Kuula: Asut keskitysleirillä, jonka nimi on Maa

Kuula: Asut keskitysleirillä, jonka nimi on Maa

Kun katsotaan, minkälaisia eläviä olentoja planeetallamme liikkuu ja kuinka paljon niitä on, maapallo muuttuu keskitysleiriksi.

Eläimet ovat söpöjä, monet myös ihmeen älykkäitä. Niinpä tykkäämme niistä ja otamme lemmikin kotiin. Eläinkunnan tosiasiallinen tilanne planeetallamme on kuitenkin äärimmäisen vaivaannuttava. 

Elämme keskitysleirillä nimeltä maapallo. Yksi laji on natsina alistanut muut palvelukseensa ja jättänyt likaiset saappaanjälkensä myös kaikkialle muualle luontoon.

Perustelen väitettä. Globaali ilmastonmuutos ja ympäristötuhot ovat tuttua juttua. Jalanjälkemme on kiistatta suuri ja likainen.

Keskitysleiriksi planeettamme muuttuu, kun katsotaan, minkälaisia eläviä olentoja täällä liikkuu ja kuinka paljon niitä on. 

Nostetaan eläimet vaakaan ja punnitaan biomassa. Ihmisiä on noin 300 miljoonaa tonnia. Karjaa taas on 700 miljoonaa tonnia. Pääosin nautoja, lampaita, sikoja ja kanoja. Kutsumme niitä tuotantoeläimiksi.

Äkkiseltään luulisi, että vapaassa luonnossa tepastelee kuitenkin moninkertainen lauma onnellisia eläimiä. Mutta näin ei ole. 

Pingviiniä suurempien villieläinten paino on vain 100 miljoonaa tonnia. Siis kolmasosa ihmisten painosta ja seitsemäsosa karjasta. Vain pieni vähemmistö eläinkuntaa elää vapaasti luonnossa. 

Asetelman katsominen elinkaaren näkökulmasta vielä kärjistää lukusuhteita. Suurin osa karjaeläimistä lihotetaan nopeasti teuraaksi. Mitä lyhyempi elinkaari, sitä parempi.

Ei ihminen ole sen kummempi luontokappale kuin hiiriä syövä haukkalintu. Lihansyöjä muiden joukossa. Älykkäämpi ja nälkäisempi vain.

Ihminen taas pyrkii elämään mahdollisimman pitkään. Niinpä jokaisen yksittäisen ihmisen elinkaarta kohden täällä elää satoja, jos ei tuhansia hyötyeläinyksilöitä. Tarkkoja lukuja on vaikea esittää, mutta jonkin arvion saa, kun pohtii omaa ruokalistaa.

Siksi planeettaamme voi sanoa keskitysleiriksi. Tai valtavaksi tehtaaksi.

Viisas ihminen valitsi muutaman itselleen hyödyllisen lajin, jalosti ne vielä hyödyllisemmiksi ja kasvatti niiden yksilölukumäärän aivan valtavaksi. 

Sitten hän sijoitti ne ahtaisiin häkkeihin, karsinoihin ja muihin tuotantolaitoksiin, jossa ne ruokitaan viljasta ja toistensa jäännöksistä valmistetulla yksitoikkoisella rehulla. Jotta ihminen saisi ruokaa ja voisi hyvin.

Joskus joku saattaa ottaa possun lemmikkieläimeksi. Silloin se on tiedostava, tunteva, miltei sielukas olento. Sikalassa sama possu muuttuu mekaaniseksi lihankasvatuslaitteeksi, jonka elinkaarella on ainoastaan taloudellinen arvo.

Näistä syistä vaivaannun katsoessani naapurin koiran silmiin. Näen sen katseessa surun ja syytöksen: ”Sinä tekopyhä eläinten ystävä. Rapsutat siinä iloisesti minua samalla kun pidät lukemattomia veljiäni – ja sinun omia veljiäsi – kurjissa vankiloissasi.”

Ja lihaa syön pala kurkussa.  

Samalla yritän vakuutella itselleni, että valistumaton sentimentalismi on laittanut pääni sekaisin. Tosiasiassa eläimet ovat pelkkiä koneita. Perunoita monimutkaisempia, mutta vailla sen suurempaa itseisarvoa.

Eikä ihminen ole sen kummempi luontokappale kuin hiiriä syövä haukkalintu. Lihansyöjä muiden joukossa. Älykkäämpi ja nälkäisempi vain, mutta muuten samanlainen kuin muut.  

Näin yritän ajatella, mutta en onnistu.


Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi