Kolumni: PMMP-kohun todellisia syyllisiä eivät ole vain törkyä puhuneet yksittäiset ihmiset
Pyöriskelin pari päivää itsetyytyväisyydessäni, kunnes tajusin olevani aivan yhtä syyllinen kuin muutkin, kirjoittaa Tuomas Enbuske.
”Nuo pojat haluavat vain nähdä teidän pussaavan”, horisin PMMP:n Mira Luodille ja Paula Vesalalle arkistopätkässä, joka nähdään Ylen uudessa kohutussa PMMP-dokumentissa. Se ei ollut lainkaan pahimmasta päästä, ja esimerkiksi juontajaparini puhui klipissä huomattavasti törkeämpiä. Sain siksi useamman viestin, joissa kehuttiin, että olin ollut esimerkillisen asiallinen toisin kuin muut dokkarin miehet.
Pyöriskelin pari päivää itsetyytyväisyydessäni, kunnes kauhea asia valkeni: olin aivan yhtä syyllinen kuin muutkin.
En usko kollektiiviseen syyllisyyteen. Miehet eivät ole syyllisiä toisten miesten törttöilyyn, eikä yhden maahanmuuttajan tekosilla saa perustella toisen syyllisyyttä. Mutta meillä on olemassa rakenteita ja piilorakenteita, jotka vaikuttavat todellisuuteen. Kerron nyt salaisuuden, jota ei kannattaisi: tv-ohjelma, jossa en puhunut törkeitä, syntyi tiimityönä. Kaikki oli etukäteen käsikirjoitettua. Istuin käsikirjoituspalaverissa kuten moni muukin henkilö, ja olemme kaikki hyväksyneet käsikirjoituksen. Mukana oli myös naisia, pomoasemassa. Harva meistä muistaa 22 vuoden takaisia työpäiviä, en minäkään muista. En muista koko haastattelun olemassaoloa, mutta sen tiedän, että olen ollut käsikirjoittamassa sitä.
Kohun noustua kaikki heistä katosivat kuin taannoin uponneen Costa Concordian kapteeni.
Vasemmisto on cancel-kulttuurissaan huomaamattaan omaksunut oikeistolaisen eetoksen siitä, että kaikki on yksilön syytä. Kun näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius vuonna 2019 pyysi anteeksi saamelaissketsejä, kaikki muut olivat hiljaa. Moni ammattilainen on vuosikymmenten aikana kyllä leuhkinut olleensa tekemässä Ylen legendaarista Hymyhuulet-ohjelmaa. Ohjelmalla oli tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittajia ja muita osallisia. Silti kohun noustua kaikki heistä katosivat kuin taannoin uponneen Costa Concordian kapteeni, joka jätti koko miehistönsä pulaan. Sketsit ovat minustakin kammottavan rasistisia, ja hyvä, että Petelius pyysi anteeksi, mutta yhtäkkiä kaikki oli hänen syytään, vaikka hänhän oli ollut prosessissa duunari ja pomon alainen.
Olen miettinyt myös näyttelijä Aku Hirviniemen kohtaloa. Hän jäi kiinni törkyviesteistä naisille ja – aivan oikein – sai niistä sosiaalisen rangaistuksen. Minäkin teen nyt sosiaalisen polttoitsemurhan: Aku Hirviniemi oli myös itse rakenteiden uhri. Ihminen voi olla samaan aikaan syyllinen ja uhri.
Hirviniemi on 2000-luvun Pirkka-Pekka Petelius, vuosituhannen lahjakkain koomikkonäyttelijä. Hän on käsittämättömän hyvä työssään. Ongelma on, että ala pumppasi hänet yli kymmenen vuoden aikana käsittämättömään hybrikseen, joka ei ole hyväksi kenenkään mielenterveydelle. Kun firmat halusivat pumpata Hirviniemestä kaikki rahat, häntä kehotettiin olemaan hullumpi ja hullumpi ruudussa. Ja valitettavasti supertähdellä on tendenssi alkaa näytellä itseään myös vapaa-ajalla. Se ei oikeuta mitään, mutta se selittää paljon.
Sama individualismin eetos näkyy yhteiskunnassa kaikkialla. On loistavaa, että yksilöiden mielenterveysongelmia hoidetaan. Siitä on apua ja siihen pitää laittaa lisää resursseja. Mutta se, että ihmisiä terapoidaan ja lääkitään loputtomasti, johtaa vääjäämättä myös siihen, että kukaan ei enää halua ruuvata yhteiskuntaa. Moni mielenterveysongelma johtuu myös siitä, että yhteiskunta kohtelee tietynlaisia ihmisiä todella, todella julmasti. Välillä ei pitäisikään säätää ihmisten päätä, vaan ympäröivää todellisuutta.
Jeesus kanssasi.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
tuomas.enbuske@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Vanhemmat, olkaa itse ilman kännykkää!
PuheenvuorotNytpäs romahdutan hyvän moraalipaniikkinne. Te olette enemmän koukussa sosiaaliseen mediaan kuin lapsenne, Tuomas Enbuske kirjoittaa.
