Kolumni: Kuinka hiljentää sisäinen kriitikko?

Kolumni: Kuinka hiljentää sisäinen kriitikko?

Se sanoo, ettei kannata ostaa bikineitä ja väittää, ettei kannattaisi kirjoittaa. Sisäisellä kriitikollani on oikeastaan vain yksi viesti: minä en riitä.

Sisälläni asuu hellittämätön kriitikko. Sisäinen kriitikkoni on se tyyppi, joka saa miettimään, onko oikein, että minulla on lehdessä oma kolumnivuoro? Kun eihän minulla ole mitään sanottavaa eikä esittelemisen arvoisia ajatuksia. Ja miten voisi ollakaan, kun elän näin pientä elämää, aina näissä pienissä ja samoissa ympyröissä.

Sisäinen kriitikkoni saa miettimään, onko reilua, että minulla on oma piha? Eikö olisi reilumpaa, että se olisi jollain sellaisella oikealla pihaihmisellä, joka nauttisi pihahommista ja jonka käsissä tälle pihalle syntyisivät kukoistavat kukkapenkit ja satoisa kasvimaa?

Sisäinen kriitikkoni on se tyyppi, jonka mielestä minun ei to-del-la-kaan pidä ostaa bikineitä. Monestakaan syystä. Uimapukujenkin kanssa on vähän niin ja näin. Että kaikkein parasta on, kun uin ihan vain mökillä, perhepiirissä. Poissa suuremman yleisön silmistä.

Jos puolisoni puhuisi minulle yhtä rumasti, käskisin hänen lähteä taakseen katsomatta.

Sisäinen kriitikkoni on se, joka saa minut harmittelemaan peilin edessä veltostunutta naamaa ja otsan uurteita. Samalla sisäinen kriitikkoni muistuttaa, että muutaman vuoden kuluttua naama on vielä veltompi ja silloin kyllä iloitsisit nykynaamasta, mutta tässä sinä vain nyt suret, onneton.

Sisäisen kriitikkoni mielestä en edes silitä koiriani tarpeeksi. Kyllä, luit aivan oikein.

Sisäinen kriitikkoni on se tyyppi, jonka karsisin kaveripiiristäni heti kättelyssä. Jos minulla olisi hänen kaltaisensa esimies, pyytäisin laittamaan verokortin pöytään. Jos puolisoni puhuisi minulle yhtä rumasti, käskisin hänen lähteä taakseen katsomatta. Mutta kun se sisäinen kriitikko olen minä itse.

Sisäisellä kriitikollani on oikeastaan vain yksi viesti: minä en riitä. Sisäinen kriitikkoni on hyvin epävarma ja pelokas. Häntä on syytä pysähtyä kuuntelemaan, sillä muuten hän luultavasti huutaa vain entistä lujempaa. Elämän ohjaksia hänelle ei pidä antaa missään nimessä. Oikeastaan hänen liioittelunsa ja äärimmäinen synkkyytensä menevät jo hauskuuden puolelle.

Kuuntelen häntä ja kiitän mielipiteistä. Sainpas kuitenkin kirjoitettua kolumnin. Saatanpa ostaa vielä jonain päivänä bikinitkin. Sisäinen kriitikkoni voi katsoa muualle, jos häntä häiritsee.

Kirjoittaja on kahden teini-ikäisen tytön ja yhden kirjan äiti.

soili.pohjalainen@saunalahti.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi