Kuinka vantaalainen olet, teatteripäällikkö Ilkka Rauhala? ”Tikkurilasta on vaikea keksiä huonoja puolia”
Kun Flamingon Finnkinon teatteripäällikkö Ilkka Rauhala menee seuraavan kerran leffaan, ohjelmassa on Vauvakino.

Kun Flamingon Finnkinon teatteripäällikkö Ilkka Rauhala menee seuraavan kerran leffaan, ohjelmassa on Vauvakino.

Kuinka vantaalainen olet, teatteripäällikkö Ilkka Rauhala? ”Tikkurilasta on vaikea keksiä huonoja puolia”

Ilkka Rauhalan mukaan elokuvateatterissa työskentelevän pitää osata paistaa hyvää popparia.

Syntyjäni olen raumalainen. Se kuuluu puheessa. Viisi vuotta asuin Porissa, vaikka Poriin muutto on raumalaiselle vaikea kysymys. Porilaisille olin raumalainen, Raumaan jääneille porilainen. Onneksi siinä on kyse vain naljailusta. Vähän niin kuin espoolaisten ja helsinkiläisten tavassa puhua vantaalaisista.

Vantaalle oli helppo asettua, kun tilaa on paljon ja pääsee helposti joka paikkaan. Tykkään erityisesti junasta. Tulisin töihinkin sillä, jos rata toisi Flamingoon. Nyt kuljen pyörällä aina kun voin. Olen kymmenessä minuutissa töissä.

Vaimo on asunut aina Tikkurilassa. Kun oltiin käyty kokeilemassa kalliolaisuutta, palattiin takaisin Tikkurilaan. Tikkurilassa on hyvää se, että se kehittyy koko ajan. Keskustasta on tulossa tehokas. Huonoja puolia on vaikea keksiä. Ehkä se, että kaikki on vähän vaiheessa ja osa tonteista vielä lanana. Useampi vuosi menee, että kaikki suunniteltu on totta.

Kun oltiin käyty kokeilemassa kalliolaisuutta, palattiin takaisin Tikkurilaan.

Rakennustyömaat eivät häiritse ulkoilureiteillä Keravanjoen molemmin puolin. Olen ajanut joenvartta joskus Helsinkiin asti, ja talvellakin pääsee hyvin pyörälenkille, kun reittiä pidetään niin hyvin kunnossa. Nyt, kun on vauva, me teemme siellä vaunulenkkejä.

Jos minun pitäisi jollekin vieraalle esitellä Vantaata, toisin hänet varmasti tänne Flamingoon. Täällä on niin paljon kaikkea. Tai sitten mentäisiin Kuusijärvelle uimaan tai Sipoonkorpeen patikoimaan. Odotan vain, että vauva kasvaa ja päästään yhdessä metsään.

Kun opiskeluaikana aloin myydä lippuja porilaisessa elokuvateatterissa, katsoin varmaan kaiken, mitä siellä ylipäänsä meni. Sen jälkeen olen tehnyt kaikkea, mitä elokuvateatterissa voi, käyttänyt vanhaa filmikonettakin. Nyt olen Flamingon Finnkinon teatteripäällikkö.

Minun urallani suurin muutos elokuvissa on digitalisaatio. Se paransi elokuvan kuvan ja äänen. Mutta elokuvissa käynti ei ole vain se elokuva, joka pyörii, vaan kokonaisvaltainen elämys, se, että lähdetään kavereiden kanssa ulos, ostetaan herkkuja ja katsotaan yhdessä. Elokuvan hohto ei häviä ikinä.

Uusimmissa teattereissa on kehitetty viihtymistä entisestään niin, että katsellessa voi myös syödä jotain pientä ja nautiskella vaikka viinistä. Popparin paisto on meidän henkilöstön tärkeimpiä taitoja elokuvatekniikan hallitsemisen lisäksi.

Kun poika kastettiin, olin ensimmäisen kerran yhteydessä Vantaan seurakuntiin. Meillä oli mukava pappi. En ole mikään kirkon palvelujen suurkuluttaja, mutta kunhan lapsi kasvaa, tiedän kyllä omasta nuoruudesta, miten erinomainen mahdollisuus ovat erilaiset kerhot. Aikanaan minäkin partiolaisena kävin kolehtia keräämässä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi