Kuula: Todellista uskoa ei voi sepittää itse, vaan se täytyy löytää
Uskonopit eivät ole ajatuskahleita vaan suuntaviittoja ja rakennusaineksia. Ilman niitä jumalakysymyksen pohtija pyörisi vain omassa kehässään.
Minua kiinnostaa Jumala, ei dogmit, totesi eräs vilpitön etsijä. Tunnistan hyvin kokemuksen. Se Suuri Mysteeri, jota Jumalaksi kutsutaan, sijoitetaan eri koriin kuin hänestä kertovat uskonopit. Itsekin ajattelin joskus nuorempana näin. Kristinuskon doktriinit eivät juuri valaise perimmäisiä kysymyksiä.
Nyt näen toisin. En osaa lähestyä kysymystä Jumalasta tyhjältä pöydältä, pelkästään itsekseni pohtien. Tarvitsen rakennusaineksia eli ajatuspalikoita. Ja niitä on viisainta kerätä sieltä, missä niitä on sorvattu pitkään ja hartaasti. Kristinuskon oppeja kannattaa sittenkin kuunnella.
Tosin sana oppi henkii virheellistä mielikuvaa pakosta: on pakko ajatella kuten oppi sanoo. Tästä ei ole kyse. Oppi viittaa vakiintuneeseen, hyvin perusteltuun käsitykseen. Esimerkiksi oppi kolminaisuudesta tarkoittaa, että Jumala on sosiaalinen yhteisö, Isä, Poika ja Henki. Tämän perusvakaumuksen sisältä löytyy kuitenkin melkoisen paljon liikkumavaraa.
Jos oikeasti haluaa päästä eteenpäin uskonkatsomuksessa, on kuultava, mitä uskosta opetetaan. Ja kun ymmärrys syvenee, tietää kyllä, mille laittaa enemmän painoa ja minkä laittaa syrjemmälle. Kristitty on oppilas.
Aika tyhjältä tuntuu katsomus, jossa ei ole vakiintuneita, hyvin pohdittuja yhteisiä vakaumuksia.
Tietenkin jumalakysymystä voi lähestyä myös jonkin muun uskonnon kautta. Minä tosin yritin nuorena kyselijänä vielä kunnianhimoisempaa projektia, olinhan moderni individualisti. Keräsin oman sormituntuman mukaan aineksia monista eri uskonnoista, idästä ja lännestä. Ei suosita mitään yhtä uskoa, vaan otetaan parhaat pointit kaikista.
Tajusin nopeasti hankkeen mahdottomuuden. Ja keinotekoisuuden. Uskontojen palikat ovat niin erilaisia, etteivät ne sovi yhteen. Toki niistä voi väkisin runtata koosteen. Mutta silloin rakennetaan omaa yksityistä uskontoa. Eikä se vakuuttanut minua yhtään. Sellainenhan on pelkkää omaa sepittelyä.
Mutta uskoa, joka on todellinen, ei voi keksiä itse. Sen voi vain löytää. Voi oppia ymmärtämään jo olemassa olevaa vakuuttavaa katsomusta. Siksi hylkäsin synkretistisen projektin ja syvennyin yhteen traditioon, kristinuskoon. En silti käännä selkääni muille uskoille. Niillä on oma paikkansa ja olemassaolon oikeutensa.
Nykyään en vierasta ”oppeja”. Päinvastoin. Aika tyhjältä tuntuu katsomus, jossa ei ole vakiintuneita, hyvin pohdittuja yhteisiä vakaumuksia. Oppi ei ole ajatuskahle vaan suuntaviitta. Ilman sitä ei pääsisi oikein mihinkään.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Löysin uudenlaisen uskon ilon, kun hyperkriittinen asenteeni vaihtui rakentavaan haluun ymmärtää
PuheenvuorotTulkinta ratkaisee, mitä etsijä löytää.