null Rikolliset iskivät Kauneimpien joululaulujen suosittuun nettikonserttiin – ihmiset antoivat luottokorttitietojaan huolella valmistautuneille huijareille

Lähdekuvat: iStock

Lähdekuvat: iStock

Ajankohtaista

Rikolliset iskivät Kauneimpien joululaulujen suosittuun nettikonserttiin – ihmiset antoivat luottokorttitietojaan huolella valmistautuneille huijareille

Tampereen Messukylän kirkossa kuvattua livekonserttia katsoi Facebookissa yli 5 000 ihmistä. Tapahtumasivulle alkoi ilmestyä jo ennen konsertin alkamista linkkejä, joilla ihmisiä ohjattiin huijaussivustoille.

Tampereen seurakuntien järjestämä Kauneimpien joululaulujen Facebook-livekonsertti joutui rikollisen huijausoperaation kohteeksi keskiviikkona 9. joulukuuta.

Konsertti lähetettiin suorana Messukylän kirkosta. Yli 50 000 Facebookin käyttäjää oli ilmoittanut olevansa kiinnostunut tapahtumasta ja yli 3 000 oli ilmoittanut osallistuvansa.

Pari tuntia ennen konsertin alkua tapahtumasivun julkaisujen alle alkoi tulla kommentteja, joissa ihmisiä ohjattiin kuuntelemaan konserttia toisille sivustoille. Osa linkeistä vei Facebookiin tapahtumasivuille, jotka matkivat alkuperäistä sivua. Toiset linkit veivät Facebookin ulkopuolisille videosivuille.

Kun huijaussivustoille päätyneet ihmiset klikkasivat siellä ollutta videota, heiltä pyydettiin luottokorttitietoja.

Tampereen seurakuntien viestintäjohtaja Sami Kallioinen kertoo, että osa huijaussivustoille päätyneistä ihmisistä antoi luottokorttitietonsa huijareille.

– Jotkut ihmiset ovat ottaneet meihin yhteyttä. Olemme ohjanneet heidät tekemään rikosilmoituksen ja sulkemaan luottokorttinsa.

Ulkomaalaiset huijarit valmistelivat iskua huolella

Tampereen seurakuntien livekonserttiin iskeneet huijarit olivat Sami Kallioisen mukaan todennäköisesti ulkomaalaisia. Huijareiden kirjoittamat kommentit olivat englanninkielisiä, ja Facebookiin luotujen huijaustapahtumien ainoat suomenkieliset tekstit oli kopioitu alkuperäiseltä tapahtumasivulta.

Kallioinen uskoo, että tapahtuma valikoitui huijaajien kohteeksi siksi, että niin moni ihminen oli ilmoittanut olevansa kiinnostunut siitä. Konsertilla oli koko ajan yli 5 000 katsojaa Facebookissa. Konsertti striimattiin myös YouTubeen, jossa katsojia oli noin tuhat. YouTuben lähetyksen alle ei kirjoitettu huijausviestejä.

Kun huijausviestejä alkoi tulla, Kallioinen ryhtyi kollegoineen poistamaan linkkejä ja estämään niitä kirjoittavia Facebook-käyttäjiä. Lopulta he sulkivat kommentointimahdollisuudet kaikkialta, missä se oli mahdollista.

Huijausviestien kirjoittaminen oli automatisoitua, joten niitä tuli vauhdilla, mutta lähettäjäjoukko oli suhteellisen pieni.
– Tampereen seurakuntien viestintäjohtaja Sami Kallioinen

– Laitoimme sekä tapahtuman sivulle että Tampereen seurakuntien Facebook-sivulle ilmoitukset, että huijausviestejä on liikkeellä, Kallioinen kertoo.

– Huijarit kirjoittivat kommentteja myös muun muassa tapahtumakuvan alle. He olivat spotanneet kaikki mahdolliset paikat, joihin viestejä saattoi laittaa.

Kallioisen mukaan huijaustapahtumasivut oli tehty taitavasti. Hän ymmärtää, että verkkokonsertteihin tottumattomat ihmiset haksahtivat rikokseen.

Kallioinen arvioi, että useiden satojen huijausviestien takana oli noin parikymmentä käyttäjätiliä.

– Huijausviestien kirjoittaminen oli automatisoitua, joten niitä tuli vauhdilla, mutta lähettäjäjoukko oli suhteellisen pieni. Yksi Facebookin huijaustapahtumista oli perustettu jo vajaa viikko ennen tapahtumaa. Tätä oli siis valmisteltu huolella.

Kallioinen kertoo kuulleensa, että samanlaisia huijauskommentteja on ilmestynyt joidenkin muidenkin livetapahtumien kommenttikenttiin viimeisen parin viikon aikana. Tampereen Kauneimmat joululaulut oli kuitenkin ensimmäinen tapahtuma, johon huijarit iskivät näin mittavasti.

