Johanna ja Juha Tanskan kirja Lempeä linssi – Valokuvaus tienä läsnäoloon opastaa katsomaan ympäröivää maailmaa hyväksyen.
Kännykkä kameroineen voi olla hengellisen harjoituksen väline – Johanna ja Juha Tanska opastavat tutkimaan Jumalan läsnäoloa valokuvaamalla
Kun löydät paikan, jossa on hyvä olla, pysähdy ja katsele. Pysäyttävää ja pyhää voi nähdä missä tahansa.
Kahvilan lasikaton läpi näkee harmaan maaliskuisen taivaan. Pappi ja perheneuvoja Johanna Tanska tähyilee ylöspäin ja osoittaa katon tukirakenteita.
– Me olemme vähän kuin häkissä täällä. Meille näytetään jotakin, mutta meitä ei päästetä sinne tai meitä suojellaan siltä, hän kuvailee.
Kirkkoherra Juha Tanska puolestaan kiinnittää ensimmäisenä huomionsa kahvilan asiakkaisiin.
– Täällä on kiinnostavan näköisiä ihmisiä. Kun ihminen keskittyy johonkin omaan, rooli-ilme putoaa pois, hän sanoo.
Tanskojen voi odottaa katsovan ympäristöään tavallista tarkemmin, sillä he ovat kirjoittaneet juuri julkaistun kirjan Lempeä linssi – Valokuvaus tienä läsnäoloon. Kirja ohjaa tarkastelemaan ympäröivää maailmaa ja omaa arkea lempeästi ja hyväksyen. Kamera voi olla väline siihen, mutta sitä ei välttämättä tarvita. Pelkkä katsominenkin riittää.
Tällaista valokuvaamisen tapaa voi nimittää kristillisen mystiikan ja hiljaisen rukouksen perinteestä lainattua käsitettä käyttäen kontemplatiiviseksi.
– Yleensä valokuvia otetaan, mutta kontemplatiivisessa valokuvauksessa vastaanotetaan sitä, mitä meille annetaan, Juha Tanska määrittelee.
Hän on harrastanut valokuvausta vuosikymmeniä ja myös opiskellut voimauttavan valokuvauksen ohjaajaksi. Viime aikoina häntä on kiinnostanut erityisesti se, miten hengellisyyttä voisi tutkia ja ilmaista valokuvan keinoin. Kännykkä kameroineen voi olla hengellisen harjoituksen apuväline siinä missä rukousnauhakin.
Johanna Tanska puolestaan ei ole koskaan erityisesti harrastanut valokuvausta, mutta häntä on askarruttanut, voisiko valokuvilla tavoittaa jotakin merkityksellisempää kuin pelkkää pintaa tai visuaalista kauneutta.
– Kun vaikka kävelylenkillä pääsen hyvään, läsnäolevaan ja kuuntelevaan tilaan itseni ja ympäristön kanssa, voin ottaa siitä hetkestä kuvan. Tai toisinpäin: alan kuvata, ja huomaan kuvatessani rauhoittuvani. Kameran käyttäminen tällä tavalla on auttanut minua muutenkin kohdistamaan katsettani ja löytämään sellaisia asioita, jotka kuvaavat oloani, hän kertoo.
– Tässä ei ole kyse kuvaustaidosta tai siitä, millainen lopputulos on, vaan siitä, miten ympäristö puhuttelee ja mitä itsessä tapahtuu. Kameran taaksehan on helppo piiloutua. Se voi olla pakokeinokin, samoin kuin se, että yritetään saada mahdollisimman hienoja kuvia. Kontemplatiivinen valokuvaus on vastavoima tällaiselle. Se auttaa pysähtymään ja juurtumaan ja kokemaan jotakin syvempää tai pyhempää.
”Valitse jokin arkinen kohde. Katsele sitä niin monesta näkökulmasta kuin pystyt. Tirkistele sitä. Katsele epätavallisesta näkökulmasta.” Kirjahylly, keittiö, kahvinkeitin ja viherkasvi. Mitähän kirjahyllyni kertoo minusta?
Tärkeitä havaintoja voi tehdä lähellä
Uuden testamentin Vuorisaarnassa Jeesus kehottaa seuraajiaan olemaan murehtimatta siitä, mistä nämä saisivat syötävää tai päällepantavaa. Sen sijaan hän kehottaa heitä katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Juha Tanskaa se ihmetytti pitkään: Jeesuksen seuraajista moni oli rutiköyhä, joten olisi ollut outoa, jos heitä ei olisi huolettanut.
– Mutta olen kokenut, että kun pysähtyy katsomaan niitä kukkia, juurtuu ja kiinnittyy koko tähän suureen systeemiin. Siitä tulee turvallinen olo kaikkien huoltenkin keskellä, Juha Tanska sanoo.
– Jeesus käskee katsomaan – ei ajattelemaan tai muistamaan. Katsominen on aistillista ja kehollista, ja juuri aistien ja kehon välittämät kokemukset luovat yhteyden tunnetta ja lisäävät luottamusta, Johanna Tanska lisää.
Tärkeät ja juurruttavat havainnot voivat löytyä ihan läheltä. Juha Tanska kertoo tuntemistaan ihmisistä, joiden elämä on sidottu neljän seinän sisälle. Silti he näkevät lähellään yhä uusia, hienoja yksityiskohtia. Sellainen voi olla vaikka valo, joka siivilöityy sälekaihtimien läpi.
Niille, joilla on mahdollisuus liikkua, Juha Tanska suosittelee vaikka vartin kävelyretkeä. Se voi suuntautua luontoon, mutta yhtä hyvin lähikaduille ja takapihoille. Kun löydät paikan, jossa tuntuu hyvältä olla, pysähdy ja katsele paikkaa. Useimmiten käy niin, että huomio alkaa kiinnittyä yhä pienempiin yksityiskohtiin – ovat ne sitten graffitikiemuroita betonissa tai uurteita kalliossa.
Tai halkeillutta maalipintaa laivan kannella. Sellainen kiinnitti Johanna Tanskan huomion taannoisella Ruotsin-risteilyllä.
– Maalipinnassa näkyi erivärisiä kuvioita, jotka toivat mieleen avaruuden. Katselin sitä ja aloin kokea sellaista jännää yhteyttä ja ykseyttä kaikkeen, mitä monesti kokee luonnossa. Se hetki oli pakko ikuistaa, hän kertoo.
”Suunnittele reitti lounaspaikkaasi läheisen puiston, viheralueen tai rakennetun miljöön kautta ja kävele sinne tietoisena ympäristöstä. Pysähdy pariksi minuutiksi kiinnostavalta tuntuvaan kohtaan. Anna hengityksesi tasaantua ja tunne maa jalkojesi alla. Ota yksi kuva.” Kevätaurinko, märän maan tuoksu ja mustarastaan laulu. Puistossa on kovin vähän muita.
Millaiset kuvat kertoisivat Jumalasta?
Juha Tanska on käyttänyt kontemplatiivisen valokuvauksen menetelmää koulutuksissa, retriiteissä ja rippikoulussakin. Hän on huomannut, että kun ihmisiä pyytää kuvaamaan yhden avainkuvan sellaisessa paikassa, joka tuntuu hyvältä, useimmat rajaavat kuvansa yksityiskohtiin. Jotkut taas ovat sanoneet, että kun he katselivat jotakin tiettyä luonnonmaisemaa, heistä tuntui siltä, että luonto katseli takaisin.
– Ei meidän tarvitse selittää loppuun asti, mitä siinä tapahtuu. Kristillisessä perinteessä kuitenkin elää vahvana ajatus, että Jumala puhuttelee meitä luomakunnan kautta, Juha Tanska sanoo.
Yleensä valokuvia otetaan, mutta kontemplatiivisessa valokuvauksessa vastaanotetaan sitä, mitä meille annetaan. – Juha Tanska
Kontemplatiivinen valokuvaus perustuu ajatukseen, että Jumala on läsnä kaikessa – siis myös arkisessa ja tavallisessa. Johanna Tanska suosittelee esimerkiksi kuvaamaan sitä, missä juuri tänään näkee Jumalan läsnäolon ja missä on tullut kosketetuksi. Kameran avulla voi myös tutkia omaa jumalasuhdettaan: millaiset kuvat kertoisivat jotakin siitä?
– Hengellinen valokuvaus on ollut hyvin luontokeskeistä, mutta pysäyttävää ja pyhää on ja voi nähdä ihan missä tahansa. Sen huomaamiseen tarvitaan vain herkistymistä. Esimerkiksi valot, varjot, lätäköt ja ikkunoiden heijastukset ovat valtavan mielenkiintoisia, Johanna Tanska sanoo.
”Yllättävän monella ihmisellä on kokemus siitä, että jossakin tietyssä paikassa vallitsee aivan erityinen tunnelma. Missä kohtaat oman ohuen paikkasi, joka tuntuu jollain tavalla merkittävältä tai erityiseltä?” Taloyhtiön lenkkisaunassa jaetaan päivän uutiset ja käydään läpi lähipäivien sää. Töistä ei puhuta. Arjen murheet unohtuvat. Viimeinen lähtijä sammuttaa valot.
Kuvaamalla voi pitää myös kiitollisuuspäiväkirjaa. Juha Tanska kokeili sitä viime adventin aikaan ja aloitti sen uudelleen nyt paastonaikana.
– Silloin ennen joulua huomasin, että kun muutaman viikon ajan yrittää joka päivä nähdä jonkun hyvän asian, se alkaa vaikuttaa mielialaan. Loppuvaiheessa olin niin herkistynyt huomaamaan hyvän, että en tarvinnut siihen kameraa.
Hiljattain Juha Tanska oli raivaamassa metsää ja huomasi saaneensa pienen alueen sellaiseen kuntoon, että siitä voisi ottaa sen päivän kiitollisuuskuvan.
– Kun kävelin ottamaan kuvaa, katseeni osui pieneen jäätyneeseen lammikkoon, jossa oli hileitä. Pakkasen, veden ja luonnon tekemä oli paljon mielenkiintoisempi kuin oma aikaansaannokseni. Luomakunta antoi minulle toisen näkökulman, ja sitten olinkin polvillani pellonlaidassa kuvaamassa sitä.
Tavallinen on arvokasta ja pyhää
Kontemplatiivinen valokuvaus on opettanut Johanna Tanskaa katsomaan paitsi ympäristöään myös kuvia eri tavalla kuin aiemmin.
– Olen alkanut arvostaa todellisuutta, joka ei ole sisäsiistiä tai jonka rujous ei ole vain hallitun, esteettisen rujoa. Etsin kuvista sellaista, mikä tuntuu todelta ja missä näkyy tavallisuuden arvo ja pyhyys.
On tärkeää olla myötätuntoisen utelias myös sitä kohtaan, mikä tuntuu kipeältä. – Johanna Tanska
Tavallisuuden, valjuuden, sotkun ja kaaoksen hyväksymisessä on ollut haasteensa. Johanna Tanska sanoo, että hänestäkin on ihanaa ottaa harmonisia, kauniita kuvia siististä kodista. Todellisuus vain on usein muuta.
– Ennen joulusiivousta laitoin Facebookiin kuvia, joissa lattiaa ei näkynyt sotkun alta. Minusta meidän aikamme tarvitsee sitä, että sellaisiakin kuvia voi julkaista.
Ulkopuolisin silmin katsottuna Tanskojen vanha maalaistalo Haminassa ja elämä siellä saattaa vaikuttaa idylliltä. Heitä itseään ajatus naurattaa.
– Meille se näyttää siltä, että kaikki on kaaoksen ja täyden kaaoksen välillä. Piha on tällä hetkellä mutavelliä, ja piharakennukset niin rapistuneita, että lapsemme ei kehtaa kutsua kavereitaan kylään, Juha Tanska sanoo.
Ystävällinen katse itseen
Rehellisen näkökulman omaan arkeen voi saada myös niin, että antaa lasten kuvata sitä. Tanskat tekivät niin, ja hätkähtivät.
– Oli paljon kuvia, joissa äiti eli minä istuu tylsistyneenä läppärin ääressä. Ne ovat tosi surullisia kuvia, Johanna Tanska tunnustaa.
Selfienkään ei tarvitse aina olla hymyilevä kiiltokuva. Viime kesänä Johanna Tanska oli yksin vaeltamassa Espanjassa. Matkan aikana hän teki sovinnon erään ihmisen kanssa, joka oli ollut kauan poissa hänen elämästään. Ilo ja vuosien suru purkautuivat siihen, että hän itki valtoimenaan yhden päivän. Tuosta päivästä on muistona Bilbaon katedraalin seinää vasten otettu selfie.
– Ajattelin, että on tärkeää ottaa kuva siitä, miltä näytän, kun itken. Että on tärkeää olla myötätuntoisen utelias myös sitä kohtaan, mikä tuntuu kipeältä, hävettävältä tai hirveältä. Että ei ole mitään hätää, vaikka olen tällainen ja vaikka näkisin itseni itkemässä.
Juha Tanska lisää, että paljon hyvää tapahtuu silloin, kun joku toinen kuvaa tai vaikka vain katsoo ystävällisesti ja hyväksyvästi. Hänen voimauttavan valokuvauksen opintoihinsa kuului paritehtävä, jossa kuvattiin toista päivän ajan.
– Muistan, että heitin suurimman osan minusta otetuista kuvista pois, kun en kestänyt katsoa niitä. Mutta jotkut kuvat herättivät myötätuntoa itseäni kohtaan: tuollainen minä olen, rapistuva, keski-ikäinen mies.
”Miten kuvata valokuvassa sellaista, mikä on samalla kertaa hienovaraisesti mutta erittäin voimakkaasti arjessa vaikuttava tekijä? Millaiset kuvat voisivat ilmentää ajatuksiasi ja kokemuksiasi menneisyydestä ja tästä päivästä?” Kuka avasi rapun ensimmäisenä tänään? Keitä kaikkia ovesta tänään kulkee, ja minne he ovat menossa? Lapsuudenkodissa maaseudulla isä päästi aamuisin kissan pihalle ja ovi oli harvoin lukossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Ihmettele lapsen lailla
HengellisyysJeesuksella oli vielä jäljellä kaikkea elämää ihmettelevä katse, vaikka hän oli tietoinen kärsimyksestä ja elämän hauraudesta.
Pyhiinvaellus onnistuu myös Itä-Helsingissä – yhdellä vaelluksella voi kokeilla meditatiivista valokuvausta
Ajankohtaista Hengellisyys
.jpg)
