Tuomas Kurttilan mukaan harrastusten kohtuuton hintataso aiheuttaa lasten eriarvoisuutta. Kurttila valokuvattiin Leikkipuisto Intiassa Helsingin Kumpulassa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puhuu vaikeista asioista, joista emme halua kuulla – ”Minulla on velvollisuus antaa hyvää eteenpäin”
Tuomas Kurttilan mielestä pienelläkin ihmisellä on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Joskus se vaatii julkista keskustelua vaikeista asioista.
Vastuunalaisuus. Sana kuulostaa hieman vanhahtavalta, mutta lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila käyttää sitä luontevasti. Se kuvaa lapsuuden mukana sisäistynyttä arvopohjaa ja sitä, millaiseksi hiljattain 40 vuotta täyttäneen Kurttilan minuus on rakentunut.
Vastuunalaisuus tarkoittaa Kurttilalle muun muassa velvollisuutta toimia tilanteissa, joissa hän tunnistaa epäoikeudenmukaisuutta.
– Elämäni on ollut monella tavalla hyvää ja ongelmatonta. Se tuo velvollisuuden antaa hyvää eteenpäin, hän sanoo.
Kurttila varttui Oulussa kolmilapsisen perheen kuopuksena. Äiti Ritva Kurttila oli kotona ja isä Paavo Kurttila toimi pankinjohtajana. Kurttila lauloi poikakuorossa, osallistui Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (NMKY) toimintaan ja urheili. Kirkossa käytiin silloin tällöin, mutta uskonnollisuus ei ollut kotona jokapäiväinen asia.
– Arkinen kristillisyys näkyi kaikissa asioissa, mutta se ei peilautunut minulle kristillisyytenä vaan hyvänä elämänä, Kurttila sanoo.
Olen tutustunut tässä tehtävässä satoihin tilanteisiin, joissa lastensuojelu on epäonnistunut. Päättäjät eivät uskalla katsoa näiden lasten todellisuutta.
Koti antoi vaikuttamisen mallin
Yhteiskunnallinen aktiivisuus antoi ensimmäiset merkkinsä jo ennen kouluikää, kun Oulun kaupunki keräsi asukkailta ideoita kaupungin kehittämiseksi. Viisivuotias Tuomas Kurttila teki aloitteen, jossa ehdotettiin talvehtimispaikkojen rakentamista niitä tarvitseville siileille.
– Tuossa tapauksessa näkyi jo orastavana persoona, joksi myöhemmin kasvoin, ja minulle ominainen tapa havainnoida ympäristöäni. Muisto kertoo myös siitä, että perheessäni myös pienellä ihmisellä oli mahdollisuus kertoa ajatuksensa ja olla mukana, Kurttila sanoo.
Yläluokilla lama tuli lähelle isän työn kautta. Kotona puhelin soi ja paikalliset yrittäjät kävivät keskustelemassa tilanteestaan pankinjohtajan kanssa. Kurttila muistaa tapauksen, jossa yrityksen konkurssi vältettiin, kun valuuttalainat ehdittiin muuttaa markkalainoiksi ennen markan devalvaatiota.
Isän esimerkki vahvisti Kurttilan luottamusta siihen, että jokaisella on mahdollisuus toimia, kun toinen ihminen tarvitsee apua. Lamavuosien ihmiskohtalot näyttivät myös sen, että elämä ei ole helppoa.
– Ymmärsin silloin, että ihmisen arvo ei riipu siitä, mitä työtä hän tekee. Työn arvo on siinä, että sillä tulee toimeen ja sen kautta on osa yhteisöä, Kurttila sanoo.
Jalkapallomatka näytti eriarvoisuuden
Aikuisten kannustavasta suhtautumisesta Tuomas Kurttilalle rakentui sisäinen tunne siitä, että omat ajatukset ovat tärkeitä. Myöhemmin kokemus kiteytyi keskeiseksi elämänarvoksi: jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi.
Kurttila muistaa lapsuudestaan tilanteen, jossa koulutoveri jäi syrjään toisten leikeistä. Toiset lapset yrittivät kannustaa ja houkutella häntä mukaan. Aikuiset näkivät kuitenkin tilanteen eri tavalla ja sanoivat, että yksin jäänyt tulisi jättää rauhaan.
Tänään Kurttila on itse aikuinen, mutta hän uskoo yhä, että lapset olivat tilanteessa oikeassa ja aikuiset väärässä.
– Lasten ajatus siitä, että toinen yritettiin saada mukaan leikkeihin, oli ehdottomasti oikea. Toisaalta lapset eivät välttämättä tiedä kaikkea toistensa tilanteesta.
Mieleen on jäänyt myös varhaisia havaintoja lasten välisestä eriarvoisuudesta. Alakoululaisena Kurttila ihmetteli, miksi osa joukkuetovereista jäi pois jalkapallojoukkueen turnausmatkalta. Vuosia myöhemmin hän ymmärsi, että heidän vanhemmillaan ei ollut varaa maksaa matkasta.
– Tänään lasten harrastusten hintataso on toista luokkaa kuin 80-luvulla. Lapsiasiavaltuutettuna olen saanut yhteydenottoja vanhemmilta, jotka ovat maksaneet lapsensa urheiluseuralle 800 euroa riihikuivaa rahaa, Kurttila sanoo.
Lapsen ympärillä on enemmän ihmisiä, vuorovaikutusta ja viranomaisia kuin ennen, mutta samalla lapsuuden reviiri on aikaisempaa rajatumpi.
Lapsen reviiri on rajatumpi kuin ennen
Tasa-arvon ja vapauden vaarantuminen nousevat keskeisiksi huolenaiheiksi, kun Tuomas Kurttila vertaa omaa lapsuuttaan nykyiseen Suomeen. Hyvää kehitystä Kurttila näkee siinä, että tämän päivän opettajilla on aiempaa enemmän herkkyyttä nähdä lasten yksilöllisiä tarpeita.
1980-luvun koulussa jokainen lapsi sai samat koulukirjat ja kynät. Oppimismahdollisuudet eivät erkaantuneet sen mukaan, oliko vanhemmilla varaa ostaa lapselle digilaitteita. Koulun hammashoitajat opettivat harjaamaan hampaat ja pureskelemaan violetteja fluoritabletteja.
Kurttilan mielestä yhteiskunta oli viisas, kun hampaiden harjaus opetettiin koulussa kaikille lapsille.
– Sen ansiosta kuulun sukupolveen, jolla on terveet hampaat. Tänään ajattelemme sinänsä johdonmukaisesti, että asia kuuluu vanhempien kasvatusvastuulle, mutta onko se jokaisen lapsen edun mukaista, Kurttila vertaa.
Vapautta lapsuuteen toivat älypuhelimien puuttuminen ja lyhyet koulumatkat, jotka taittuivat useimmiten kävellen tai pyörällä. Nyt itäsuomalaisista lapsista joka kolmas ja Etelä-Suomen koululaisista joka viides käyttää koulukyytejä.
Kurttilan mielestä muutokset ovat kaventaneet lasten luontaista liikkumisympäristöä. Samaa kehitystä tukevat myös koulujen ja kotien välillä tiuhaan kulkevat Wilma-viestit ja jäljityslaitteet, joita vanhemmille markkinoidaan.
– Lapsen ympärillä on enemmän ihmisiä, vuorovaikutusta ja viranomaisia kuin ennen, mutta samalla lapsuuden reviiri on aikaisempaa rajatumpi. Lisääntynyt vuorovaikutus voi vaikuttaa kielteisesti sukupolvien väliseen suhteeseen, jos aikuiset eivät enää luota lapsiin, Kurttila varoittaa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii, että lastensuojelun piirissä olevien lasten mielipiteitä kuunnellaan.
Lastensuojeluun tutustuminen avasi silmät
Keväällä 2003 Tuomas Kurttila jätti työnsä keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen eduskunta-avustajana ja siirtyi opetusministeriön suunnittelijaksi, jonka työalaan kuuluivat nuorisotyö ja nuorisopolitiikka. Saman vuoden syksyllä hallintotieteiden maisterin tutkinnon suorittanut Kurttila aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa.
Kurttilan mukaan tarve suunnanmuutokseen heräsi, kun nuoruuden idealismi törmäsi politiikan raadollisuuteen. Kurttila lähti eduskunnasta ennen tapahtumia, jotka lopulta johtivat Jäätteenmäen luopumiseen pääministerin tehtävästä.
– Olin nähnyt läheltä valtaa ja vallasta taistelua. Halusin ottaa etäisyyttä politiikan pinnallisuuteen ja syventää ajatusmaailmaani. Teologia antoi siihen hyviä eväitä, Kurttila sanoo.
Opetusministeriön suunnittelijana Kurttila kohtasi lastensuojelun maailman, joka avasi hänen silmänsä suomalaisten perheiden todellisuudelle. Kokemus vahvisti Kurttilan tunnetta omasta hyväosaisuudesta ja velvollisuudesta toimia niiden hyväksi, joiden lähtökohdat ovat heikommat.
– On ollut rankkaa nähdä, että emme ole yhdenvertaisia, vaikka lainsäädäntö on joissakin asioissa selvä. Esimerkiksi perusopetuksen maksuttomuus ei toteudu käytännössä lainkaan, hän sanoo.
Todellisuuden katsominen kuuluu työhön
Lapsiasiavaltuutettuna Tuomas Kurttila kokee tehtäväkseen puhua niistä vaikeista asioista, joista ihmiset eivät halua kuulla. Se on tarkoittanut keskustelun herättämistä myös lastensuojelun epäkohdista.
Kurttilan saamien yhteydenottojen perusteella lastensuojelujärjestelmässä on puutteita, jotka liittyvät siihen, miten nuoria kohdellaan ja kuinka heitä koskevia päätöksiä perustellaan. Liian tyypilliseksi on osoittautunut esimerkiksi tilanne, jossa nuori ei saa vuoden aikana kertaakaan yhteyttä omaan sosiaalityöntekijäänsä.
Lastensuojelu näyttäytyy Kurttilalle suljettuna alueena, josta ei käydä yhteiskunnallista keskustelua. Vaikeneminen näkyy myös siinä, että lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten mielipiteitä lastensuojelun arkisista käytännöistä ei ole selvitetty. Kurttilan mukaan emme tiedä, miten he kokevat suhteensa kavereihin, läheisiinsä ja sosiaalityöntekijöihin.
– Olen tutustunut tässä tehtävässä satoihin tilanteisiin, joissa lastensuojelu on epäonnistunut. Näissä tapauksissa olisimme pystyneet parempaan, jos lapsi olisi tullut kohdatuksi ja arvostetuksi ihmisenä. Keskustelun ja tiedon puute kertoo siitä, että päättäjät eivät uskalla katsoa näiden lasten todellisuutta, Kurttila sanoo.
Kurttilan omaan työhön todellisuuden katsominen kuuluu. Lasten ja nuorten henkilökohtaisissa tapaamisia rankat elämänkohtalot tulevat lähelle.
– Tapaan työssäni nuoria, jotka ovat viillelleet itseään ja joita pidetään lepositeissä. En osaa hätkähtää näitä asioita, vaan koen ne osaksi arkista elämää. Saan voimaa siitä, että minulla on mahdollisuus toimia heidän puolestaan.
Kuka?
Tuomas Kurttila, 40, on toiminut Suomen lapsiasiavaltuutettuna toukokuusta 2014 lähtien. Kurttilan perheeseen kuuluvat vaimo, kolme lasta ja kaksi koiraa. Entinen keskustanuori liittyi Sdp:n jäseneksi vuonna 2012.
Missä?
Kumpulan siirtolapuutarhan mökki on eritahtinen paikka keskellä kaupungin sykettä. Tuntuu kuin kahvikin tippuisi siellä hitaammin.
Motto
Elämä ei ole kuitenkaan lopulta mustaa tai valkoista, vaan harmaan sävyjä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: ”Aikuisten pitäisi olla kiinnostuneita lasten ajatustenjuoksusta” – Kurinpalautus on huono ratkaisu käytösongelmiin
Hyvä elämäElina Pekkarisen mukaan lapsi tarvitsee kunnioitusta ja keskusteluja vanhempiensa kanssa. Ne auttavat kasvamaan empaattiseksi aikuiseksi.
