Kuula: Saatana on saapunut Moskovaan, sanotaan – mutta onko Saatanaa oikeasti olemassa?
Langenneen enkelin idea sopii kristinuskoon väkinäisesti.
Nyt on monesta suusta todettu Saatanan saapuneen Moskovaan. Ainakin metaforisessa mielessä Venäjän johdon toimia voi sanoa saatanallisiksi.
Härski valehtelu joka suuntaan. Hyökkäys rauhanomaiseen maahan. Siviilikohteiden summittainen pommittaminen. Oman kansan pettäminen. Toisinajattelijoiden vainoaminen. Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta edustavan kirkon kaappaaminen osaksi valtion propagandaa. Saatanallista toimintaa.
Mutta mitä ajatella itse asiasta? Paholaisesta. Langenneesta enkelistä joukkoineen. Luomakuntaa ja etenkin ihmisiä satuttavista pahan valloista. Voiko järkevä ihminen uskoa sellaiseen?
Lähtökohta ratkaisee. Kristilliseen teismiin Saatanan hahmo mahtuu kyllä, joskin puoliväkisin. Meissä ihmisissä on monenlaista pahaa, joten kristikunta on alusta saakka ajatellut, että myös osa enkeleistä on suostunut pimeälle puolelle.
Tosin vielä Vanhassa testamentissa Saatana on yksi jumalan enkeleistä, koettelija, syyttäjä ja Jumalan tuomioiden toimeenpanija. Uuden testamentin puolella hän on itsenäistynyt kaiken hyvän arkkiviholliseksi. Jeesus ja apostolit ottivat persoonallisen pahan hyvinkin vakavissaan.
Silti langenneen enkelin idea istuu kristinuskoon hankalasti.
Ei ole itsenäistä Saatanaa.
On nimittäin vaikea selittää, miksi joukko hyviksi, lähes täydellisiksi luotuja enkeleitä luopuisi Jumalan hyvyydestä. Heitä kun ei rasittanut samanlainen heikkous, keskeneräisyys tai evolutiivisen itsekkyyden kulttuuri kuin meitä ihmisiä. He aloittivat kaiken täysin puhtaalta pöydältä. Miksi siis jotkut enkelit olisivat torjuneet taivaan autuuden, viisauden ja pyhyyden?
Tähän on mahdotonta löytää tyydyttävää vastausta. Edes enkelten vapauteen viittaaminen ei tyydytä, sillä vapaus on mahdollisuutta toimia oman olemuksensa mukaisesti. Ja kun kaikki enkelit luotiin hyviksi, on vaikea ymmärtää, miksi kukaan kääntyisi sitä vastaan. Enkelten lankeemus esittääkin kristinuskolle yhden suurimmista arvoituksista.
Olisi siis hyviä filosofisia syitä luopua kokonaan Paholaisen ideasta.
Silti kristikunta ei ole tehnyt tätä. Sen sijaan on ajateltu, että jos persoonallisen pahan vallat ovatkin olemassa, ne on nujerrettu, voitettu ja vangittu. Ne eivät mellasta täällä vapaasti, vaan vain Jumalan sallimissa rajoissa.
Jos Saatana tunkeutuu Moskovaan ja siellä kaikkein pyhimpään – eli ottaa Venäjän kirkon johdon haltuunsa – sekin tapahtuu Jumalan oudosta sallimuksesta. Ikään kuin Jumalassa itsessään olisi pimeäkin puoli. Sellainen, jota ei voi ymmärtää. Joka saa hänet näyttämään vastakohdaltaan.
Näin kristillinen käsitys Saatanasta palaa lopulta vanhatestamentilliseen ajatteluun. Ei ole itsenäistä Saatanaa. Jumala vain sallii pahan ja antaa sen tunkeutua myös enkelten maailmaan. Se jää arvoitukseksi, miksi jotkut enkelit suostuvat tähän. Kenties he ajattelevat, että Jumalan sallimuksiin täytyy suostua silloinkin, kun ne näyttävät sotivan Jumalan itsensä olemusta vastaan.
Joskus Jumala käyttää pahaa hyväkseen kääntääkseen siitä esiin jotakin hyvää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paha kääntyy hyväksi. Se olisi naiivia. On myös pahaa, joka jättää jälkeensä vain itkua ja hammastenkiristystä. Paha ei muutu hyväksi.
Mutta pahan satuttamat voidaan parantaa. Jos ei ennemmin, niin myöhemmin. Ehkä tästä avautuu jonkinlainen selitys enkelten lankeemukselle. Ne suostuivat pimeään palvelutehtäväänsä tietäen, ettei se ole ikuinen.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Moskovassa juhlitaan voitonpäivänä raakalaismaista sotilaskulttuuria
PuheenvuorotKolumnistin mukaan sotilaita on simputettu tarkoituksella, jotta he kykenisivät epäinhimillisiin tekoihin.
