiinnosta olenko edes elossa.

 – 47-vuotias nainen

39-vuotias nainen kertoo olleensa kaksi viikkoa eristyksissä sairaalassa. Hän ei saanut tavata ketään, ja hoitajatkin kävivät vain pikaisesti. Kokemus sai naisen ajattelemaan, ettei kukaan kaivannut häntä. Muutaman vuoden vanhempi nainen kertoo kohtaavansa hyljeksintää siksi, ettei ole ottanut koronarokotusta.

– Oman ajan antaminen toiselle on arvokasta ja tärkeää ja kuuluu aitoon ystävyyteen, Kirkko ja kaupungin yksinäisyyskyselyn vastauksiin tutustunut professori Niina Junttila muistuttaa.

– Oman ajan antaminen toiselle on arvokasta ja tärkeää ja kuuluu aitoon ystävyyteen, Kirkko ja kaupungin yksinäisyyskyselyn vastauksiin tutustunut professori Niina Junttila muistuttaa.

Kun yksinäisyys pitkittyy, aivot alkavat huijata meitä

Lukijoiden vastauksista välittyy erilaisten elämäntilanteiden laaja kirjo. Vastaajien ikä vaihtelee hieman alle parikymppisestä yli seitsemäänkymmeneen. Joukossa on opiskelijoita, työssä käyviä ja työttömiä, eläkeläisiä, terveitä ja sairastavia, perheellisiä, eronneita ja yksin ­eläviä.

Yksinäisyys voi syntyä siitä, että koulun tai työpaikan kaverisuhteet eivät siirry vapaa-aikaan tai yhteydet päättyvät, kun ihminen jää eläkkeelle. ­Joku onnistuu löytämään kavereita, mutta heidän kanssaan vietetty aika jää pinnalliseksi hengailuksi.

Yksinäisyyden kokemus tavoittaa maisterintutkinnon parissa ahertavan, opintovapaalle jäävän ja vaimon, joka odottaa pitkää työpäivää tekevää puolisoa kotiin.

Vaikka nyt tuntuu siltä, että yksinäisyys ei lopu koskaan, se voi oikeasti loppua. 

– Yksinäisyystutkija Niina Junttila

Lapseton nainen ei saa kutsuja perheen perustaneiden ystäviensä tapaamisiin. Perheellinen mies havahtuu siihen, että kodin ulkopuolisia ystäviä ei ole. Perheenäiti kertoo, että lähestyvä avioero eristää hänet tilannetta omilla tahoillaan käsittelevistä perheenjäsenistä ja ystävistä.

Nelikymppisen miehen sosiaalinen elämä on hiipunut avioeron jälkeen. Leskeksi jäänyt kuusikymppinen nainen kertoo olleensa jo avioliitossaan hyvin yksin.

Joidenkin ympäriltä ihmiset ovat kadonneet burnoutin tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi tai kipujen vietyä voimat.

Niina Junttila pysähtyy 49-vuotiaan naisen kertomukseen. Yksinäisyys iskee voimakkaana, kun nainen lukee sosiaalisesta mediasta ystäviensä hauskoista tekemisistä, joihin häntä ei ole pyydetty mukaan.

– Muut on kutsuttu mukaan, mutta minua ei, ja tämä aiheuttaa voimakasta ahdistusta. Tämä on klassinen kuvaus ulkopuolelle jäämisen aiheut­tamasta pahasta olosta, Junttila sanoo.

Yksinäisyystutkijat puhuvat ostrakismista, jossa yhteisö sulkee ihmisen ulkopuoliseksi ja tekee hänet muille näkymättömäksi, kuulumattomaksi ja merkityksettömäksi. Ostrakismia ei ole yhtä helppo tunnistaa kuin sanallista tai fyysistä väkivaltaa, mutta sen vaikutukset voivat olla jopa niitä voimakkaampia.

Niina Junttilan mukaan yksinäisyyden aiheut­tama kärsimys aktivoi samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu. Jos tällainen kokemus jatkuu pitkään, aivomme alkavat huijata meitä.

– Kun yksinäisyys satuttaa, ihmisen ajatusmallit alkavat vääristyä. Hän alkaa olettaa, että toiset eivät halua häntä mukaansa ja näin hän jää ulkopuoliseksi vastaisuudessakin. Hän kasvattaa ympärilleen suojakuoren ja ajattelee, että hänen on parempi olla yksin, Junttila sanoo.

Nämä keinot auttavat yksinäisyyskyselyn vastaajia 

Vastaajat kertoivat myös, mikä on auttanut heitä. Moni sanoi tekevänsä asioita, jotka vievät ajatukset pois yksinäisyydestä. Tällaisia olivat esimerkiksi luonnossa liikkuminen, kuntosalilla käyminen, lukeminen, äänikirjojen ja musiikin kuunteleminen, tv-sarjojen katsominen, palapelien kokoaminen ja autolla ajelu.

Samoja asioita tekee myös moni sellainen, joka ei kärsi yksinäisyydestä. Tyytyväisyyttä tuovat asiat ovat yleensäkin monella tavalla hyväksi.

Junttilan mukaan ihmistä, joka löytää iloa arjestaan, on helpompi lähestyä kuin sellaista, joka on yksinäisyyden kokemuksen lamaannuttama. Yksinäisyyden lievittäminen voi kuitenkin olla myös ansa. Junttila mainitsee amerikkalaistutkimuksen, jonka mukaan yksinäisyyden kokemusta voi vähentää syömällä kipulääkettä.

– On hyvä, että yksinäisyydestä kärsivä löytää keinoja, jotka parantavat hänen olotilaansa ja poistavat pahaa oloa, mutta lääkkeet eivät auta ulos yksinäisyydestä. Jos ihminen luopuu kontaktin etsimisestä toisiin ihmisiin, yksinäisyys jatkuu.

Niina Junttila antaa kolme neuvoa yksinäisyydestä pois pyrkivälle: Hakeudu sellaisiin matalan kynnyksen paikkoihin, joissa voit löytää ­uusia kontakteja. Tee arkisessa ympäristössäsi pieniä tekoja tervehtimällä ihmisiä ja hymyilemällä heille. Pyri muuttamaan sellaisia ajatusmalleja, jotka vahvistavat yksinäisyyttä.

– Vaikka nyt tuntuu siltä, että yksinäisyys ei ­lopu koskaan, se voi oikeasti loppua, kun vierelle löytyy ihminen, jonka kanssa juttu luistaa. Toivoa on jäljellä niin kauan kuin uskaltaa etsiä toista ihmistä, hän kannustaa.

Kaikki kolme keinoa löytyvät Kirkko ja kaupungin kyselyn vastauksista.

Yksi vastaaja kertoo kyläilevänsä naapurin luona. Toinen lähtee kirjastoon päästäkseen ihmisten ilmoille. Muutama vastaaja kertoo huomanneensa, että kahvilaan, elokuviin tai teatteriin voi mennä myös ilman omaa seuralaista.

Vastaajat kertovat elvyttäneensä vanhoja harrastuksiaan ja aloittaneensa uusia. Joku on ryhtynyt opiskelemaan, toiset käyvät Tuomasmessussa tai osallistuvat seurakunnan muuhun toimintaan. Elämää on avannut myös pitkäaikaistyöttömille suunnattu koulutus ja tukihenkilökurssi.

39-vuotias nainen on vienyt arkisen ystävällisyyden askeleen pitemmälle opettelemalla halaamaan ihmisiä. ”Halaus poistaa syvää yksinäisyyden kokemusta paremmin kuin juttelu. Halauksessa on aidoimmillaan hyväksytty toisen seuraan”, hän kirjoittaa.

Omia ajatusmallejaan ja ongelmiaan työstää 28-vuotias mies, joka löytänyt yhteyden Helsinki Mission yksinäisyystyöhön. ”Olen käynyt tapaamassa yksinäisyystyöntekijää nyt muutamia kertoja ja löytänyt tapoja käsitellä yksinäisyyteeni liittyviä tunteita”, hän kertoo.

Lyhyt arkinen kohtaaminen voi pelastaa päivän

Pitkään jatkuva yksin jäämisen kokemus johtaa usein sekä psyykkisen että fyysisen terveyden ongelmiin, jotka nousevat Niina Junttilan mukaan esiin pitkäaikaistutkimuksissa.

Kahdeksanvuotias poika, jolla ei ole yhtään ystävää ja joka kokee, että kukaan ei välitä hänestä, tuntee suurella todennäköisyydellä ­yksinäisyyttä myös 18-vuotiaana. Tässä vaiheessa mukana saattaa olla psyykkistä oireilua kuten ahdistuneisuutta, masennusta, vetäytymistä ja aggressiivista käytöstä.

Yksinäisyyteen liittyvien somaattisten oireiden ja riskien lista on pitkä. Junttilan mukaan pitkä­aikainen yksinäisyys voi aiheuttaa päänsärkyä, vatsakipua, hermostuneisuutta ja nukahtamisvaikeuksia sekä lisätä sydän- ja verisuonisairauksien, syöpäsairauksien ja tapaturmien ­todennäköisyyttä.

Toivoisin, että edes kuulumisia kysyttäisiin useammin.

- 17-vuotias nainen

Yksinäisyyden taustalla on usein geneettisesti periytyviä ominaisuuksia kuten ujoutta, arkuutta, sisäänpäin kääntymistä ja neuroottisuutta. Ympäristön ja kulttuurin vaikutus kasvaa kuitenkin jo lapsuudesta lähtien, kun kohtaamme muita ihmisiä hiekkalaatikoilla, koulussa ja kerhoissa sekä aikuisena työelämässä ja harrastuksissa.

Kun Kirkko ja kaupunki kysyi, mitä yksinäisyydestä kärsivät toivovat toisilta ihmisiltä, vastauksissa korostui tavallisten arkisten kohtaamisten merkitys.

”Toivoisin, että ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota toisiinsa. Toivoisin, että edes kuulumisia kysyttäisiin useammin”, ehdottaa 17-vuotias nainen.

”Kun pysähtyy vaikka vain viideksi minuutiksi kysymään, mitä kuuluu ja kuuntelee vastauksen. Yksinäisen päivä voi pelastua ihan jo siitä”, sanoo 32-vuotias nainen.

Yksinäisyyttä voi vähentää naapurin tervehdys porraskäytävässä tai juttelu tuttavan kanssa kauppareissulla. ”Eli muilta ihmisiltä toivon sitä paria sanaa”, 59-vuotias nainen kiteyttää.

Professori Niina Junttilan mukaan yksinäisyyden aiheuttama kärsimys aktivoi samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu.

Professori Niina Junttilan mukaan yksinäisyyden aiheuttama kärsimys aktivoi samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu.

Aito ystävyyssuhde on molemminpuolinen

Osa yksinäisyyskyselyn vastaajista kohdis­taa toiveensa yksinäisen ystäville ja ­tuttaville: Mieti, onko lähipiirissäsi yksin elävä tai yksinhuoltaja. Soita hänelle tai pyydä häntä mukaan johonkin tapahtumaan. Osoita kiinnostusta vielä senkin jälkeen kun on selvinnyt, että toisella ei ole kumppania tai lapsia.

”Olkaa ystäviinne yhteydessä älkääkä ajatelko, että ’kyllä se soittaa’. Itsekin voi tehdä aloitteen”, muistuttaa 27-vuotias nainen.

Joissakin vastauksissa kiinnitetään huomiota ystävyyssuhteiden aitouteen.

”Toivoisin myös, että kukaan ei jäisi toiselle vain velvollisuusystäväksi vaan olisi ihan oikeasti tasaveroinen ihminen. Ystävyys ei ole mikään terapiasuhde eikä hyväntekeväisyysprojekti”, huomauttaa 41-vuotias nainen.

Yksinäisyys ei ole merkki siitä, että ihminen on huonompi, heikompi tai vähemmän tärkeä kuin muut. 

– Yksinäisyystutkija Niina Junttila 

Niina Junttila pitää ymmärrettävänä, että itse kunkin ystävyyssuhteet saattavat jäädä huonolle hoidolle elämän kiireiden ja monenlaisten huolien vuoksi. Silti hän allekirjoittaa vastauksissa toistuvan ajatuksen ystävyyssuhteiden molemminpuolisuudesta.

– Oman ajan antaminen toiselle on arvokasta ja tärkeää ja kuuluu ystävyyteen. Jos toinen ei soita ja jättää jatkuvasti vastaamatta viesteihin, on aivan aiheellista kysyä, haluaako hän olla ystäväni. Monilla olisi tässä peiliin katsomisen ­paikka.

Junttila tähdentää, että yksinäisyydestä kärsivä tarvitsee arvostusta ja hyvää kohtelua myös itseltään. Tämä on tarpeen erityisesti silloin, kun yksinäinen tuntee olevansa huono ja sellainen, jota kukaan ei kaipaa.

– Yksinäisyyden vähentämisessä keskeistä on siihen liittyvän häpeäleiman poistaminen. Yksinäisyys ei ole merkki siitä, että ihminen on huonompi, heikompi tai vähemmän tärkeä kuin muut. Kyse on ihmisen suhteesta ympäristöönsä ja siitä, tuleeko hän kohdatuksi ja nähdyksi. Menestyvä räppäri, yritysjohtaja, kuka tahansa meistä voi olla yksinäinen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi