null Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi vietti muistisairaan äitinsä kanssa aikaa soittamalla hänelle tuttuja tanssikappaleita

Maria Kalaniemi tunnetaan loistavana harmonikkataiteilijana, mutta viime vuosina hän on myös vienyt musiikkia muistisairaiden hoitolaitoksiin.

Maria Kalaniemi tunnetaan loistavana harmonikkataiteilijana, mutta viime vuosina hän on myös vienyt musiikkia muistisairaiden hoitolaitoksiin.

Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi vietti muistisairaan äitinsä kanssa aikaa soittamalla hänelle tuttuja tanssikappaleita

Muusikko sai oman kokemuksensa myötä ajatuksen soivasta hoivasta. Hänestä on hienoa nähdä, miten musiikki herättää muistoja ja avaa väylän ihmisen tunnemuistiin.

Olohuoneen lattialla nököttää kultainen harmonikka, yksi Maria Kalaniemen monista harmonikoista. Soittimella Kalaniemi on luonut hienon muusikonuran mutta yllättäen myös jotain vielä henkilökohtaisempaa. Harmonikansoitosta tuli Kalaniemen ja hänen keväällä kuolleen muistisairaan äitinsä, Rauha Kalaniemen, tärkeä kommunikaatiomuoto.

– Äitini sairasti Alzheimerin tautia ja oli laitoshoidossa pitkään. Lopuksi hän oli vuoden ajan saattohoidossa. Kun hänen puhekykynsä heikkeni, soitin hänelle tuttuja sävelmiä, pääasiassa vanhaa tanssimusiikkia, Satumaata ja muita klassikoita.

Kalaniemi tapasi äitinsä monta kertaa viikossa ja saattoi viettää tämän luona useita tunteja.

– Välillä soitin toisella kädellä sävelmää ja pidin toisella kädellä häntä kädestä. Musiikki selvästi rauhoitti häntä, ja samalla myös minua.

Muusikko totesi, että musiikki on oivallinen keino yhteyden saamiseen. Näin hän sai ajatuksen soivasta hoivasta.

Lisää musiikkihetkiä hoitolaitoksiin

Muistisairaiden läheisten ja muistisairaita hoita­vien on usein vaikea löytää välineitä yhdessä olemiseen. Maria Kalaniemi on ottanut sydämenasiak­seen musiikin viemisen muistisairaiden hoitolaitoksiin. Niissä voitaisiin entistä enemmän esimerkiksi laulaa yhdessä ja kuunnella musiikkia.

– Osana laitosten arkea voisi olla musiikkihetkiä, samalla tavalla kuin on päivittäisiä lääkkeiden jakamisia. Uskon, että henkilökunnan saisi mukaan pienellä sparrauksella ja rohkaisulla, ja näin onkin jo monessa laitoksessa. Tällainen musiikillinen ilottelu antaisi varmasti paljon kaikille osapuolille.

Ihmiselle on loppuun asti merkityksellistä se, että hänet kohdataan kokonaisuutena ja että hän saa olla mukana yhteisessä toiminnassa.

Kalaniemi on itse kokenut, miten vahvasti muistisairas saattaa reagoida, kun alkaa soittaa vaikkapa Tulipunaruusut-humppaa. Se herättää muistoja ja avaa väylän tunnemuistiin, siihen, mitä aivoihin on piiloutunut.

– Ihmiselle on loppuun asti merkityksellistä se, että hänet kohdataan kokonaisuutena ja että hän saa olla mukana yhteisessä toiminnassa.

Kalaniemen mielestä myös muistisairaan omaiset olisi hyvä ottaa nykyistä paremmin huomioon. Esimerkiksi omaisten vertaistuen voisi yhdistää hoitolaitosten toimintaan.

Näitä ajatuksia Kalaniemi on kehitellyt osana opintojaan, kun hän on opiskellut terapeutiksi Tommy Hellsten -instituutin nelivuotisessa Ihminen tavattavissa -koulutuksessa. Hänen lopputyönsä aiheena oli Soiva saattohoito.

– Hakeuduin alun perin koulutukseen tutkiakseni ja kehittääkseni itseäni. Ensimmäiset kaksi vuotta olikin oman matkan läpikäymistä.

Kalaniemellä on toimipiste Espoon keskuksessa. Hänen puheilleen voi hakeutua vaikkapa ihmissuhde- ja parisuhdeongelmissa tai työuupumuksesta toipumisessa. Tapaamiseen voi liittyä myös Soivaa hoivaa.

– Musiikki saattaa avata tunne-elämän padot, sillä taide on mieletön voimaväline.

Harmonikkaopinnot alkoivat lapsena

Espoon Kilossa lapsuutensa viettänyt Maria Kalaniemi löysi tiensä musiikin pariin tavallisen arjen keskellä. Hän kasvoi kaksikielisessä perheessä, jossa kuunneltiin paljon musiikkia radiosta ja levyiltä. Se oli useimmiten vanhaa tanssimusiikkia, jossa olennaisena soittimena oli haitari.

Annikki Tähden, Olavi Virran ja kumppanien sävelmät tulivat tärkeiksi. Nehän ovat suomalaista soulmusiikkia, Kalaniemi sanoo.

Sitten koitti päivä, jolloin Astrid-mummo osti hänelle harmonikan. Kalaniemi alkoi kulkea soittotunneilla Pekka Loposen harmonikkakoulussa Helsingissä, ja välillä mummo saattoi häntä tunneille.

12-vuotiaana Kalaniemi jatkoi harmonikkaopintoja Espoon musiikkiopistossa Heidi Velamon johdolla. Vaikka Velamo oli enemmän suuntautunut klassiseen musiikkiin, hän kannusti nuorta muusikonalkua rytmimusiikin pariin, etsimään oman polkunsa.

– Musiikkiopistossa tutustuin muihin nuoriin muusikoihin. Ensimmäiset yhtyeet tulivat kuvioihin jo silloin.

Yhtyeen yhteispeli vaatii viritettyjä antenneja, ja on suorastaan maagista, kun sen saa toimimaan.

Tärkeä sysäys eteenpäin oli se, kun 19-vuotias Kalaniemi voitti ensimmäistä kertaa järjestetyn Kultainen Harmonikka -kilpailun.

– Voitto tuntui mukavalta, vaikka en ole kokenut itseäni erityisen kilpailuhenkiseksi. Toisaalta tuntui hämmentävältä, kun yhtäkkiä joutui olemaan paljon esillä mediassa.

Samana vuonna Kalaniemi pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian juuri perustetulle kansan­musiikkiosastolle.

Omaksi tyyliksi on muodostunut haitarifado 

Vuosien mittaan Maria Kalaniemi on kehittänyt oman soittotyylinsä, jota on kutsuttu haitarifadoksi.

– Harmonikka on voimallinen ja samalla herkkä soitin. Olen löytänyt sen avulla tavan ilmaista itseäni ja tunteitani.

Kalaniemi esittää konserteissa sekä omia että muiden sävellyksiä. Hän on ollut solistina monissa kokoonpanoissa ja kokenut kasvaneensa muusikkona yhteistyössä muiden muusikoiden kanssa.

– Yhtyeen yhteispeli vaatii viritettyjä antenneja, ja on suorastaan maagista, kun sen saa toimimaan. Silloin ajattelee, että vau, mitä tässä tapahtuu.

Kalaniemen viimeisin levy, Mielo, ilmestyi vuosi sitten. Hän soittaa siinä yhdessä harmonikkavelho Eero Grundströmin kanssa. Mielo voitti Etno-Emman ja oli kuukausia Euroopan maailmanmusiikkilistan kärjessä.

– Konserttejahan ei ole korona-aikana voinut juurikaan pitää, joten tuntui hyvältä löytää tällä tavalla yleisöä myös Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kesällä Kalaniemi ja Grundström esiintyivät Kaustisten kansanmusiikkifestivaaleilla. Kaksikko valittiin siellä vuoden yhtyeeksi.

Harmonikkataiteilija on löytänyt soittimensa avulla tavan ilmaista itseään ja tunteitaan.

Harmonikkataiteilija on löytänyt soittimensa avulla tavan ilmaista itseään ja tunteitaan.

Opetustyö antaa paljon myös itselle

Muusikon työn ohella Maria Kalaniemi on työskennellyt pitkään lehtorina Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla. Hän sanoo pitävänsä opettamisesta erityisesti siksi, että se on hyvin vuorovaikutteista.

– Opiskelijat tulevat tunneilleni eri soittimien kanssa, ja tilanteesta riippuen soitan itsekin mukana. Minulle on tärkeää auttaa jokaista opiskelijaa löytämään oma muusikkoidentiteettinsä.

Kalaniemi toimii myös espoolaisen JuuriJuhla-festivaalin taiteellisena johtajana. Nyt hän ja festivaalin toiminnanjohtaja Päivi Ylönen-­Viiri ovat ottaneet yhteyttä Espoon kaupungin vanhuspalveluihin viedäkseen Soiva hoiva -menetelmää laitoshoitoon. Kaupunki on antanut apurahan pilottitoimintaan, jossa Kalaniemi ja harmonikkataiteilija Elina Leskelä käyvät tapaamassa Viherlaakson muistipalvelukeskuksen vanhuksia.

– Musisoinnin lisäksi juttelemme ja tutustumme toisiimme. Ydinajatuksena on toteuttaa ihmisläheistä hoivaa musiikin kera.

Musiikki ei ole Kalaniemelle pelkästään työtä ja terapiaväline, vaan se on kantanut häntä elämässä ja auttanut jaksamaan eteenpäin. Hän toivoo musiikin pysyvän aina elämässään tavalla tai toisella. 

– Soittokunnon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa harjoittelua, mutta myös tauot tekevät hyvää. Esimerkiksi metsässä kävellessä musiikki saattaa muotoutua mielessä uudella tavalla. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: