Keisari Konstantinus Suuri ja muita Nikean kirkolliskokouksen osanottajia ryhmäkuvassa. Fresko on Pyhän Nikolauksen kirkossa Turkin Demressä. Kuva: hwo / imageBROKER / MVPhotos
Jeesuskin on Jumala – näin päättivät 1700 vuotta sitten teologisten ja henkilökohtaisten kiistojen keskellä kokoontuneet piispat
Nikean uskontunnustus syntyi, kun keisari Konstantinus halusi lopettaa Jeesusta koskevan kiistan ja kutsui Rooman valtakunnan piispat koolle. ”Nikean uskontunnustuksesta aukeavat valtavat näkymät”, sanoo tutkija Anni Maria Laato.
Kuvitellaanpa, että koolla on joukko ihmisiä, joiden pitäisi asettua ryhmäkuvaan. Eikä ketä tahansa ihmisiä, vaan niin pyhiksi katsottuja, että heidän päätään ympäröi sädekehä. Miten silloin kuva sommitellaan niin, etteivät taempana olevien kasvot jää piiloon etummaisten sädekehien taakse?
Sitä tulee miettineeksi, kun katsoo ikoneja ja freskoja, jotka kuvaavat vuonna 325 järjestetyn Nikean konsiilin osanottajia. Niihin on jälkikäteen ikuistettu joukko komeisiin piispan vaatteisiin pukeutuneita miehiä, ja keskellä kuvaa komeilee usein itse keisari, Konstantinus Suuri.
1700 vuotta sitten Vähässä-Aasiassa, nykyisen Turkin alueella sijainneessa Nikean kaupungissa kävi vilske. Keisari Konstantinuksen kutsusta paikalle oli toukokuussa tai kesäkuun alussa saapunut iso joukko kirkollisia vaikuttajia kaikkialta Rooman valtakunnasta. Siksi kokousta kutsutaan ekumeeniseksi – sana ekumeeninen tarkoitti alun perin koko asuttua maailmaa.
Konsiili oli ensimmäinen laatuaan. Kovin paljon aikaisemmin sellaisen järjestäminen ei olisi ollut mahdollistakaan. Kristityt olivat saaneet Roomassa vapauden harjoittaa uskontoaan vain reilut kymmenen vuotta aiemmin. Silloin päättyivät myös kristittyjen vainot. Vainojen aika oli siis kokouksen osanottajilla tuoreessa muistissa.
Nikeaan kokoontui eri arvioiden mukaan 1200–1900 kirkonmiestä: kolmisen sataa piispaa ja heidän avustajinaan presbyteerejä eli pappeja sekä diakoneja.
– Eniten osallistujia tuli valtakunnan itäosasta kreikankieliseltä alueelta, varmaan ihan senkin takia, että heidän oli helpompi matkustaa paikalle, kertoo Anni Maria Laato, joka on dogmatiikan ja patristiikan dosentti ja työskentelee Åbo Akademissa teologian yliopistonlehtorina.
Muutenkin kristikunnan painopiste oli tuolloin idässä. Tärkeitä keskuksia olivat Jerusalemin lisäksi Aleksandria ja Antiokia.
Nikeaan tuli piispoja myös Hispaniasta, Italiasta, Galliasta ja Pohjois-Afrikasta eli nykyisen Algerian ja Tunisian alueelta. Yksi piispa tuli Persiasta ja yksi Skyytiasta. Hekin puhuivat todennäköisesti kreikkaa, joka oli tuohon aikaan sivistyneistön kieli ja käytössä Rooman valtakunnan länsiosissakin.
Keisari ja kirkon päättäjät koolla Nikeassa. Mikael Damaskinoksen maalaus on 1500-luvun lopulta. Kuva: Wikimedia Commons
Erimielisyyksiä on ollut kirkossa aina
Ei tiedetä tarkkaan, kuinka kauan kokous jatkui – useita viikkoja kuitenkin. Jotkut tutkijat ovat arvioineet, että kokous olisi päättynyt heinäkuun puolivälissä, toisten mukaan elokuun alussa.
Konsiilin koolle kutsumiseen oli painava syy. Jo vuosia kristikuntaa oli repinyt kiivas kiista, jolle keisari nyt halusi pisteen.
Anni Maria Laaton mukaan Nikea, joka ei ollut kristitty kaupunki ja jossa ei välttämättä ollut tuolloin edes kirkkoa, valikoitui kokouspaikaksi ilmeisesti siksi, että se oli neutraalia maaperää eikä kummankaan kiistan osapuolen kotipaikka.
Se, että eri kristittyjen ryhmät ovat keskenään eri mieltä, ei ollut tuolloinkaan mitenkään tavatonta. Laato muistuttaa, että jo Uudessa testamentissa kuvataan Jeesuksen seuraajien välisiä erimielisyyksiä.
Monissa varhaiskirkon kiistoissa näkyy Laaton mukaan jännite juutalaistaustaisten kristittyjen ja muista uskonnoista kristityiksi kääntyneiden välillä. Jälkimmäiseen ryhmään kuului esimerkiksi Markion (n. 85–160), joka katsoi, että Vanhalla testamentilla ei ole kristityille arvoa – se luojajumala, josta Vanha testamentti kertoo ei ole sama kuin Uuden testamentin Jumala. Kirkon pääuoma ei Markionin näkemystä kuitenkaan hyväksynyt.
Ikoniin on kuvattuna keisari Konstantinus ja Nikean konsiiliin osallistuneita piispoja uskontunnustustekstin kanssa. Kuva: Wikimedia Commons
Kuka Jeesus on?
Nikeaan ratkaistavaksi päätyneen kiistan taustalla olivat Anni Maria Laaton mukaan erilaiset käsitykset siitä, kuka Jeesus on ja mikä on Jeesuksen suhde Jumalaan: onko Jeesus todellinen Jumala niin kuin Isä vai luotu niin kuin ihmiset? Osaksi kyse oli myös siitä, että kristittyjen keskuudessa oli erilaisia tapoja puhua asiasta. Ja osaksi ehkä ihan muusta kuin teologiasta, eli henkilösuhteista ja politiikasta.
Varsinkin kristikunnan itäisissä osissa oli levinnyt näkemys, jonka mukaan vain Isä on Jumala sanan varsinaisessa mielessä. Poika sen sijaan on luotu olento. Tämän areiolaisuudeksi kutsutun opin taustalla vaikutti platonilainen filosofia, johon oli vaikea yhdistää Uuden testamentin kuvaa Jumalan Pojasta, joka on yhtä ikuinen kuin Isä. Oppi on saanut nimensä aleksandrialaiselta presbyteeri Areiokselta, mutta Laaton mukaan Areiokselle tuskin kuuluu koko kunnia opista.
– Hän vain toi julki ajatuksia, joita tuolloin oli muutenkin ilmassa. Sehän oli tavallaan kauhean järkevä oppi ja sopi sen ajan ihmisten maailmankuvaan.
Nikeassa areiolainen oppi kuitenkin hylättiin. Päädyttiin muotoilemaan uskontunnustus, jonka mukaan Jeesus Kristus on tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu ja samaa olemusta kuin Isä.
Anni Maria Laato. Kuva: Satu Karmavalo / Studio Koo photography
Nikean uskontunnustus saattaa nykyajan ihmisen korvaan kalskahtaa vieraalta ja mahtipontiseltakin. Harvoin sitä edes kuulee luterilaisessa kirkossa ainakaan Suomessa.
– Se on juhlava ja sisältää tiiviitä ilmaisuja, mutta kun sitä alkaa miettiä, sieltähän aukeavat valtavat näkymät. Se on hyvin tarkkaan harkittu teksti, jonka taustalla on paljon enemmän kuin nopeasti lukemalla hahmottaa. Siksi haluaisin rohkaista ihmisiä perehtymään siihen, Anni Maria Laato sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi kohdan, jossa sanotaan Jeesuksen olevan ”valo valosta”. Se on kielikuva, jolla yritetään selittää sellaista, jota ei oikein voi selittää.
– Sillä on haluttu ilmaista sitä, millainen yhteys Isän ja Pojan välillä on. Isän ja Pojan suhde on kuin auringon ja auringonsäteiden suhde: ne ovat eri asia, mutta toisaalta kuitenkin samaa. Ei ole aurinkoa ilman säteitä eikä säteitä ilman aurinkoa, mutta silti voidaan puhua erikseen auringosta ja sen säteistä.
– Muotoilun taustalla on myös monia Raamatun kohtia, esimerkiksi Johanneksen evankeliumin alku.
Keisari etsi yhtenäisyyttä
Nikean konsiilin koolle kutsunut keisari Konstantinus oli vahvasti sen muotoilun kannalla, johon konsiilikin päätyi. Kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen, joka oli paikalla Nikeassa, kirjoitti jopa, että Konstantinus itse olisi ehdottanut uskontunnustukseen otettua kreikan sanaa homoousious kuvaamaan sitä, että Poika on samaa olemusta kuin Isä.
– Tutkijat eivät oikein usko, että Konstantinus olisi sitä keksinyt, mutta hän on voinut kannattaa sitä. Joka tapauksessa hän oli siinä vaiheessa voimakkaasti tällä kannalla. Myöhemmin hän sitten halusi luoda hyviä suhteita myös niihin, jotka olivat toista mieltä, Anni Maria Laato sanoo.
Niinpä kun Konstantinus otti kasteen kuolinvuoteellaan keväällä 337, hänet kastoi areiolainen piispa Eusebios Nikomedeialainen.
– Konstantinus oli ensisijaisesti keisari ja sotapäällikkö. Ehkä hänellä ei itsellään ollut syvällistä teologista osaamista, mutta hänellä oli suuri halu rakentaa rauhaa ja yhtenäisyyttä, Laato arvioi.
Vaikka areiolainen teologia jäi Nikeassa tappiolle, se ei heti kadonnut mihinkään. Laaton mukaan se vaikutti pitkään Nikean jälkeenkin, ja siitä oli liikkeellä erilaisia versioita eri puolilla kristikuntaa. Esimerkiksi gootit omaksuivat kristinuskon aluksi areiolaisessa muodossa.
Keskustelut kolminaisuusopista jatkuivat melkein koko 300-luvun ajan. Seuraava ekumeeninen kirkolliskokous järjestettiin vuonna 381 Konstantinopolissa, ja siellä Nikeassa muotoiltu uskontunnustus sai nykyisen sanamuotonsa.
Laato arvioi, että vaikka Nikean konsiilia ei olisi pidetty, ajan oloon olisi kuitenkin päädytty samaan lopputulokseen.
– Jo 200-luvun alussa Karthagossa Pohjois-Afrikassa Tertullianus oli muotoillut kristologiaa ja kolminaisuusoppia hyvin samantapaisesti kuin mihin Nikeassa päädyttiin. Eli Nikean uskontunnustus on suoraa jatkumoa varhaisemmalle teologialle.
Keisari Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä Helena. Emmanuel Tzanesin maalaus on 1600-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons
Varhaiskirkossa oli myös aktiivisia naisia
Katsotaanpa vielä hetki Nikean konsiilin ryhmäpotretteja. Arvovaltainen osanottajajoukko ilmeisesti oli todellinen all male panel.
Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta naisten paikasta varhaiskirkossa. Seurakunnissa toimi ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina naisdiakoneja, jotka esimerkiksi avustivat jumalanpalveluksissa, auttoivat köyhiä ja sairaita ja hoitivat monia seurakunnan käytännön asioita.
Anni Maria Laato kertoo, että 300-luvun loppupuolelta on säilynyt esimerkiksi kreikankielinen naispuolisten diakonien virkaanvihkimisrukous ja eri lähteissä on mainintoja useammastakin naisesta, jotka ovat olleet aktiivisia seurakunnissaan.
– Muutenkin alkuvaiheessa, kun kirkko ei ollut vielä kovin organisoitunut eikä ollut vielä esimerkiksi luostarilaitosta, spontaanille toiminnalle oli paljon enemmän tilaa.
Kun kristityt alkoivat tehdä pyhiinvaelluksia Pyhälle maalle Jeesuksen elämän ja kuoleman tapahtumapaikoille, matkaan lähti myös naisia. Itse asiassa suurin osa nimeltä tunnetuista 300-luvun pyhiinvaeltajista oli naisia. Yksi heistä oli keisari Konstantinuksen äiti Helena, joka legendan mukaan löysi Jeesuksen ristin. Toinen oli roomalainen Egeria, jonka 380-luvulla kirjoittama kertomus omasta pyhiinvaellusmatkastaan on säilynyt.
Lähteenä on käytetty myös Tomi Karttusen kirjaa Nikea 325 – Jakamattoman kirkon perintö 2000-luvulla (Väyläkirjat 2024).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tällainen on Jeesus, jota tutkijat ovat jäljittäneet jo vuosisatojen ajan – kysymys hänen merkityksestään vie lopulta tutustumaan omaan itseen
HengellisyysJeesus oli juutalainen profeetta, jonka sanoma Jumalan valtakunnasta kutsui ihmisiä toivoon ja yhdenvertaisuuteen. ”Toivon sytytyslanka oli lyhyt ja räjähdys toisenlainen kuin odotettiin”, raamatuntutkija Matti Myllykoski sanoo.
