Suonpää: Se olin minä – #ItWasMe

Suonpää: Se olin minä – #ItWasMe

Jokaisen #MeToo-ahdistelukertomuksen takana seisoo ahdistelija, hiljaa ja piilossa. Nyt heidän on aika tulla esiin.

Muutaman päivän ajan on sosiaalinen media ollut täynnä naisten ahdistelukokemuksia. Taas. Näitä on loputon määrä.

#MeToo-kampanjan ajatuksena on ollut tuoda ahdistelua näkyväksi. Se onnistui tällä viikolla, samoin kuin se onnistui kahden vuoden takaisessa #lääppijä-kampanjassakin. Naiset – ja muutama mieskin – kertovat, miten heitä on ahdisteltu ja ainakin osa meistä miehistä huomaa, miten yleistä se on. Harvalle naiselle tässä on ollut mitään uutta ja yllättävää.

Nämä nyt julkaistut kokemukset ovat vain osa totuudesta, se toinen puoli. Me ehkä näemme nyt, miten yleistä on tulla ahdistelluksi. Sitä kampanja ei vielä ole meille kertonut, miten yleistä on olla ahdistelija. Me miehet saatamme edelleen uskotella itsellemme, että kyse on jostakin muista, ei meistä hyvistä ihmisistä.

Jokaisen #MeToo-ahdistelukertomuksen takana seisoo ahdistelija, hiljaa ja piilossa. Suuri osa näistä ahdistelijoista jakaa juuri nyt #MeToo-kokemuksia ja kertoo, miten tärkeää ahdisteluun on puuttua. Niin minäkin teen. Suurin osa meistä ahdistelijoista, siis.

Kun nuorelle naiselle, joka oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa, virnuiltiin tämän olleen ”muodollisesti pätevin”, se oli ahdistelua. Se olin minä.

Juuri nyt ei mikään ole minulle helpompaa kuin pilkata jotain tuntemattomaksi jääviä miehiä, jotka eivät osaa erottaa flirttailua ahdistelusta. Me tuomitsemme heidät kaikki, tietysti, mutta ehkä tässä jää jotakin näkemättä. On nimittäin paljon helpompi puolustaa naisia kuin käyttäytyä niin, ettei heitä tarvitsisi puolustaa.

Osa naisten kirjoittamista viesteistä tuntuu syytöksiltä. Niin pitääkin tuntua.

Kun nuorelle naiselle, joka oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa, virnuiltiin tämän olleen ”muodollisesti pätevin”, se oli ahdistelua. Se olin minä.

Kun toisessa työhaastattelussa me kysyimme naiselta, onko hän neitsyt, ja vitsailimme tarkoittaneemme horoskooppia, se oli ahdistelua. Se olin minä.

Kun papilla oli suhde yhteen seurakuntanuorista ja me muut naureskelimme tytön saavan muutakin kuin synninpäästön, se oli ahdistelua. Sekin olin minä.

Kun nuori nainen kuuli miesten viereisessä pöydässä puhuvan siitä, miten hyvin uskoisivat sen naisen osaavan miehen tyydyttää, minä istuin siinä pöydässä myös. Sekin oli ahdistelua ja sekin olin minä.

Ahdistelu ei vielä tullut näkyväksi, ahdistelluksi joutuminen tuli. Ahdistelulta me yritämme jatkossakin sulkea silmämme. Suuri osa meistä miehistä syyllistyy siihen tulevaisuudessa yhtä surutta kuin tähänkin saakka.

Nyt ahdistelun uhrit ovat näyttäneet mallia. Siitä rohkeudesta pitäisi meidän ahdistelijoidenkin oppia. Myös ahdistelu, ahdistelijan kokemus voidaan tehdä näkyväksi. Pienin askelin. Jo se auttaa, kun tunnustamme näitä pieniä ja viattomina pitämiämme syntejä. Ne eivät ehkä ole sitä, mutta jo niiden tunnustaminen on askel eteenpäin.

Se olin minä. Anteeksi.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi