Kolumni: Selviän hengissä, jos en tee tästä numeroa

Kolumni: Selviän hengissä, jos en tee tästä numeroa

Se tapahtui lauantaina 7.10. noin puolenyön aikaan. Matkustin taksissa, ja kuski alkoi puhua todella karmivia asiattomuuksia.

Kun #metoo-somekampanja alkoi täyttää sosiaalisen median syötteitäni, minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, milloin olin viimeksi joutunut seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhan kohteeksi.

Se tapahtui lauantaina 7.10. noin puolenyön aikaan. Matkustin taksissa, ja kuski alkoi puhua todella karmivia asiattomuuksia. En halua toistaa niitä, sillä kenenkään ei pitäisi kuulla sellaisia asioita julkisissa tiloissa tai yhtään missään.

Jossain vaiheessa matkaa olin varma, että taksikuski lähtee ajamaan muualle kuin mihin piti. Pelkäsin, että hän tekee minulle jotakin todella pahaa.

Sen sijaan, että olisin vihainen kuskille, olen vihainen itselleni.


Mitä tein tilanteessa, minä, feministikirjailija ja pienen tytön äiti? Istuin takapenkillä kikattelemassa hänen jutuilleen. Katselin häntä silmiin peruutuspeilistä ja kuuntelin hänen innokkaita lauseitaan.

Maksoin kyydistä, kiitin ja toivotin hyvää yötä. En tehnyt taksikuskista raporttia. En tähän päivään mennessä ole löytänyt itsestäni voimia selvittää, mihin minun pitäisi soittaa ja mitä sanoa.

Se mitä tein oli tämä: istuin takapenkillä ajattelemassa, että jos en tee tästä numeroa, selviän hengissä. Minullahan on päällä mustat housut, harmaa villapaita ja skeittilenkkarit. Ei meikkiä. Olen silminnähden keski-ikää lähestyvä nainen, pullea sellainen.

Mietin, miten tämä tapahtuu minulle jälleen. Minulle, joka olen juuri tullut Turun kirjamessuilta, missä olen puhunut kaksi päivää itsemääräämisestä ja rohkeudesta, välillä yksin ja välillä ministeri Elisabeth Rehnin kanssa, esitellyt historiallista feminististä esseekokoelmaani, jollaista ei ole Suomessa aiemmin kirjoitettu.


Tiedän teoriassa, etten tehnyt mitään väärää eikä vika ollut minussa. Se ei auttanut minua. Kuski voitti, muutamalla lauseella, katseella, äänensävyllä. Olen se tyhmä nainen, joka suostuu huonoon kohteluun ja jota periaatteet pakenevat tosipaikan tullen. Joka jää ja alistuu.

Sappi nousee kurkkuun. Olen loputtoman vihainen. Monta päivää kuluu katkeruuden tilassa, jota puran kaikkiin vastaantulijoihin. Sen sijaan, että olisin vihainen kuskille, olen vihainen itselleni. Minun olisi pitänyt osata toimia toisin, mutten vieläkään, taaskaan osannut. Ennen kaikkea olen vihainen siksi, että tiedän, ettei tämä ole viimeinen kerta kun näin käy. En tiedä käykö koskaan toisin. Minullekaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi