Lapsuuden kuorma. Moni kantaa kehityksellisen trauman seurauksena syvää kokemusta omasta häpeällisyydestä.
Kun mikään ei tuo hyvää oloa – näin tunnistat kehityksellisen trauman ja saat apua
Jos ihminen ei ole tullut vauvana ja pienenä lapsena nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, hän mukautuu, suorittaa ja yrittää ostaa huomiota, jota luulee rakkaudeksi, sanoo kouluttajapsykoterapeutti Juha Klaavu.
Elämä on muuten kunnossa, mutta jostain syystä uni ei tule illalla, tai se katkeaa jatkuvaan heräilyyn yön aikana. Kyse ei ole stressaavaan elämäntilanteeseen liittyvästä häiriöstä, vaan nukkumisvaikeudet ovat kulkeneet mukanasi koko elämän ajan.
Työpäivän jälkeen pysähdyt ihmettelemään, miksi lähdit mukaan projektiin, jota et pidä mielekkäänä enää sen jälkeen, kun olet poistunut tilanteesta.
Elämä tuntuu tapahtuvan ulkopuolellasi. Ihmisten seurassakin koet olevasi yksin, kuin lasiseinän tai pleksin takana.
Edellä kuvatut kokemukset saattavat kertoa siitä, että ihminen kärsii kehityksellisestä traumasta. Näin sanoo psykoanalyyttinen psykoterapeutti ja jungilainen psykoanalyytikko Juha Klaavu, joka käsittelee aihetta tuoreessa kirjassaan Lapsuuden kehityksellinen trauma – syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen.
Klaavu aloitti kehityksellisten traumojen pohtimisen 20 vuotta sitten, kun niihin liittyviä asioita nousi esiin hänen terapiatyössään. Psykoanalyyttinen teoria tai jungilaisuus ei hänen mielestään selittänyt riittävän hyvin, mistä asiakkaiden kokemuksissa oli kyse. Psykiatri Jorma Tähkän kehittämä minätilateoria oli Klaavun mukaan se ”puuttuva pala”, jonka avulla hän alkoi ymmärtää kehityksellistä traumaa ja sen dynamiikkaa.
Varhainen hylkäämiskokemus on niin kokonaisvaltainen, että kutsun sitä tuskauniversumiksi.
Klaavu kertoo kaksi esimerkkiä siitä, miten kehityksellinen trauma on tullut esiin hänen vastaanotollaan.
– Moni asiakkaani on kokenut vahvasti, ettei tiedä, kuka on, mitä oikeasti haluaa ja mitä tuntee. Itseltään hukassa olemisen taustalla on usein toisiin ihmisiin mukautuminen, joka saattaa olla tiedostettua tai alitajuista.
– Ulkoisista saavutuksista huolimatta mikään ei tuo hyvää oloa, vaan ihminen tuntee, että hän ei elä autenttista ja merkityksellistä elämää. Monesti tällaiset kysymykset aktivoituvat keski-iässä, kun ihminen saavuttaa omalla alallaan tietynlaisen urahuipun ja ymmärtää, ettei onni löydykään sitä kautta.
Kehityksellisen trauman ydin syntyy usein jo vauva-aikana
Pienen vauvan ja lapsen suhteet häntä hoitaviin vanhempiin nousevat tavallisesti pintaan, kun psykoterapiassa aletaan selvittää kehityksellisen trauman taustoja.
– Kehityksellisen trauman ydin syntyy usein vauva-aikana, jolloin äidin ja vauvan välillä on kiinteä symbioottinen suhde. Sen päälle tulee kuitenkin lisää kerroksia lapsuuden ja koko myöhemmän elämän aikana, Juha Klaavu sanoo.
Pienen vauvan elämä on Klaavun mukaan vakaalla pohjalla, kun hänen äidillään on yhteys omaan aitoon minuuteensa ja hänen identiteettinsä rakentuu sen pohjalle. Silloin äiti on kotonaan itsessään, kehossaan ja elämässään ja tunnistaa omat tunteensa, tarpeensa, ajatuksensa ja tahtonsa. Tällaisessa tilanteessa äiti osaa olla läsnä myös lapselle.
Ensimmäisen elinvuoden aikana vauvan mieli ja keho eivät ole vielä eriytyneitä. Kaikki, mitä vauva kokee, on Klaavun mukaan kokonaisvaltaista olotilaa, jossa keho ja mieli ovat yhtä.
Jos tunneyhteys äitiin jää syntymättä tai se on liian katkonainen, vauva kokee itsensä turvattomaksi ja hylätyksi. Vauva tai pieni lapsi ei osaa käsitellä hylkäämiskokemuksia ilman turvallisen aikuisen tukea, vaan joutuu lohkomaan ne pois itsestään. Tunteet ja kokemukset eivät kuitenkaan katoa tai korjaannu itsestään, vaan painuvat alitajuntaan.
– Kun vauva tulee emotionaalisesti hylätyksi, hänen koko kokemusmaailmansa räjähtää. Hän putoaa totaaliseen turvattomuuteen, ahdistukseen, kauhuun ja yksinäisyyteen, Klaavu kuvaa.
– Varhainen hylkäämiskokemus on niin kokonaisvaltainen, että kutsun sitä tuskauniversumiksi. Se on jatkuvaa paniikkia, kauhua ja tuhoutumisen pelkoa. Kun olen kuvannut tätä asiakkailleni, se on ollut monelle suuri helpotus ja heureka-hetki: vihdoinkin joku tajuaa ja ymmärtää.
”Hyvään lapsuuteen” voi kätkeytyä tunnekylmää kohtelua
Kehityksellisen trauman taustalla voi olla lapsuus, jossa vanhemman suhde lapseen on ollut väkivaltainen tai alistava. Trauma voi syntyä myös ulospäin hyvältä ja esimerkilliseltä vaikuttavassa perheessä, jossa lapsen hoito ja hoiva on mekaanista ja ulkokohtaista.
Kehityksellistä traumaa kantava ihminen saattaa kokea syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta.
Juha Klaavun mukaan mekaanisen hoivan taustalla on tunnekylmyyttä ja kohtaamattomuutta, jolle vanhemmat ovat tavallisesti sokeita. Tällaisessa kodissa kasvaneen ihmisen on usein vaikeaa tunnistaa omaa traumataustaa.
Vastaanotollaan Klaavu kuuntelee tarkasti sitä, miten asiakas puhuu lapsuudestaan. Tunnekylmän lapsuuden kokenut ihminen saattaa sanoa, että lapsuus oli ”onnellinen ja hyvä, kun oli puhtaat vaatteet ja riittävästi ruokaa”.
– En usko, että yksikään vanhempi valitsee sitä, että hän on lapselleen emotionaalisesti hylkivä tai ei-läsnäoleva. Ellemme ole saaneet terapiaa tai onnistuneet muuten käsittelemään omaa kehityksellistä traumaamme, kohtelemme lapsiamme kuten meitä on lapsena kohdeltu.
Moni kantaa kehityksellisen trauman seurauksena alitajuisia häpeän ja syyllisyyden tunteita. Tällaisten tunteiden pohjalla on Klaavun mukaan syvä kokemus omasta viallisuudesta, pahuudesta, arvottomuudesta, ei-rakastettavuudesta ja häpeällisyydestä. Kokemus on niin kipeä, että ihminen pyrkii painamaan sen pois mielestään.
Häpeään ja syyllisyyteen liittyy usein omaa elämää koskeva perusoletus ja kokemus, jonka mukaan ”hyvä ei kuulu minulle ja jos sitä saan, se otetaan aina pois”.
– Kehityksellistä traumaa kantava ihminen saattaa kokea syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta. Esimerkiksi parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa lähtökohtana on, että kaikki on omaa syytä, ja sitten löydetään se, millä tavalla se on omaa syytä.
Juha Klaavun mukaan itseltään hukassa olemisen taustalla on usein toisiin ihmisiin mukautumista.
Keho kantaa ja oireilee käsittelemätöntä traumaa monin tavoin
Ellei ihminen pysty myöhemmälläkään iällä käsittelemään lapsuusajan vaikeita tunteita ja olotiloja, ne jäävät Juha Klaavun mukaan hänen kehonsa ja hermostonsa kannettaviksi.
Kehollisia oireita voivat olla esimerkiksi korkea verenpaine, suoliston tai hengitysteiden oireet, selittämättömät kiputilat ja erilaiset iho-oireet. Klaavun mukaan keholliset oireet voivat lieventyä ja joissakin tapauksissa jopa parantua kokonaan psykoterapian aikana, kun yhteys omiin tunteisiin syntyy ja pinnan alle jääneitä olotiloja päästään purkamaan.
Hän tähdentää kuitenkin, että kaikki ruumiillinen oireilu, jolle ei ole löytynyt fyysistä syytä, ei liity psyykkiseen kuormittuneisuuteen.
Tässä pätee perussääntö, jonka mukaan kaikki, mikä auttaa, on avuksi.
Klaavu kirjoittaa parhaillaan Lapsuuden kehityksellinen trauma -kirjalle jatko-osaa, jossa käsitellään tarkemmin kehityksellisten traumojen hoitoa ja taustasyitä.
– Varhaisina vuosina syntyneeseen ydintraumaan ei päästä psykoterapiassakaan käsiksi suoraan, vaan prosessi on kerroksellinen. Tämä johtuu siitä, että psyyke suojelee ihmistä kestämättömältä kivulta, hän sanoo.
Kehityksellisen trauman kerroksia voi käsitellä monella tavalla
Mielen kerroksellisuuden hyvä puoli on Juha Klaavun mukaan siinä, että kehityksellisen trauman kerroksia voi työstää ja hoitaa pala palalta monella tavalla: terapiassa, vertaistukiryhmien ja muun ryhmätyöskentelyn avulla, lukemalla ja hankkimalla tietoa.
– Tässä pätee perussääntö, jonka mukaan kaikki, mikä auttaa, on avuksi. Kun lähestytään trauman varhaista ydintä, tarvitaan psykoterapiaa.
Terapiassa kehityksellisen trauman jäljille päästään esimerkiksi unien ja terapiasuhteessa esiin nousevien tunteiden avulla sekä hankkimalla sukulaisilta faktatietoa varhaislapsuuden tapahtumista. Jotkut Klaavun asiakkaat ovat kertoneet osallistuneensa seremonioihin, joissa psykedeelisten aineiden avulla saadut näyt ja kokemukset ovat sisältäneet tietoa varhaisesta traumasta.
Klaavu kutsuu mielen syvimpien kerrosten lähestymistä terapiassa syväsukellusvaiheeksi. Usein se on asiakkaalle prosessin vaikein ja raskain vaihe. Samalla kyseessä on hoitoprosessin lopun alku.
Kun kehityksellisen trauman aiheuttama kipu on käyty läpi riittävän hyvin, asiakas on Klaavun mukaan saanut yhteyden aitoon minuutensa ja kykenee elämään autenttista elämää. Silloin terapia on tehnyt tehtävänsä eikä sitä enää tarvita.
– Terapia-asiakas tunnistaa lähes poikkeuksetta kohdan, jossa hänen prosessinsa on tullut valmiiksi. Hän ei enää tunne ajelehtivansa elämässään, joka valuu sormien läpi kuin hiekka, vaan hän lähtee kohti omia unelmiaan ja luo aktiivisesti itsensä näköistä elämää työssään, harrastuksissaan ja parisuhteessaan.
Jaa tämä artikkeli:
