Kormilainen: Tunnista sedän merkit

Kormilainen: Tunnista sedän merkit

Kun itse tulee tiettyyn elämänvaiheeseen, nuorisolaiset alkavat pukeutua ja käyttäytyä kummasti.

Elämme synkkiä aikoja. Täytän kahden viikon kuluttua 40 vuotta. Poikani täyttää tänä vuonna 16 vuotta. Olin suurin piirtein poikani ikäinen, kun isäni täytti vastaavat pyöreät luvut, 40. Ehkä ajat ovat vähän muuttuneet, sillä osaan puhua poikani kanssa häntä kiinnostavista asioista kenties hieman syvällisemmällä tasolla kuin isäni aikoinaan.
Silti minusta on kovaa vauhtia tulossa paheksuja. Pystyn pelaamaan teinin kanssa Villiin länteen sijoittuvaa videopeliä tasolla, jolla jopa teini kunnioittaa minua, mutta olen silti liittymässä nuorison paheksujien joukkoon. Osaan keskustella nuoremman tyttäreni kanssa uusimmista nettimeemeistä ja TikTok-tansseista, mutta silti useimmat nuorisolaisten tekemät asiat ärsyttävät.
Vanhenemisen selkein merkki on nuorten pukeutumisen paheksuminen. Ja ehkä konkreettisin merkki nelikymppisen setämäisyydestä on ravintolaruokailu ja tilanteet, joissa naapuripöydässä istuu hattupäinen nuorukainen mussuttamassa hampurilaista. Huonot pöytätavat eivät ärsytä, mutta kyllä hatun voisi ottaa syödessä pois päästä. Hattupäistä teiniä enemmän ärsyttää tietenkin pipopäinen nelikymppinen tekemässä samaa asiaa.

Itselle sopiva vaatekerta tuntuu löytyvän ennemmin Dressmannilta kuin nuorisovaateliikkeestä.


Pukeutumiseen liittyvät myös muut ärsytykset, kuten liian lyhyet housujen lahkeet (jalathan siinä paleltuvat), turhan kesäiset vaatteet toukokuussa (koko kroppahan siinä paleltuu), pitkien kalsareiden käyttämättömyys talvisin (kikuli paleltuu) ja pipon hyllylle jättäminen kaikissa muissa kuin ruokailutilanteessa (pää jäätyy!)
Setämäisyyden varmoja merkkejä on muitakin. Ensimmäinen merkki on se, kun radiokanavaksi on vaihtunut näköjään pysyvästi Radio Suomi, jossa lauantaiaamujen varmaa viihdettä on kuunnella syntymäpäivätoivotuksia. Toinen hälytyssignaali on se, että uudet kotimaiset iskelmät ovat alkaneet kuulostaa aika hyviltä. Ja kolmas on se, että itselle sopiva vaatekerta tuntuu löytyvän kerta toisensa jälkeen ennemmin Dressmannilta kuin nuorisovaateliikkeestä.
Ihan kaikkia hälytysmerkkejä on vielä suostu purematta nielemään. Lääkkeeksi suosittelen nuorison suosimia väkivaltaisia videopelejä, Spotifyn top-listan kuuntelemista vaikka väkisin sekä silmien ummistamista piporuokailijoilta.
En suostu sedäksi vielä nelikymppisenä!

 

Kirjoittaja on stand up -lavoja koluava somekonsultti ja perheenisä.
 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi