Kuula: Seurakunnassa sivuasia on pääasia
Seurakunnat pyörittävät estotta ei-hengellisiä harrastuspiirejä ja muutenkin hosuvat sitä ja tätä. Se on luvallista ja pyhää niin kauan kuin sunnuntain kirkkoja pidetään.
Seurakunnan viikko-ohjelmasta löytyy vaikka mitä: askartelua, sählyä, lettuja, ukulelen soittoa ja päiväunikelluntaa lastenhoidolla.
Jotkut taivastelevat monitouhuisuuttamme.
”Vain yksi tai muutama on tarpeen seurakunnassa. Ei se ole mikään tuhannen touhun monitoimikone. Nyt energia hupenee sivuasioihin. Kynnystä muka madalletaan kaikin keinoin, jotta todellisen sielun hädän sattuessa kirkkotie olisi valmiiksi tuttu. Never happens, my ass.”
Olen eri mieltä. Seurakunnan toiminnassa sivuasia on pääasia. Koska pääasia on läsnä sivuasiassakin.
Vaikka kukaan ei lausuisi ääneen Jeesuksen nimeä, ei hän malta pysyä poissa. Hän siunaa lapsia kokkikerhon pullan tuoksussa ja satunnaista surffaajaa kirkollisella verkkouutisella. Kun diakoni antaa maksusitoumuksen tai pappi juttelee säästä, Pyhä Henki lentää matalalla.
Mutta eikö kuitenkin tarvita rukous ja Jeesuksen nimi? Mistä me muuten tiedetään, missä pullanpaistossa toimii Pyhä Henki ja missä pelkkä leivinjauhe?
Luterilaisen firman estoton sohiminen sinne tänne johtuu härskistä uskosta Jeesuksen lupaukseen. ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”. Sama se, mitä kirkon ristin alla tehdään. Jeesusta ei pääse pakoon. Jokaisessa sivuasiassa kohdataan pääasia.
Tätä tarkoittaa se, että seurakunta on hengellinen yhteisö. Sen hengellisyys ei ole vain hengellisten asioiden tekemistä, vaan Hengen läsnäoloa ihan minkä vaan asian tekemisessä.
Mutta eikö kuitenkin tarvita rukous ja Jeesuksen nimi? Mistä me muuten tiedetään, missä pullanpaistossa toimii Pyhä Henki ja missä pelkkä leivinjauhe? Eikö seurakunnalla kuitenkin ole jonkinlaiset näkyvät tuntomerkit?
On tuntomerkit, rukoukset ja ehtoollinenkin. Jumalanpalveluksessa. Se on seurakunnan sydän. Siitä pääasia virtaa sivuasioihin.
Kaikkien ei silti tarvitse käydä kirkossa. Riittää kun jotkut tekevät sen. Viittaan nyt apostoli Paavalin kuuluisaan kuvaan seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Kukin jäsen palvelee kokonaisuutta omalla tavallaan sen sijaan että kaikki tekisivät samaa. Niinpä sunnuntain kirkko pyhittää maanantain muskarin ja kaiken muunkin viikon varrelta.
Siksi seurakunnassa pätee yllättävä logiikka. Sivuasiakin on pääasia.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Helvettiä ei ole olemassa, vielä
PuheenvuorotJumala ei tahdo helvettiä, eikä sitä siksi ole vielä olemassa. On vain sen mahdollisuus.
