Kolumni: Kirkko ei uhmaa esivaltaa mutta usko voi radikalisoida ihmisen
Nykymaailmassa on äärimmäistä olla sitä mieltä, että ihmistä ei saa satuttaa, vahingoittaa tai tappaa, Auli Viitala kirjoittaa.
Uskoontulo on radikalisoinut minut. Sitä en odottanut laimeaksi väitetyltä, esivallan kanssa naimisissa olevalta luterilaisuudelta. Mutta niin siinä vain käy, että kun tarpeeksi pohtii Jumalan valtakuntaa, on koko ajan vaikeampaa antaa periksi maallisen vallan kompromisseille.
Olen kyllä ennenkin ollut pasifisti, mutta nykyään olen niin sanottu ääripää. Tässä asiassa ääripää tarkoittaa, ettei hyväksy väkivaltaa. Nykymaailmassa on äärimmäistä olla sitä mieltä, että ihmistä ei saa satuttaa, vahingoittaa tai tappaa. On äärimmäistä olla sitä mieltä, että maamiinat pitää hävittää kaikkialta maailmasta, jopa Suomesta.
Irtautumista maamiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta perusteltiin sillä, että meidän maamiinamme ja tapamme käyttää niitä eivät ole vaarallisia muuta kuin niille, jotka ovat asiattomalla asialla. Mutta ei sopimuksessa olekaan kyse Suomen puolustusvoimista vaan siitä, että yhteisellä sopimuksella kaikki lopettavat maamiinojen käytön ja valmistuksen ja hävittävät vanhat varastonsa. Sellaisessa touhussa Suomi ei halua olla mukana.
”Arvopohjaisen realismin” vastavoimaksi ei kirkosta ole.
Jeesus oli varsinainen ääriajattelija. Hän kehotti kääntämään toisenkin posken ja rakastamaan vihollista. Kristityt kautta aikain ovatkin nähneet paljon vaivaa selittääkseen, että Jeesus ei tarkoittanut pasifismia. Talkoisiin osallistuivat äskettäin myös piispat yhteisellä kirjeellään Kutsu rauhaan. Kirje kuvaa hyvin aikaamme, ja sitä voidaan käyttää myöhemmin aineistona, kun tutkitaan, miten yhteiskuntamme militarisoitui laajalla konsensuksella. Kun Jeesus sanoi, että miekkaan tarttuva myös hukkuu miekkaan, hän ei tarkoittanut maallista vaan hengellistä rauhaa, piispat opettavat.
Piispat kirjoittavat oikeutetusta sodasta, jossa puolustetaan yhteistä hyvää vakavan väkivallan tai epäoikeudenmukaisuuden uhkaa vastaan laillisen esivallan johdolla. Tämä on Suomessa vallitseva käsitys, eikä piispoilla näytä olevan siihen uutta, leimallisesti kristillistä sanottavaa. Kirjeessä ei tavoitella Jumalan valtakuntaa vaan ollaan kansallisvaltioiden maailmassa. “Arvopohjaisen realismin” vastavoimaksi ei kirkosta ole.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Pitääkö armokin hoitaa itse?
PuheenvuorotSeurakunnan toivottama itsearmo on malliesimerkki yksilökeskeisen yhteiskunnan terapiakulttuurista, kirjoittaa Auli Viitala.
