Kolumni: Meidän miesten on purettava väkivallan kierre
Tarvitsemme tilaa herkkyydelle ja haavoittuvuudelle, kirjoittaa Jani Toivola.
Joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita väkivallan ulkonäöllään, pukeutumisellaan tai käytöksellään. Kaikista miehistä joka viides on samaa mieltä. Näitä Nytkis ry:n teettämän kyselytutkimuksen tuloksia on vaikea katsoa. Uutista lukiessa tuntui, että sanoista tihkui väkivalta ja karu totuus, jonka olemassaoloa ei haluaisi hyväksyä. Tulokset eivät vastanneet sitä todellisuutta, jota kannan mukanani.
Uutinen ei jättänyt rauhaan. Hetkeä myöhemmin tajusin, miten monta kertaa olin itse ollut vastaavan uutisoinnin toisella puolella, vaatimassa ihmisten huomiota mustien ja ruskeiden ihmisten tai seksuaali-ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisten kokemalle väkivallalle ja epätasa-arvolle. Tiedän hyvin, miten turhauttavaa on todistaa, kuinka helppoa ihmisten on väistää vastuuta, jos he itse tai joku heidän lähipiirissään eivät ole kokijoita. Usein olen myös kuullut ihmisten toteavan, etteivät he koe voivansa puhua rasismista, koska pelkäävät sanovansa jotain väärää.
Olennaisin osa muutosta on niiden ihmisten tavoittaminen, joilla on suurin valta muuttaa asioita: ruskeiden ja mustien ihmisten oikeuksista puhuttaessa valkoiset ihmiset ja naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla me miehet. Mikä on kenenkin meistä rooli ja vastuu siinä miehenä olemisen kulttuurissa, jossa tällä hetkellä elämme? Mitä tuomme itse pöytään tai mille olemme tulppana? Puutunko? Puolustanko? Vaikeneminen omien kasvojen menettämisen pelossa johtaa siihen, että sorto ja alistaminen voi jatkua.
Mitä enemmän ihmisellä on tilaa tarkastella itseään, sitä enemmän löytyy pehmeyttä ja ymmärrystä myös muita kohtaan.
Löysin joitakin vuosia sitten Jäbät & tunteet -nimisen podcastin. Olin hiihtämässä, kun ensimmäistä kertaa kuulin, kuinka kolme nuorta miestä puhui tunteiden ilmaisun vaikeudesta, väkivallasta ja isäsuhteistaan. Jossain kohtaa oli pakko parkkeerata metsän laitaan itkemään ja haukkomaan henkeä. En ollut koskaan kuullut miesten puhuvan niin. En pystynyt samastumaan kaikkeen keskusteltuun, mutta heidän haavoittuvuutensa loi myös minulle enemmän tilaa olla itseni näköinen mies. Oli helpompi hengittää. Mitä enemmän ihmisellä on tilaa tarkastella itseään, sitä enemmän löytyy pehmeyttä ja ymmärrystä myös muita kohtaan.
Tuntuu erikoiselta vaatia lisää tilaa miehille, mutta teen sen kuitenkin. Tarvitsemme tilaa herkkyydelle ja haavoittuvuudelle. Sieltä toivottavasti löytyy myös tila purkaa väkivallan kierre. Meidän miesten täytyy tehdä se työ. Yhdessä.
Kirjoittaja on näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja, joka tasapainoilee vanhemmuuden sekä elämän rajallisuuden herättämien tunteiden välimaastossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Yritän siirtää tyttärelle edes osan äidiltä saamastani rohkeudesta, mutta välillä käyn rannassa itkemässä
Puheenvuorot”Huomaan jo nyt, miten vaikeaa voi olla kohdata oman lapsen haavoittuvuutta. Miten helposti tekisi mieli omien pelkojen vuoksi painaa hätäjarrua”, Jani Toivola kirjoittaa.
