Kolumni: Ilman älypuhelinta ei jää paitsi mistään
Tein ihmiskokeen ja otin käyttöön vanhan alkeellisen kapulani. Tätä ennen mietin: mitä jos kaikki kaverini unohtavat minut, kun en ole koko ajan esillä somessa?
En ehkä olisi tajunnut kärsiväni FOMO:sta jos en olisi menettänyt älypuhelintani.
Psykologian ammattilaiset puhuvat ilmiöstä nimeltä FOMO, fear of missing out, paitsi jäämisen pelko. Se ilmenee levottomana olona, joka pakottaa ihmisen tarkistamaan sosiaalista mediaa kännykästä jatkuvasti siksi, että tämä pelkää jäävänsä paitsi jostakin elintärkeästä tai tulevansa unohdetuksi.
Pari vuotta sitten puhelimeni varastettiin metrossa. Sen sijaan, että olisin tuntenut harmistusta, olin vain ja ainoastaan huojentunut.
Olin jo pitkään miettinyt, että taidan olla riippuvainen puhelimestani, tai tarkemmin: siinä pyörivästä sosiaalisesta mediasta. Olin halunnut pois tykkäysten odottamisesta, jatkuvasta infoähkystä sekä työ- ja yksityiselämän jatkuvasti sekoittavasta Facebookin chatistä, mutten tiennyt miten. Voisinko muka työskennellä toimittajana ilman että tiedän, mitä maailmassa taukoamatta tapahtuu? Mitä jos kaikki kaverini unohtavat minut, jos en ole koko ajan esillä somessa?
Suunnilleen aina kun en roikkunut somessa, mietin näitä kysymyksiä puolihädissäni. Kun joskus mainitsin asiasta kavereille, he totesivat: tämä nyt vain on tätä nykyaikaa, ei siitä tarvitse ottaa paineita.
Kun olin liikenteessä, katselin näytön sijaan ihmisiä.
Älypuhelimettomuus alkoi pienenä sosiaalisena kokeiluna, mutta lopulta elin lähes vuoden ilman älypuhelinta. Netinkäyttö rajoittui niihin hetkiin kun olin kotona tai töissä koneen äärellä – siltikin tuntikausiksi päivässä.
Kun olin liikenteessä, katselin näytön sijaan ihmisiä, en tehnyt liikennevaloissa mitään, kuuntelin kaupungin ääniä. Kun eksyin, jouduin kysymään ohikulkijoilta neuvoa sen sijaan että olisin katsonut puhelimen karttasovellusta. Tulin lukeneeksi paljon enemmän kirjoja kuin muutamina aiempina vuosina. Työtilanteeni koheni entisestään, ja sain edelleen kutsuja kaikkiin niihin juhliin, mihin halusinkin mennä.
Lopulta päätin hankkia jälleen älypuhelimen, en muista miksi. Se ehti olla käytössäni hieman reilut puoli vuotta ennen kuin se simahti lomareissulla. Nyt olen taas käyttänyt joitakin viikkoja vanhaa, neonvihreää kapulaani, jolla voi ainoastaan soittaa ja tekstata (hankalasti) niin kuin puhelimella kuuluukin tehdä. Akku kestää toista viikkoa lataamatta. Välillä unohdan puhelimen päiväkausiksi takin taskunpohjalle. Siksi aikaa kun elän elämääni.
Kirjoittaja on kolmekymppinen äiti, kirjailija ja Ruskeat tytöt -median päätoimittaja.
koko@ruskeattytot.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kotona nysvääminen on hyvä harrastus
PuheenvuorotSuorittaminen ei ole mikään pakko. Kukaan ei pakota lenkkeilemään vihmovassa syyssateessa eikä osallistumaan kansalaisopiston muinaiskreikan alkeiskurssille.
Kolumni: Kaikilla lapsilla ei ole kesälomaa
Puheenvuorot
