Kuula: Edesmenneiden esirukoukset ovat aarre, jonka luterilaiset ovat unohtaneet
Raamatullisen näytön puute ei estä uskoa pyhien esirukoukseen.
Edesmenneet rukoilevat elävien puolesta. Vieläpä paremmin kuin me muut.
Näin kristikunnan suuri enemmistö ajattelee. Joskus kuulee luterilaiselta puolelta ihmettelyä, Raamatussa kun ei asiaa sanota suoraan. Mistä tiedämme edesmenneiden rukoilevan? Eikö tämä ole sitä katolista hapatetta?
Sitä juuri se on. Katolista eli kristittyjen yhteistä vanhaa traditiota. Kristillinen usko on paljon rikkaampaa kuin vain se, mitä suoraan sanotaan Raamatussa. Myöhemmät sukupolvet ovat nähneet syvemmin sen, mitä pyhissä kirjoituksissa on ilmaistu idullaan.
Näin myös rukouksen kohdalla. Kun Raamatussa kehotetaan rukoilemaan ahkerasti, on loogista päätellä, että niin tehdään myös rajan takana. Harva ehkä tietää, että asia todetaan luterilaisissa tunnustuskirjoissakin.
”Mutta vaikka me myönnämmekin, että pyhät taivaassa rukoilevat kirkon puolesta yleisesti samoin kuin he eläessäänkin rukoilevat koko kirkon puolesta yleisesti, ei Raamatussa kuitenkaan ole mitään todistusta siitä, että he rukoilevat”(Apol. XXI, 8).
Raamatullisen näytön puute ei estä uskoa pyhien esirukouksiin.
Enkelten ja itse Kristuksen seura on vapauttanut heitä siitä, mikä on sitonut ja rikkonut heitä.
Ajatus pyhien rukouksesta ”yleisesti” viittaa siihen, etteivät he näe meitä tai kuule ajatuksiamme – he eivät siis tirkistele suihkuun. Heidän rukouksensa on yleistä eli ei-yksilöityä: hyvä Jumala, muista rakkaitani.
Silti he rukoilevat hyvin. He kun eivät enää ole samoja ihmisiä kuin täältä lähtiessään. Enkelten ja itse Kristuksen seura on vapauttanut heitä siitä, mikä on sitonut ja rikkonut heitä. Siksi heidän rukouksensa on puhtaampaa kuin meidän elävien.
Mitä perillepäässeiden rukous sitten vaikuttaa? Se kannattelee eläviä verkon tavoin. Se on heitetty taivaan kodista ja sinne se meitä vetää. Pyhien yhteys kun ei katkea kuolemassakaan.
Tästä saadaan lohdullinen näkökulma rajan taakse siirtyneisiin vaikeisiin ihmisiin. Niihin, jotka olivat tässä ajassa satuttaneet toisia. Taivaan valo vie heidät puhdistavaan katumukseen. Nyt he pyytäisivät anteeksi, jos voisivat. Ja voivathan he, esirukoustensa kautta.
Ehkä he rukoilevat erityisen palavasti niiden puolesta, joille ovat tehneet pahaa. Jälleennäkeminen tulee olemaan suloinen sovinnon hetki.
Melkoinen hengellinen aarre tuo perillepäässeiden rukous.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Talibanin ukot eivät tiedä, mitä on rakkaus naiseen – sääliksi käy
PuheenvuorotAnkea heimoperinne ja nurinkurisesti tulkittu uskonto sumentavat kyvyn asettua toisen asemaan.