Kolumni: Nikean kokouksessa kiisteltiin ja jauhettiin – sen tuloksena syntyi uskontunnustus, joka on määrittänyt kristillisyyden isoa suuntaa ratkaisevasti
Nikean uskontunnustusta täytyy tulkita ja miettiä, mitä se merkitsee tänään, kirjoittaa Jussi Sohlberg.
Olen melkoisen varma, että valtaosalta suomalaisista on mennyt ohi se, että tänä vuonna on ollut Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhla.
Kun tarkastellaan historian suuria ja pitkiä linjoja, eri asioiden ja tapahtumien monisyistä vaikutushistoriaa on usein työlästä hahmottaa. Tosissaan siellä Nikeassa oltiin – unohtamatta sitä, että kokoustamiseen liittyi inhimillisiä ja raadollisia piirteitä.
Epäilemättä juhlavuosi vaikutti kirkkoisien tutkijoiden, systemaattisen teologian tutkijoiden ja kirkkohistorian tutkijoiden seminaari- ja konferenssiputkelta. Tietynlaista perspektiiviä kuitenkin antaa se, että päivittäin tämä uskontunnustus lausutaan miljoonia ja miljoonia kertoja eri puolilla maailmaa.
Isossa kuvassa voi sanoa, että Nikean uskontunnustus on ollut eräs virstanpylväs, joka on vaikuttanut länsimaiseen uskonnolliseen mielenmaisemaan ja kulttuuriin todella paljon halusi tai ei. Se on määrittänyt kristillisyyden isoa suuntaa ratkaisevasti.
Nikeassa kiisteltiin ja jauhettiin. Kiistan ytimessä oli kysymys siitä, mikä on jumaluuden ensimmäisen ja toisen persoonan välinen suhde. Kyse oli myös inkarnaation luonteesta, Jumalan olemuksesta ja siitä. mikä on luodun ja Luojan välinen suhde. Nikean kokous liittyi myös kristillisen platonismin kriisiin.
Ei Jumalan mysteeri Nikea uskonnontunnustukseen rajaudu, mutta se kiteyttää edelleen jotakin merkittävää Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta.
Areios-niminen presbyteeri (256–336) oli syvästi sisäistänyt platonistisen ykseysopin ja voidaan sanoa, että hän oli tavallaan konservatiivi.
Oman aikansa kielellä uskontunnustus halusi tiukasti tiivistäen ilmaista sen kokemuksen ja luottamuksen, että nimenomaan Jumala tuli radikaalisti osaksi ihmisyyttä ja rikkonaista ihmiskuntaa, ottaen orjan muodon, kuten Uuden Testamentin kieli asian ilmaisee, vaikkakin kauan ennen Nikean tapahtumia.
Olisiko kristinuskosta tullut jotain hyvin erilaista, jos areiolainen tulkinta olisi saanut voiton? Areiolaisessa kristinuskossa Jumala ei syvimmiltään olisi upottanut itseään rajalliseen maailmaan ja kärsimykseen, vaan olisi jäänyt loputtomiin korkeuksiin. Areioksen teologiassa Jumala jää viime kädessä ikuisuuksien taakse, eikä ole kosketuksissa maailman kanssa.
Olisiko areiolaisesta kristinuskosta noussut Franciscus Assisilaista, Martin Luther Kingiä, Teresa Avilalaista, Taizé-perinnettä, suomalaista herännäisyyttä tai vapautuksen teologiaa?
Ei Jumalan mysteeri Nikean uskonnontunnustukseen rajaudu, mutta se kiteyttää edelleen jotakin merkittävää Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta. Sitä voisi luonnehtia uskon apuvälineeksi.
Nikean uskontunnustusta täytyy tulkita ja miettiä, mitä se merkitsee tänään. Uudelleen kirjoittaminen ei aina kannata. Silloin voidaan päätyä latteuksiin ja johonkin, josta puuttuu syvempi kaikupohja.
Kirjoittaja on uskonnontutkija, joka tutkailee uskonto- ja katsomuskenttää kansankirkoista esoteriaan, uushenkisyyteen ja kaikkea siltä väliltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Uskontunnustus ei ole tsekkauslista, eikä siitä pidä ottaa suorituspaineita”, sanoo piispa Kaisamari Hintikka
HengellisyysUskontunnustuksessa ilmaistaan kirkon yhteinen usko, eikä kristityn tarvitse erikseen miettiä, uskooko hän varmasti kaiken, mitä siinä sanotaan.
