Kolumni: Jos joulu ilman viinaa tuntuu ahdistavalta, sinulla on alkoholiongelma
Alkoholinkäyttäjillä on taipumus yleistää omat juomatapansa koskemaan kaikkia, kirjoittaa Tuomas Enbuske.
”Se, mitä tein, oli yksiselitteisesti väärin ja olen hakenut apua alkoholinkäyttööni. Pyydän anteeksi.” Jos suomalaisen kulttuurin suhde alkoholiin olisi terve, Helsingin keskustassa ammuskellut poliisikansanedustaja Timo Vornanen olisi pitänyt tiedotustilaisuuden, sanonut noin, saanut hetken naureskelua tv:n viihdeohjelmissa ja olisimme menneet yhteiskuntana eteenpäin.
Ammuskelu ei ollut oikein, mutta ihmisille pitää antaa anteeksi. Mutta se edellyttää anteeksipyyntöä. Se taas edellyttää, että ymmärtää, mitä on tehnyt. Poliisin kysyttyä tapahtumapaikalla Vornaselta, kuinka paljon tämä oli juonut, vastaus oli paljastava: ”Sanotaan silleen, että kun lähet baariin ja pidät ystäviesi kanssa hauskan illan, niin saman verran kuin sinäkin”. Alkoholinkäyttäjillä on taipumus yleistää omat juomatapansa koskemaan kaikkia. Totta kai kaikki muutkin pitävät hauskaa näin.
Kun parikymppisenä tulin työelämään, aloin kiinnittää huomiota siihen, miten ihmiset puhuivat viinasta. Työpaikkakeskusteluissa pidettiin itsestäänselvyytenä, että kaikkien kotona juotiin vappuna, juhannuksena ja jouluna. Puhuttiin krapularyypyistä tai odotettiin töiden loppumista perjantaina, jotta päästäisiin korkkaamaan pullo. Ja viinan rahtaamisessa Virosta ei ollut kenenkään mielestä mitään hassua. Koska meillä ei tehty noin, tämä maailma tuntui vieraalta.
Sunnuntaina ollessani kävelyllä Helsingin Malmin hautausmaalla bongailemassa merkittävien suomalaisten hautoja näky Matti Pellonpään haudalla löi ällikällä. 44-vuotiaana synnynnäiseen sydänvikaan yllättäen kuollut palkittu näyttelijä oli omien sanojensa mukaan "alkoholin suurkuluttaja”. Hänen haudalleen oli kynttilöiden asemesta tuotu tyhjät Tapio- ja Koskenkorva-pullot. Tämä oli luultavasti ystävien inside-vitsi, jolle Pellonpää olisi itsekin nauranut. Se ei silti ollut hauskaa, se oli julmaa. Olen nähnyt pulloja muidenkin alkoholistien haudoilla: tapana on ottaa hörpsyt ja kaataa vähän myös vainajalle. Tämä on tismalleen yhtä kammottavaa kuin viedä huumeruiskuja narkomaanin haudalle.
Pullojen vieminen alkoholistien haudoille on tismalleen yhtä kammottavaa kuin viedä huumeruiskuja narkomaanin haudalle.
Omaa alkoholiongelmaa on mahdollista testata. Harva sitä haluaa tehdä, sillä vastaukset ovat usein epämiellyttäviä. Esimerkiksi tipaton tammikuu on kammottava konsepti. Ihmiset tekevät sosiaalisen median päivityksiä, joissa tipaton kuukausi on kuin maratonjuoksu, jota varten pitää harjoitella ja joka on kova suoritus ja kärsimystä. Oikeasti? Jos kuukausi ilman hermomyrkkyä on sinulle kärsimystä, olet 100% varmuudella alkoholisti.
Siksi haastan jokaisen olemaan joulun ilman alkoholia. Jos se tuntuu ahdistavalta, sinulla on alkoholiongelma, etkä selkeästi kestä läheisiäsi, ystäviäsi ja rakkaitasi selvin päin. En tarkoita, että jouluna juominen kertoisi alkoholismista, mutta se, ettei pysty olemaan jouluna juomatta, kertoo. Ihmiset leuhkivat sillä, että ”minä en juo suruuni, juon vain iloon!” Iloon juominen on oikeastaan suruun juomista surullisempaa. Suruun juomiseen sentään on joku syy. Sen sijaan ilo alkoholin kanssa on teeskentelyä.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Krista Heidenstrauchin isä ei enää nähnyt järkeä tässä elämässä: ”Iskä ajautui liian pimeään hetkeen”
Hyvä elämäIsän itsemurhan jälkeen Krista Heidenstrauch sai tukea puolisolta, papilta ja Facebookin vertaisryhmästä.
Kolumni: Kuolleiden muistelu tekee meistä ihmisiä
Puheenvuorot
