Jumala ei ole Marko Annalan näköinen ukko vaan ääni sisällä
Paasto on kirja älyllisestä rehellisyydestä. Marko Annala ajattelee, että ihminen voi olla onnellisempi, jos tunnustaa olevansa väärässä.

Paasto on kirja älyllisestä rehellisyydestä. Marko Annala ajattelee, että ihminen voi olla onnellisempi, jos tunnustaa olevansa väärässä.

Jumala ei ole Marko Annalan näköinen ukko vaan ääni sisällä

Mokoma-yhtyeen laulaja Marko Annala kirjoitti romaanin miehestä, joka menettää uskonsa. Itse hän käy Jumalan kanssa jatkuvaa keskustelua.

”Tämä suuri paasto saa olla viimeinen kilvoitukseni. Se lupaus olisi helppo pitää. Alkaisin elää ilman kirkkoa. Lausuisin pääsiäisenä viimeisen kerran uskontunnustuksen ja nauttisin viimeisen Herran Ehtoollisen. Muuttuisin uskovaisesta tavalliseksi kuolevaiseksi, jonka ei tarvitsisi enää selittää kokemuksiaan johdatuksella. Mistään ei tarvitsisi löytää opetusta tai kaitselmusta.”

Parikymmentä vuotta sitten Matias Törmä löysi uskon ja liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Kymmenen vuotta sen jälkeen jokin muuttui, eikä Törmä ole enää aikoihin tuntenut Jumalan läsnäoloa. Törmän usko hiipuu, ja hän joutuu miettimään, voiko olla kirkon jäsen ja osallistua sen elämään, jos ei pysty uskomaan.

Törmässä on paljon samaa kuin luojassaan, Marko Annalassa. Annala on metalliyhtye Mokoman vokalisti, ja Matias Törmästä kertova Paasto (Like 2018) on hänen toinen romaaninsa.

Myös Annala on kääntynyt aikuisena ortodoksiksi. Myös Annala tietää, miltä tuntuu, kun Jumala on hiljaa.

Annala halusi kirjoittaa kirjan älyllisestä rehellisyydestä, ja uskonto on aihe, jossa ihminen joutuu punnitsemaan itseään.

– Me elämme toistaen tiettyjä rutiineja ja jämähdämme paikoillemme. Ajattelen, että ihmisen pitäisi välillä haastaa itseään. Ihminen saattaa olla onnellisempi, jos tunnustaa olevansa väärässä. Matias haastaa koko elämänsä perustan.

Mutta toisin kuin Matias Törmä, Annala ei ole kadottanut uskoaan.

– Matias ei ole kuullut Jumalaa kymmeneen vuoteen, mutta minulla on päinvastoin. Minusta tuntuu, että käyn jatkuvasti keskustelua Jumalan kanssa.

Kun saavuin Valamoon, ajattelin olevani pyöräretkellä, mutta heidän mielestään olin pyhiinvaelluksella.

– Marko Annala

Mies, joka luuli olevansa pyöräretkellä

Tieteen avulla ihminen selittää maailmaa pala palalta. Se on hienoa, mutta tuottaa myös tuskaa. Marko Annala ajattelee, että me ihmiset kannamme sisällämme lapsuuden sadunomaista maailmaa, jossa kaikki oli vielä uutta ja jännittävää.

Annala ajattelee, että uskonnot kumpuavat samanlaisesta kaipuusta. Jos todellisuus jonain päivänä selitetään tyhjiin, voi olla, että uskonnot katoavat.

Tai sitten eivät.

– Joku voisi laittaa pöydälleni kaiken todistusaineiston ja sanoa, että Marko, sinä et voi uskoa Jumalaan. Mutta minä jäisin silti miettimään, mikä on tämä ihme tunne sisälläni. Tämä selittämätön tunne.

Annalan kotikasvatus ei ollut hengellinen, mutta uskonnot kiinnostivat häntä pienestä pitäen. Lapsena Annalalla oli kokemuksia, joita hän ei osannut selittää. Hän näki asioita, joita muut eivät nähneet. Joku puhuisi ehkä enkeleistä.

– Ymmärtääkseni olin kuitenkin mieleltäni ihan terve lapsi, Annala naurahtaa.

– Nykyään sellaiset kokemukset voisivat rikkoa minusta jotain. Minulla ei ehkä olisi niiden edellyttämää nöyryyttä.

Kokemukset karisivat teini-iässä, mutta kiinnostus uskontoihin säilyi. Etenkin varhaisessa kristinuskossa ja luostareissa oli jotain jännää, ja Annala lähti käymään Valamon luostarissa.

– Kun saavuin Valamoon, ajattelin olevani pyöräretkellä, mutta heidän mielestään olin pyhiinvaelluksella. Minusta se oli hieno ajatus.

Annala ajattelee, että uskonnollisuus on hengellisyyden yhteisöllinen muoto. Hän kaipasi itselleen yhteisöä, jossa harjoittaa hengellisyyttään.

Ortodoksinen kirkko viehätti Annalaa niin paljon, että hän liittyi sen jäseneksi vuosituhannen vaihteessa.

– Mutta liittyminen kirkkoon ei ratkaissut niitä ongelmia, joita toivoin sen ratkaisevan. En edelleenkään koe sopivani kovin hyvin mihinkään yhteisöön, en edes niin pieneen kuin bändimme Mokoma. Olen aika yksinäinen susi.

Annala nauttii ortodoksikirkkojen kauneudesta ja käy keikkareissuilla usein paikallisissa kirkoissa. Hän käy toisinaan jumalanpalveluksissa, mutta silti hänestä tuntuu, ettei oikein asetu seurakuntaelämään.

– Ehkä se on ollut pieni pettymys.

Annala ei silti sanoisi, että hän on pettynyt kirkkoon. Hän harjoittaa uskoaan ennen kaikkea lukemalla. Hän luki Paaston taustamateriaaliksi neljäkymmentä kirjaa, jotka käsittelivät ortodoksista teologiaa.

Sen lisäksi Annala rukoilee, päivittäin.

Koen, että minulla on yhteys johonkin, johon muutkin voivat saada yhteyden.

– Marko Annala

Jatkuva keskustelu jonkin kanssa

Joku voisi sanoa, että kyse on vain sisäisestä keskustelusta. Ehkä niin onkin.

– Koen, että minulla on yhteys johonkin, johon muutkin voivat saada yhteyden. Sitä voisi kutsua vaikka kollektiiviseksi alitajunnaksi, mutta minä kutsun sitä mielelläni Jumalaksi. En pelkää sitä sanaa, Marko Annala kertoo.

Nuorempana Annala yritti määritellä Jumalaa tarkemmin. Nykyään se ei tunnu tarpeelliselta. Jos systeemi toimii, sitä on turha ryhtyä sorkkimaan.

Välillä Annala ajattelee, että tähän maailmaan olisi helpompi mahtua, jos ei uskoisi Jumalaan. Joskus hän on yrittänyt keskustella uskostaan ateistikavereidensa kanssa, mutta keskustelut päättyvät nopeasti.

Ne päättyvät esimerkiksi siihen, kun Annalalta kysytään, miten hän voi uskoa pilven päällä kököttävään harmaapartaiseen ukkoon.

– Se kuvaa minusta hyvin, miten pihalla jengi on. Minä en tunne yhtään uskovaista, joka kuvittelisi, että pilven reunalla on harmaapartainen ukko, Annala sanoo.

– Niin kauan, kun keskustelemme harmaista ukoista pilven päällä, keskustelu ei etene minnekään.

Joskus, kun Annala juttelee uskonnottomien bändikavereidensa kanssa keikkabussissa, hänestä tuntuu, että he ajattelevat monesta asiasta ihan samalla tavalla. Sanat vain ovat toiset.

Masennus hiljentää Jumalan

Mokoma julkaisi vuonna 2015 levyn, jonka aihe oli raskas: masennus. Elävien kirjoihin oli Marko Annalalle kipeän omakohtainen. Hän on käynyt vuosien varrella läpi monta synkkää masennusjaksoa.

– Ihan muutama päivä sitten huomasin ilokseni, että silmäni ovat kirkkaat. Silloin, kun olen ollut masentuneimmillani, en edes tunnista itseäni peilistä.

Annalalla on tapana luoda uusiin ihmisiin nopeasti kontakteja, jopa pikarakastua. Masennuksessa kontaktit katoavat. Tuntuu kuin itsestä muihin ihmisiin kulkevat langat katkeaisivat.

Masennus vaikuttaa Annalan hengellisyyteen samalla tavalla kuin hänen ihmissuhteisiinsa. Masennus katkaisee yhteyden siihen syvyyteen, jota Annala kutsuu Jumalaksi.

– Tavallisesti ajattelen, että käyn keskustelua Jumalan kanssa, mutta kun olen masentunut, koen keskustelevani vain itseni kanssa.

Marko Annalaa väsyttää keskustelu harmaista ukoista pilvien päällä.

Marko Annalaa väsyttää keskustelu harmaista ukoista pilvien päällä.

Kuka?

Marko Annala, 46, on metalliyhtye Mokoman laulajan ja sanoittaja. Hänen esikoisromaaninsa Värityskirja kertoi kamppailusta masennuksen kanssa.

Mitä?

Annalan toinen romaani Paasto ja Mokoman kymmenes albumi Hengen pitimet ilmestyivät tänä vuonna.

Motto

”Älä koskaan mene nukkumaan sovittamatta päivän riitoja.”

”Sinä olet minun ABC, minä olen sinun ÅÄÖ”

Mokoman lyriikat vilisevät uskonnollisia teemoja, vaikka Jumalaa ei usein mainita nimeltä.

Monet kappaleet ovat kuin rukouksia poissa olevalle Jumalalle. ”Kuulethan, vastaathan! Miksi olet hiljaa, hiiskumatta, vaiti niin?” Annala tivaa vuonna 2005 ilmestyneen Viides vuodenaika -ep:n avauskappaleessa Syvyys on vaiti.

Masennuksesta kertovan Elävien kirjoihin -levyn kappaleessa Valtakunnassa kaikki hyvin kerrotaan, miten usko horjuu ja kirkko palaa. Levyn päätöskappale Nimensä unohtaneen rukous kuitenkin kertoo, että takaisin on tultu: ”Anna vielä henkäys, anna vielä toinen, anna minun olla vielä hetken kokonainen.”

Samat tuskanpurkaukset kuuluvat tänä vuonna ilmestyneellä Hengen pitimet -albumilla. Sen päätösraidalla Pienin kaikista Annala laulaa: ”Sinä olet minun ABC, minä olen sinun ÅÄÖ. Minä sinusta ikonin teen, sinä jätät minut tyhjiöön.” Sinkkubiisissä Tahdon ihmeet takaisin laulaja käy kauppaa Jumalan kanssa.

Aina tunnelmat eivät ole yhtä synkät. Vuonna 2012 julkaistun 180 astetta -albumin päätösbiisissä Vapaa Annala yltyy lähes romanttiseksi: ”Tuuli lehdet puista alas ravistaa, on sillä aikaa leikkiä matkallaan. Tunnen olevani osa jotain suurempaa, kenties pieni pala Jumalaa.”

Laulujen kertoja ei välttämättä ole yhtä kuin Marko Annala. Annala kuitenkin toteaa, että lyriikat kuvaavat häntä tarkemmin kuin esimerkiksi Paasto-romaanin henkilöhahmot.

– Huomaan, että esittävänä taiteilijana en pysty venymään yhtä pitkälle kuin fiktiivisen romaanin kirjoittajana. Laulan lyriikkani omalla äänelläni, ja ihmiset vetävät helposti yhtäläisyysmerkit.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi