Kormilainen: Some olisi tylsä ilman somekohuja
Kohut voi välttää, jos tekee huumoria vain omasta itsestä.
Omalla someurallani on tullut tehtyä kaikenlaisia tyhmyyksiä. Puolustukseni on sanottava, että useimmiten olen onnistunut nolaamaan ainoastaan itseni. Isoimpaan myllytykseen jouduin takavuosina, kun päätin nimetä koiranpennut Oasis-yhtyeen biisien nimillä. Kimppuuni hyökkäsi sekä eläintenoikeuksia ajava PETA että Oasiksen nokkamiehen tytär. Kohun ollessa pahimmillaan puhelimeeni tuli soittopyyntöjä kansainväliseltä medialta enemmän kuin puhelinmyyjän yhteydenottoja.
Somekohuni olen pääasiassa aiheuttanut siis lähinnä ala-asteikäisiä huvittavilla tempauksilla, kuten ruokakaupan alelaarin pöyhimisellä ja Antti Holman syyttämisestä vitsivarkaaksi. Omista vitseistä on monesti mediassa kuoriutunut aivan turha ”kohu”, jolla on saatu muutama klikki lehden verkkoversion sivuille. Silti parhaimmat ja hauskimmat somemenestykseni olen saanut aikaan jutuilla, joissa ei ole loukattu ketään. Tällaisia ovat olleet vaikkapa puolelle miljoonalle suomalaiselle esitetty teinien suosikkitanssi tai tuoreempana TikTok-palveluun ladattu video keski-ikäisen miehen selkään kasvaneesta jättifinnistä.
Kun kuusi ihmistä reagoi tviittiisi vihaisesti, on kohu somessa valmis ja pahimmillaan tästä saattaa seurata jopa työpaikan menetys tai ainakin muutama vihainen vastaus 280 merkkiin mahdutettuna.
Muutamasta asiasta olen kuitenkin yrittänyt pidättäytyä varsinkin Twitter-keskusteluissa. Nämä kolme asiaa ovat uskonto, politiikka ja maahanmuutto. Ei sillä, että edes haluaisin ihmeemmin ottaa kantaa kyseisiin teemoihin, sillä en tiedä, millaisessa somesuossa vaeltaisin, jos rakentaisin Twitterini tuon pyhän kolmiyhteyden varaan.
Näinä päivinä Twitterissä kiellettyjen asioiden listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Kun kohu tuntuu syntyvän miltei jokaisesta asiasta, helpommalla pääsee, kun ei ota kantaa mihinkään. Vahingossa töräytetyn aivopierun mahdollisuus päätyä lehtien otsikoihin ja somekohuksi on kuitenkin näinä aikoina täysin mahdollinen. Kun kuusi ihmistä reagoi tviittiisi vihaisesti, on kohu somessa valmis ja pahimmillaan tästä saattaa seurata jopa työpaikan menetys tai ainakin muutama vihainen vastaus 280 merkkiin mahdutettuna.
Se, että laitat Tiktokiin videon, jossa vaimo puristaa selästäsi megaluokan finnin, loukkaa ainoastaan ällöttävyyden rajoja.
Some ei kuitenkaan olisi samanlainen, jos kaikki postaisivat Twitteriin tyhjänpäiväisiä sananmuunnoksia tai puujalkavitsejä. Siksi tarvitsemme välillä myyjän ajattelematonta letkautusta tai oululaista kunnallispoliitikkoa ja hetkessä syntyneitä somekohuja.
Somekohun välttäminen on silti melko yksinkertaista. Jos haet kohua ja huumoria vain itsestäsi, onnistunut useimmiten välttämään loukkaamisen. Se, että laitat Tiktokiin videon, jossa vaimo puristaa selästäsi megaluokan finnin, loukkaa ainoastaan ällöttävyyden rajoja, vaimon sietokykyä sekä niitä 20 000 ihmistä, jotka päätyvät omasta vapaasta tahdostaan katsomaan tämän hengentuotoksen.
Kirjoittaja on stand up -lavoja koluava somekonsultti ja perheenisä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kormilainen: Pitkässä juoksussa on otettu digiloikkaa, koska varmaa on vain muutos – ”Te tiedätte kyllä ketä te olette”
PuheenvuorotLöysästi kirjoitettujen koira- ja teiniaiheisten somesisältöjen määrä tässä palvelussa vähenee, kun Ville Kormilainen lopettaa kolumnistina. On aika ottaa focus tulevaisuuteen ja breinstormata.