null Kulttuurimuijan tärpit: Musiikkia, josta kevät 2017 muistetaan

Kulttuurimuijan tärpit: Musiikkia, josta kevät 2017 muistetaan

Kulttuurmuija kertoo uudistuneella palstallaan, miten kaikilla on oikeastaan väärä musiikkimaku.

1. Litku Klemetti: Juna Kainuuseen
Tässä yhdistyy kaikki, mitä musiikissa rakastan; timanttinen suomenkielen käyttö, punk-asenne, harkittu melodia, lyyrinen maailma, jonka tunnistaa moni aikuiseksi kasvava.

2. Astrid Swan: From the bed and beyond
Albumi, jota ei voi kuunnella kuivin silmin. Paitsi että kappaleet ovat kaltaiselleni Tori Amoksen ja Aimee Mannin fanille kotimaista hunajaa, niiden sanoitukset koskettavat syvältä. Swan on kirjoittanut rintasyöpätaistelunsa levyksi.

3. Mikko Kuustonen: Anna mennä Anna
Sesongin nostalgialevy kasarin lapselle. Nenään nousee välittömästi lapsuuden Saabin tuoksu ja huulille lasipullosta nautitun keltaisen Jaffan maku.


4. Ultra Bra
Talking about the nostalgia. UB palaa lavoille kesällä, kääk!

5. Alma
Pala tulevaisuuden suurta suomalaista musahistoriaa. Ja voimabiisien aateliskamaa!


Minun musiikkimakuni on aina ollut huono. Jollain lailla väärä. Samoin seurustelukumppaneitteni, ystävieni sekä perheeni. Oikeastaan kaikilla ihmisillä on väärä musiikkimaku.

Olen aina kuunnellut sellaista musiikkia, joka ei ole erityisen cool sen hetkisessä elinpiirissäni. Kun kouludiskossa tunnelmoitiin Barbie Girlin ja Coco Jambon kaltaisten ysärihelmien tahdissa, kotona huokasin helpotuksesta ja laitoin Beatlesin soimaan. Seurakuntanuorena koin suurempia hengellisiä kokemuksia Don Huonojen levyjen kuin Punaisen laulukirjan äärellä.

Parikymppisenä junantuomana piilotin Bryan Adamsin ja Maija Vilkkumaan levyt alahyllylle, sillä kuulin jonkun jossain sanovan, että helsinkiläisten mielestä ne olivat maalaisten musaa. Joitain vuosia myöhemmin "oikeaa musiikkia kuuntelevat" kaverini kelpuuttivat minut musavisajoukkueeseen mukaan, ymmärrettyään, että “poikkeava” musiikkimakuni saattoi olla hyödyksi. Zen Café -vastauksilla voittoon, hei!

Väärän musiikkimaun omaavien ystävieni ansiosta tiedän myös, että Antti Tuisku ja balkanilainen kansanmusiikki toimivat tanssilattialla parhaiten.

Parinmuodostuksen kannalta musiikkimaun merkitystä ei sovi väheksyä. Epäilen, että yhteen ihastuin tavallista enemmän, koska hän oli suurempi Ultra Bra -fani kuin minä. Toinen taas taisi lempata minut, koska en ymmärtänyt jazzista mitään. Ja minä puolestani sanoin hyvästit eräälle havahduttuani, että pidän enemmän hänen saksofoninsoittotaidoistaan kuin hänestä.

Toisinaan kaksi väärää musiikkimakua kohtaa ja muodostaa kummallisen mutta toimivan soittolistan. Olen lyönyt kerran levyhyllyt yhteen ihmisen kanssa, jonka seurauksena sulassa sovussa Ikea-hyllyssä elelivät minun suomipop-kokoelmani ja hänen raskaammat rock- ja punk-aarteensa. Suhde loppui ennenpitkään, mutta punk jäi.

Väärän musiikkimaun omaavien ystävieni ansiosta tiedän myös, että Antti Tuisku ja balkanilainen kansanmusiikki toimivat tanssilattialla parhaiten, että sydänsuruihin puree country ja kesäöihin Hector.

Nykyiseen puolisooni rakastuin lopullisesti kun huomasin hänen osaavan J. Karjalaisen Hölmön nuoren sydämen ulkoa. Ja hän minuun siitä huolimatta, että minulle Rolling Stones on vain rokkibändi ja David Bowie melko tavallinen kuolevainen, jolla oli hieno tyyli- ja tilannetaju.

Musiikki on vahvasti makuasia ja makuasioista ei sovi kiistellä. Niitä kuuluu jakaa!

 

PS. #JKarjalainen60 -hashtagilla löytyy sosiaalisesta mediasta aarteita, kuten vaikka tämä Paula Vesalan cover Ja mä käännyn hiljaa pois -kappaleesta:

Toista video

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: