null Kommentti: Perustulokeskustelu törmää luterilaiseen työmoraaliin, mutta Luther suhtautui työntekoon radikaalimmin kuin moni tietää

Kommentti: Perustulokeskustelu törmää luterilaiseen työmoraaliin, mutta Luther suhtautui työntekoon radikaalimmin kuin moni tietää

Luterilaisella työn eetoksella on vaikea perustella uskoa ankaran puurtamisen autuaaksi tekevään voimaan.

Yhteiskuntatieteilijä Johanna Perkiön tuoreesta väitöstutkimuksesta käy ilmi, että sekä perustulon vastustajat että kannattajat ovat perustelleet kantaansa vetoamalla työn arvoon. Tätä näkökulmaa voisi luonnehtia luterilaiseksi työmoraaliksi tai luterilaiseksi työn eetokseksi. Moni suomalainen siteeraa työttömistä puhuessaan sanontaa ”Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” huomaamatta, että sen juuret ovat apostoli Paavalin toisessa kirjeessä tessalonikalaisille

”Luterilaiseen työn eetokseen” on pakattu monen tässä maassa eläneen sukupolven kokemus. Sanat sisältävät kokemustietoa pohjoisista luonnonoloista, joissa selviytyminen on vaatinut ankaraa työtä. Ne kantavat sääty-yhteiskunnan sekä vaikeiden kato- ja sortovuosien sälyttämää kuormaa. Mutta samalla niissä kuuluu myös työmiehen (ja naisen) ylpeys työstään. Ne ovat arkipäivän velvollisuusetiikkaa, jossa asiat tehdään kunnolla alusta loppuun.

Moni kohtaa oman kelpaavuutensa rajan hakiessaan työpaikkaa tai pyrkiessään somenäkyvyyden valokeilaan.

Sanoissa erottuu myös sosiologi Max Weberin kuuluisan teorian kaiku. Vuonna 1904 ilmestyneessä kirjassa Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki Weber esitti, että protestanttinen työn etiikka syntyy, kun ihminen kohtaa perimmäisen epävarmuuden siitä, onko kaikkivaltias Jumala ennalta määrännyt hänet pelastettujen vai kadotettujen joukkoon. Tämän epävarmuuden voittamiseksi protestantti pyrkii Weberin mukaan kokoamaan itselleen aineellista vaurautta, jonka hän tulkitsee Jumalan suosion ulkoiseksi merkiksi.

Nykyään ankarien luonnonolojen ja arvaamattoman kaikkivaltiaan paikalla on huoli Suomen jokapäiväisestä kilpailukyvystä ja kiinnostavuudesta globaaleilla pääomamarkkinoilla. Jumalan vaatimusten sijasta moni kohtaa oman riittävyytensä ja kelpaavuutensa rajan hakiessaan työpaikkaa tai pyrkiessään somenäkyvyyden valokeilaan. Ei ole vaikea nähdä, että myös näitä epävarmuuksia lääkitään aineellisen vaurauden ulkoisilla merkeillä.

Max Weber kehitti teoriansa tarkkailtuaan kalvinistikristittyjä. Siksi se kuvaa huonosti luterilaista mielenmaisemaa. Myös uskoa ankaran puurtamisen autuaaksi tekevään voimaan on vaikea perustella luterilaisella työn eetoksella.

Elänkö jokapäiväistä elämääni ja teenkö työtäni niin, että siitä seuraa hyvää lähimmäisille, erityisesti heille, joiden tarve on suurin?

Martti Luther ajatteli, että Jumalan armo vapauttaa kristityn omatunnon omaan pelastukseen liittyvästä ahkeroinnista ja huolesta. Tämän jälkeen ihminen on vapaa kääntämään katseen itsestään ja omasta hyvästään siihen, mikä on lähimmäiselle parhaaksi.

Luterilainen etiikka johtaa pohtimaan kysymyksiä, joita voi sanoittaa esimerkiksi näin: Elänkö jokapäiväistä elämääni ja teenkö työtäni niin, että siitä seuraa hyvää lähimmäisille, erityisesti heille, joiden tarve on suurin? Millä tavalla talous ja yhteiskunta tulisi järjestää, kun ajattelemme, että niiden tehtävänä on palvella jokaisen ihmisen hyvää?

Millainen olisi täystyöllisyyden ajan jälkeinen hyvinvointiyhteiskunta, jossa ei olisi köyhyyttä?

Tuollaisten kysymysten pohjalla on nykyisiä epävarmuuden ja kiireen rakenteita radikaalisti haastava lähtökohta, jonka mukaan jokainen ihminen on sellaisenaan kelpaava ja hyväksytty, ennen yhtäkään omaa tekoaan.

Millaiseen aamuun heräisit, jos pohjalla olisi tällainen luottamus? Miten käyttäisit tämän päivän?

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi