Kolumni: Virsiräyhä on ohi, tervetuloa terve järki
Nyt on toivuttu siitä, että Suvivirsi on joko laulettu tai jätetty laulamatta. Käyttäkäämme mahdollisuus oppia taistelusta kolme pointtia, ehdottaa Hilkka Olkinuora.
Sodat alkavat hiipien. Niin käy myös kulttuurisodille.
Saksa valtasi Reininmaan ja Venäjä Krimin länsimaiden havahtumatta. Kolme vuotta sitten nykyisen opetusministerimme kotikunta Kirkkonummi perui koululaiskonsertin, koska siinä oli osia Händelin Messias-oratoriosta. Tämä sujahti medialta ohi ilman isompia pöyristymisiä. Opetushallitus toki terhentyi toistamaan aiemman kantansa, että yksittäinen suvivirsi ei tee jumalanpalvelusta. Samaa mieltä on ollut moneen otteeseen myös eduskunnan perustuslakivaliokunta.
Nyt näemme, että ratkaisu ei tyydyttänyt, vaan kiista jäi kytemään. Tämäkin kevät meni taas riekkuessa.
Virsiräyhä on kuitenkin alkanut tympiä ja on viemässä sen hyödyn, minkä tästä taistelusta voisimme saada. Jospa päätettäisiin jänkääminen tähän ja otettaisiin suunnaksi kuuluisat kolme pointtia?
Ensiksi: Onko enemmistön luovuttava oikeuksistaan, jotta vähemmistön oikeudet toteutuvat? Mitkä ovat niitä oikeuksia? Oppisimmeko vihdoin käymään tästä keskustelua? Nyt ovat taas sekaisin niin puurot kuin vellit, aidat ja seipäät, vapaudet ja vastuut. Viimeisimmässä Suvivirsi-casessa ei ollut kyse uskonnollisesta sisällöstä, vaan sille altistumisesta yllättäen ja pyytämättä. Siitä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta rapsautti uhkasakot ja korvaukset.
Sivujuonne: Bonuksena pääsimme tutustumaan tähän melko tuntemattomaan lautakuntaan. Kumman näkemys voittaa, sen vai perustuslakivaliokunnan? Edellisen valitsee kulloinenkin valtioneuvosto, jälkimmäisen kansan valitsema eduskunta. Miten pitkälle päästämme katsomuskeskustelun puoluepolitisoitumaan?
Toiseksi: Mitä kulttuuri on syntyessään ilmaissut, ja mistä se kertoo meille nyt? Mitä opimme, jos maltamme syventyä eri kulttuureihin – myös omaamme?
Suvivirsijupakka poimi historian hämäristä ilmeisen tuntemattoman tragedian, 330 vuotta sitten pohjolassa vallinneet kaameat kato- ja nälkävuodet. Suvivirsi on eloonjäämisvirsi. Voisiko se nyt palauttaa mieleen Etiopian, Sudanin ja Syyrian nälänhädät? Sekä meidän taannoiset kuivat kesämme, jolloin karjaa oli tapettava, kun rehu ei riittänyt.
Mikä tekee taiteesta uskontoa?
Kolmanneksi: Miten uskonto on aina inspiroinut kulttuuria? Mikä tekee taiteesta uskontoa? Tekeekö virsikirjaan pääsy viisusta virren?
Esimerkiksi virren 967 ”Nousta sain aamuun” viittaukset Johanneksen evankeliumiin, valitusvirsiin ja uskontunnustukseen jäivät taatusti huomaamatta, kun Cat Stevens – sittemmin muslimi – teki siitä hitin. Entä miten sopii hautajaisiin ja lasten kevätjuhliin Leonard Cohenin ”Hallelujah”, joka kuvaa kuningas Daavidin seksirikosta aika ronskisti, Simson ja Delila -maustein?
Malttaisimmeko me viisastua ja aikuistua antamalle näille kysymyksille aikaa riippumatoissamme? Syvennyttäisiinkö tänä suvena suloisena kulttuurien yhteisöä ja yksilöä kannattavaan voimaan?
Olisimme sitten lumen tullen valmiimpia kohtaamaan eteemme pelmahtavat jouluvarpuset, luciat ja nokinaamaiset tiernapojat.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispat ottivat kantaa Suvivirsi-keskusteluun – ”Kaikki mikä on kristillistä, ei ole uskonnonharjoittamista”
AjankohtaistaPerustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman on valmis turvaamaan suomalaiset juhlaperinteet lailla.
