Kolumni: Yksinhuoltajalla on omalla ajalla seuranaan syyllisyys

Kolumni: Yksinhuoltajalla on omalla ajalla seuranaan syyllisyys

Uutta parisuhdetta ei ole kuulunut. Oma aika tuhlaantuu usein ruokakauppaan tai kurahanskaostoksiin sen sijaan, että menisi ravintolaan tai teatteriin.

Yksinäisyys on ristiriitainen tunne: vaikka tunnen itseni jo valmiiksi yksinäiseksi, huomaan usein toivovani, että saisin olla hetken ihan yksikseni.

Vapaan kirjoittajan ammatti tarkoittaa sitä, että työskentelen yleensä yksin. Lähes päivittäin toivon, että olisi joku, jolle kertoa asioita, joita olen lukenut tai haastattelussa kuullut. Joku, jolta pyytää neuvoa, kun kesken jutunteon iskee tyhjän paperin kammo ja näkökulma häviää täysin.

Toisaalta muistan hyvin ajan, jolloin työskentelin lehden toimituksessa, avokonttorissa. Olisin maksanut ihan mitä tahansa siitä, että olisin saanut kirjoittaa rauhassa, yksin.

Yksinäisyydestä ja siitä valittamisesta on tainnut tulla tuttu ja turvallinen rutiini, josta irti päästäminen on vaikeaa.

Pienen lapsen yksinhuoltajana en puolestani ole koskaan yksin. Tyttäreni on lähes aina läsnä, kirjaimellisesti vierelläni. Hän on seurallinen, ja meillä on kotona aina menoa ja melskettä keskivertosirkusproduktion verran. Mutta silti – varsinkin iltaisin – tuntuu yksinäiseltä.

Viisivuotias ei näet ole kovin kiinnostunut keskustelemaan politiikasta, median murroksesta tai uusimmasta Girls-tv-sarjan jaksosta. Hän ei jaksa useamman ruokalajin illallista.

Uutta parisuhdetta ei ole kuulunut. Vaikka yksinhuoltajuus ei olekaan enää mikään varsinainen tabu, silti tuntuu, että kaikilla muilla tuttavapiirissäni on omat perheet, joihin vapaa-aika kuluu. Aina ei hotsita olla se kolmas pyörä.

Ja jos rehellisiä ollaan, ympärilläni on ihan mukavankokoinen tukiverkosto, joka on sanonut ottavansa lapsen hoitoon, jotta pääsisin viettämään omaa aikaa.

Yksinäisyydestä ja siitä valittamisesta on tainnut tulla tuttu ja turvallinen rutiini, josta irti päästäminen on vaikeaa. Omalla ajalla ei koskaan saa olla täysin yksin: seuraan lyöttäytyy välittömästi syyllisyys, jonka läsnä ollessa on vaikea nauttia treffeistä tai mahdollisuudesta shoppailla rauhassa itsekseen.

Oma aikani tuhlaantuukin usein ravintolaillallisen tai teatterihetken sijaan siihen, että menen ruokakauppaan tai tekemään hankintoja lapselle: jos ostan nyt nämä varakurahanskat tarhaan, en ole ihan niin itsekäs äiti. Tästä en voi syyttää ketään muuta kuin yksin itseäni.

Haluankin oppia antamaan itselleni luvan nauttia hiljaisista hetkistä ilman lasta ja kiinnostavien työtehtävien parissa. Haluan, että yksinäisyydestä tulee myönteinen tunne, koska yksinolo on juuri nyt olennainen osa elämääni.

 

Kirjoittaja on kolmekymppinen äiti, vapaa kirjoittaja ja Ruskeat Tytöt -blogin perustaja.

ruskeattytot@gmail.com

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: