null Joka kymmenes nuori voi huonosti

Joka päivä seitsemän alle 25-vuotiasta saa Suomessa eläkepäätöksen.

Joka päivä seitsemän alle 25-vuotiasta saa Suomessa eläkepäätöksen.

Ajankohtaista

Joka kymmenes nuori voi huonosti

Kirkon erityisnuorisotyö haluaa auttaa varsinkin vaikeuksissa olevia nuoria, joita ei muuten tavoiteta.

Helsingissä vietetään parhaillaan kirkon erityisnuorisotyön neuvottelupäiviä. Kirkon tänä vuonna 50 vuotta täyttävä erityisnuorisotyö on Kirkkohallituksen asiantuntijan, pastori Mikko Mäkelän mukaan ajankohtaisempaa kuin koskaan.

– Suurin osa nuorista voi paremmin kuin ikinä, mutta vastaavasti noin kymmenen prosenttia voi huonosti. Joka päivä seitsemän alle 25-vuotiasta saa eläkepäätöksen. Jos nuori mies on vuoden työttömänä, niin työllistymisprosentti on tämän jälkeen vain 7 prosenttia. Vuosittain 18 000 lasta on sijoitettuna kodin ulkopuolelle, kertoo Mäkelä.

Erityisnuorisotyö on Mäkelän mukaan asenne ja työote, joka jokaisen kirkossa työskentelevän kasvattajan ja jokaisen kristityn olisi hyvä omaksua. Se on kuitenkin myös erityistehtävä, jota varten kirkolla on koko maassa satakunta ammattilaista.

– Kirkon erityisnuorisotyö alkoi Helsingistä erityisnuorisotyön keskuksen Snellun perustamisesta. Siellä on erityisnuorisotyön virkoja nyt 10. Lisäksi Helsingissä on Malmilla ja Vuosaaressa molemmissa yksi, Vantaalla kaksi ja Espoossa yhdeksän ja puoli. Tällä porukalla nuoria pyritään tukemaan usein hyvin haastavissa elämäntilanteissa pääkaupunkiseudulla.

Mäkelän mukaan erityisnuorisotyön ammattilaiset pyrkivät tavoittamaan varsinkin niitä lapsia ja nuoria, jotka elävät erityisen haavoittuvissa olosuhteissa. Edellä mainitut luvut kertovat, että työsarkaa riittää.

On tärkeää vahvistaa nuorten uskoa elämään ja tulevaisuuteen.

- Kirkkohallituksen asiantuntija Mikko Mäkelä

Kirkon erityisnuorisotyö korostaa sitä, että jokainen lapsi ja nuori on ihme, ainutkertainen, Jumalan luoma ja korvaamaton.

– Hän on ihme myös silloin, kun elämässä on vaikeaa. Yhteiskunnassa korostetaan kovasti menestystä. Nuoren kysymys usein on, että kelpaanko minä? Kirkon viesti on vastakulttuurinen: kyllä kelpaat, ihan omana itsenäsi.

Tuoreen nuorisobarometrin mukaan moni nuori uskoo kyllä omaan tulevaisuuteensa, mutta luottamus hyvinvointiyhteiskunnan säilymiseen horjuu. Poikien Puhelimeen tulee soittoja, joissa ollaan huolissaan ympäristöstä ja maailman tilasta. Tulevaisuuden toivo horjuu.

– On tärkeää vahvistaa nuorten uskoa elämään ja tulevaisuuteen, toivon näkökulmaa. Tämä on iso haaste myös kirkolle.

– Toinen ajankohtainen asia on kiusaaminen. Kiusaaminen on vakava ongelma, ja seurakunnat tekevät jo nyt paljon kiusaamista ehkäisevää työtä.

Mäkelä nostaa esille presidentti Sauli Niinistön, Diandran ja Robinin #kannustusryhmä -kampanjan ja kehottaa liittymään mukaan. Kannustusryhmä-hankkeen tavoite on nostaa esiin, tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja kannustamisen keinoja, joilla kiusaamista on saatu vähennettyä. Tavoitteena on siirtää ajatusmalli ja toiminta kiusaamisesta kannustamiseen.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Aseman Lapset kehittää mallia vaikeiden koulukiusaamistapausten selvittämiseen – koulu ei voi ummistaa silmiään vapaa-ajan kiusaamiselta

Ajankohtaista

K-0-hankkeen kohteeksi otettiin tapaukset, joissa mukana oli jo poliisi. Kiusaamista lähdettiin ratkomaan laaja-alaisella yhteistyöllä, johon kerättiin osapuolet, koulu, vanhemmat ja eri viranomaiset.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.