Kolumni: Karismaattisuuden kaksiteräinen miekka
Ihmiset kaipaavat paikkaa, jossa usko saa näkyä eleissä, äänessä ja kehossa, kirjoittaa Jussi Sohlberg kolumnissaan.
Karismaattinen kristillisyys on kasvanut maailmalla vauhdilla, ja myös Suomessa karismaattinen kristillisyys on näkyvämpää. Globaalisti helluntailaiskarismaattiseen kenttään arvioidaan kuuluvan noin 660 miljoonaa kristittyä. Karismaattisuuden kirjo on valtava: Se voi olla hiljaista Hengen ja viisauden odottamista, se voi olla villiintynyttä profetointia, katteettomia lupauksia ja sokeaa auktoriteettiuskoa.
Ilmiön ytimessä on lupaus uskosta, joka tuntuu, rukouksesta, joka koskettaa ja yhteisöstä, joka vetää ihmisen kokonaan sisäänsä. Karismaattisuuden voima ei synny vain teologiasta, vaan tavasta, jolla se puhuttelee koko ihmistä – järkeä, kehoa ja tunnetta yhtä aikaa. Joillekin karismaattinen kristillisyys on vetovoimaista ja samalla monille hyvin vierasta, jopa ahdistavaa.
Karismaattisuus tarjoaa kokemuksia, joissa Jumala näyttäytyy läheisenä ja toimivana Jumalan kolmannen persoonan kautta. Parantumisrukoukset, profetiat ja ylistyshetket luovat tilan, joka tuntuu ja joka aistitaan. Kun haetaan voimakkaita kokemuksia ja varmoja vastauksia, mittasuhteiden menettämisen riski kasvaa. Kokemusten korostus saattaa myös hämärtää rajaa tervehenkisen spiritualiteetin ja hengellisen väkivallan välillä. Demonologian ylikorostus voi kaventaa maailmankuvaa pelon kautta ja menestysteologia taas sysätä vastuun ihmisen harteille tavalla, joka satuttaa: jos ihme ei tapahdu, syy pitää etsiä itsestä ja uskon vähyydestä.
Tarve tulla kosketetuksi – henkisesti ja hengellisesti – on todellinen.
Karismaattisuuden sudenkuopat eivät tee kaikesta karismaattisuudesta epäilyttävää, mutta sudenkuopat on tunnistettava. Kokemuksellisuus voi tuoda syvää merkityksellisyyttä. Mutta merkityksellisyys voi myös vääristyä, jos yhteisön dynamiikka rakentuu voimakkaille johtajille tai oletukselle jatkuvasta hengellisestä nousukiidosta.
Silti karismaattisuuden vetovoima kertoo ajastamme jotakin olennaista. Ihmiset kaipaavat paikkaa, jossa tunteet eivät ole liikaa ja jossa usko saa näkyä myös eleissä, äänessä ja kehossa. Tarve tulla kosketetuksi – henkisesti ja hengellisesti – on todellinen. Kysymys siis kuuluu: voiko karismaattinen kristillisyys säilyttää kokemuksellisuutensa ilman että se eksyy manipuloinnin ja fanaattisuuden harhoihin?
Jos vastaus on kyllä, karismaattinen liike voi olla yksi kiinnostavimmista hengellisistä suuntauksista myös tulevaisuudessa – ei siksi, että se on näyttävä, vaan koska se näyttää vastaavan henkiseen ja hengelliseen etsintään ja kaipuuseen.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tarot voi toimia sisäisen maailman hiljaisena peilinä
PuheenvuorotKortit voivat toimia kuin ignatiaaninen tutkistelu: aamulla voi kysyä, mihin Jumala kutsuu huomiota, illalla pohtia, missä Jumala oli läsnä päivän aikana, kirjoittaa Jussi Sohlberg.