Lähetysseura teki rikosilmoituksen, mutta poliisilla on edessään vaikea tehtävä

Kauneimmat joululaulut -konsertit ovat siinä mielessä hyvä kohde rikollisille, että konserttien yhteydessä kerätään lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Katsojat voivat kuvitella antavansa luottokorttitietonsa antaakseen lahjoituksen.

Tapahtumista vastaa Suomen Lähetysseura, jonka kautta lahjoitukset ohjataan eteenpäin. Lähetysseuran varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne kertoo, että Lähetysseuran työntekijät eivät osanneet odottaa tällaista huijausoperaatiota.

– Huomasimme viime viikon lopulla ensimmäiset feikkitilit ja -tapahtumat, mutta emme vielä silloin osanneet odottaa, että toimijat alkaisivat tällaisessa laajuudessa huijata ihmisiä. Olemme antaneet valetapahtumat ilmi Facebookille heti, kun olemme huomanneet niitä, Kalanne kertoo.

Valitettavasti Suomen poliisin valtuudet ja mahdollisuudet toimia riittävällä nopeudella ja tehokkuudella tällaisissa rikoksissa on rajalliset.
– Suomen Lähetysseuran varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne

Kalanteen mukaan huijaustoiminnan järjestelmällisyys viittaa siihen, että operaation takana ovat ammattilaiset. Kalanne kertoo, että Lähetysseura aikoo jatkossa tiedottaa huijausriskistä sekä seurakuntia että konserttien yleisöä.

– Lisäksi varaudumme omiin lähetyksiimme riittävällä määrällä henkilökuntaa, jotta pystymme moderoimaan keskustelua ja ilmiantamaan feikkitilejä ja -tapahtumia. Ohjeistamme myös seurakuntia, miten he voivat suojata omia tilaisuuksiaan.

Suomen Lähetysseura on tehnyt huijausoperaatiosta rikosilmoituksen. Kalanne arvioi, että poliisilla voi kestää viikkoja, ennen kuin rikolliset saadaan kiinni.

– Toiminta tapahtuu Facebookissa ja kansainvälisillä palvelimilla. Valitettavasti Suomen poliisin valtuudet ja mahdollisuudet toimia riittävällä nopeudella ja tehokkuudella tällaisissa rikoksissa on rajalliset.

Kalanne korostaa, että kaikki Kauneimmat joululaulut -konsertit ovat ilmaisia, eikä verkkolähetyksiä seuratakseen tarvitse maksaa mitään. Jos katsoja haluaa tukea Lähetysseuran työtä maailman lapsien hyväksi, se on turvallisinta tehdä osoitteessa kauneimmatjoululaulut.fi/lahjoita.

Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson pitää huijausoperaatiota vakavana.

– Teemme kaikkemme, että verkkotapahtumiin voi osallistua turvallisesti ja luotettavasti. Joulun pitää olla yhteinen hiljentymisen juhla, ja haluamme toimia niin, ettei rikollinen toiminta vie iloa ihmisiltä.

Vinkkilista netin livetapahtumien moderaattoreille

Tampereen seurakuntien viestintäjohtaja Sami Kallioinen neuvoo, että Facebookin suosittujen livetapahtumien moderoijien kannattaa huomioida ainakin seuraavat asiat:

- Mitä suositummasta tapahtumasta on kyse, sitä todennäköisemmin se kerää huijareita.

- Facebookista kannattaa etsiä huijaussivustoja oman tapahtuman nimellä jo reilusti ennen tapahtumapäivää. Näin mahdolliset huijaussivut voidaan löytää ajoissa. Ensimmäinen Tampereen konsertin huijaustapahtuma luotiin lähes viikko ennen konserttipäivää.

- Tapahtuman moderaattoreiden on syytä olla paikalla reilusti ennen livelähetyksen alkua. Tampereen tapauksessa huijausviestejä alkoi tulla pari tuntia ennen konserttia. Moderaattoreiden tulee pitää toisensa ajan tasalla siitä, mitä tekevät. Tampereen konserttia moderoi kolme seurakunnan työntekijää, jotka olivat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa videopuhelun kautta.

- Jos huijausviestejä tulee, niistä kannattaa kirjoittaa varoitus tapahtuman sivuille.

- Huijausviestejä kannattaa etsiä myös paikoista, jotka eivät ensimmäisenä tule mieleen. Tampereen tapauksessa viestejä oli kirjoitettu muun muassa tapahtuman kuvan kommenttikenttään.

- Jos kyseessä on ilmainen konsertti, tapahtuman viestinnässä on syytä korostaa, että konsertin katsominen on maksutonta. Kauneimmat joululaulut -konsertit ovat aina ilmaisia.

- Jos tapahtumassa kerätään lahjoituksia, ohjeet lahjoitusten antamiseen kannattaa kertoa sellaisessa paikassa, jonne ulkopuoliset eivät voi kirjoittaa. Tampereen Kauneimmat joululaulut -konsertissa lahjoitusohjeet kerrottiin livevideolla laulunsanojen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.