– Raskaat muistot on hyvä kohdata rehellisesti. Sillä tavalla voimme muokata vaikeista muistikuvista siedettäviä ja elää niiden kanssa, psykologi Julia Korkman sanoo.
Oikeuspsykologi Julia Korkman selvittelee työssään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä – laulaessaan hän saa yhteyden johonkin ikuiseen
Oman äidin esimerkki painoi, kun Julia Korkman pohti valintaa laulajan ja psykologin ammattien välillä.
Pieni tyttö istuu kapean purjeveneen keulassa kuin hevosen selässä, jalat laitojen ulkopuolella. Kiitäessään eteenpäin aaltojen päällä hän laulaa kovalla äänellä.
Muistikuva on syntynyt useista samankaltaisista kokemuksista Julia Korkmanin, 40, lapsuudessa. Korkmanin perhe purjehti monena kesänä Helsingin ja Turun saaristossa ja Ahvenanmaan vesillä. Muistoon liittyy vahva tunne, jonka hän tavoittaa vieläkin.
Tässä minä olen.
Julia Korkman on oikeuspsykologi, jonka erityisalaa ovat silminnäkijätodistuksiin liittyvät kysymykset ja lasten kuuleminen rikostutkinnassa. Hän toimii asiantuntijana oikeusprosesseissa, joissa suomalaiset ja ruotsalaiset oikeusistuimet käsittelevät muun muassa alaikäisiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä.
Ajattelin, että tällä elätän itseni, mutta laulaminen on se, mitä oikeasti haluan tehdä.
– Julia Korkman
Väitöskirjatutkija pohti alan vaihtamista
Miksi muistamme joitakin asioita, mutta unohdamme toiset? Kysymys kiehtoi Julia Korkmania jo vuonna 1996, kun hän haki psykologian opiskelupaikkaa Åbo Akademista. Kun joku kysyi tulevaisuuden haaveista, Korkman vastasi, että hän haluaisi olla psykologian tutkija, joka on mukana myös käytännön työssä.
Ammatinvalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä.
Pyrkiessään psykologian opiskelijaksi Korkman haki opiskelupaikkaa myös irlantilaisesta laulukoulusta, mutta sitä opiskelupaikkaa hän ei saanut. Psykologiaa opiskellessaan hän kävi tiiviisti laulutunneilla. Nuorena Korkman haaveili jazzlaulajan ammatista, mutta klassinen laulu vei lopulta pitemmän korren.
Vielä väitöskirjatutkijana Korkman sai opiskelupaikan Italian Bolognan musiikkikonservatoriosta ja pohti tosissaan alan vaihtamista.
– Olin valmistunut psykologiksi ja elätin itseni kirjoittamalla väitöstutkimusta tärkeäksi kokemastani aiheesta. Päätös oli kuitenkin vaikea. Ajattelin, että tällä elätän itseni, mutta laulaminen on se, mitä oikeasti haluan tehdä.
Kun ihmiset laulavat ja soittavat yhdessä, heidän välilleen voi muodostua sanoja syvempi yhteys.
Yhdessä laulaminen vie sanoja syvemmälle
Julia Korkmanin tärkeimmissä muistoissa ihmiset laulavat yhdessä. Kouluvuosina hän kävi musiikkiluokkaa, soitti viulua ja lauloi kuoroissa. Kotona äiti Marit Korkman soitti pianoa ja isä Sixten Korkman kitaraa. Äidinpuoleinen isoisä lauloi iltasaduiksi upeita balladeja.
Yhdessä opiskeluajan muistikuvassa Korkman laulaa CCA-kuorossa, joka esittää Mozartin Requiemin yhdessä Turun kaupunginorkesterin kanssa. Tilanne oli niin kaunis, että hän pystyi hädin tuskin laulamaan liikutukseltaan.
– Musiikissa tuntuu olevan jotakin ikuista ja ylikulttuurillista. Kun ihmiset laulavat ja soittavat yhdessä, heidän välilleen muodostuu yhteys, joka voi olla sanoja syvällisempi. Kokonainen kuoro voi muodostaa yhden soittimen, Korkman sanoo.
Ammatinvalinta ratkesi psykologian hyväksi, kun Korkman sai harjoittelupaikan Genevestä YK:n lasten oikeuksien komitean sihteeristöstä. Päätökseen vaikutti myös kokemus siitä, että musiikkia voi tehdä hyvin ammattimaisesti myös amatöörinä, kun taas tutkijan uraa on vaikeampi harrastaa.
Oivallus palautui lapsuuden koti-iltaan
Vaakakupissa painoi myös oman äidin esimerkki. Marit Korkman toimi psykologina Lastenlinnan sairaalassa ja teki samalla tutkimustyötä. Seuratessaan läheltä äitinsä elämää Julia oli nähnyt, että tämä nautti työstään.
Oivallus palautui muistikuvaan tavallisesta illasta lapsuudenkodissa. Korkmanin vanhemmat istuivat yömyöhään saakka nojatuoleissa uppoutuneina työhönsä liittyvään kirjaan tai artikkeliin.
– Näin kummastakin vanhemmastani sen, miten luovaa ja antoisaa työnteko voi olla. He tekivät paljon töitä, mutta näyttivät tyytyväisiltä ja tuntuivat todella pitävän siitä, mitä tekivät.
Musiikki jäi Korkmanin elämään intohimoiseksi harrastukseksi, joka on vienyt hänet muun muassa helsinkiläisen kamarikuoro Auditen laulajaksi. Vuonna 2015 Korkman tutustui sattumalta kirjailija ja jazzpianisti Claes Anderssoniin yhteisen ystävän hautajaisissa.
Edesmenneen ystävän läheinen pyysi Korkmania laulamaan Laura Närhen kappaleen Mä annan sut pois. Korkman rohkaisi mielensä ja pyysi Anderssonia säestämään laulun. Yhteinen musisointi jatkui muistotilaisuudessa, eikä ole loppunut sen jälkeen.
Äidin viimeinen ilta tallentui lauluun
Kesäkuussa ilmestyi duon yhdessä tuottama ja toteuttama levy Kvar i mig – yhä minussa. Levyllä Korkman laulaa Anderssonin säestyksellä muun muassa veljensä Petter Korkmanin säveltämän ja sanoittaman kappaleen Då vi ses igen.
Laulu taltioi muistikuvan siitä, millainen Korkmanin äidin viimeinen ilta oli. Marit Korkman menehtyi syöpään huhtikuussa 2012.
Äidin menetykseen liittyvän kappaleen laulaminen tuntui aluksi vaikealta.
– Raskaat muistot on hyvä kohdata rehellisesti. Sillä tavalla voimme muokata vaikeista muistikuvista siedettäviä ja elää niiden kanssa. Samalla on viisasta vaalia myös hyviä muistoja. Ne ovat lahjoja, jotka voimme avata yhä uudestaan, Korkman sanoo.
Näin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset selviävät
Kun psykologi Julia Korkman perehtyy alaikäisiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan esitutkinta-aineistoon, hän keskittyy erityisesti siihen, millä tavalla lapsilta on kysytty asioita kuulemistilanteissa.
Kuka toi informaation keskusteluun ja mitkä asiat saattoivat vaikuttaa lapsen kertomukseen? Toinen tärkeä kysymys on se, miten epäily on alun perin herännyt.
– Kyse on haastavasta alueesta, jossa pieni virhe voi johtaa suuriin erehdyksiin. Toisaalta pienikin lapsi pystyy kertomaan asioista luotettavasti, jos kysymykset ovat hyviä, Korkman sanoo.
Korkman kertoo esimerkin tapauksesta, jossa lapsia oli kuultu johdattelevasti. Kertomukset eivät tulleet lapsilta spontaanisti, vaan lapset pikemminkin myönsivät, että jotakin olisi tapahtunut. Vanhemmat olivat myös keskustelleet lasten kanssa ennen haastatteluja ja kehottaneet heitä kertomaan hyväksikäytöstä.
– Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden antaman langettavan tuomion. Vaikutti varsin todennäköiseltä, että tapaus oli syntynyt aikuisten mielikuvituksessa, Korkman sanoo.
Toisessa tapauksessa lasten kanssa ei käyty johdattelevia keskusteluja ja heitä kuultiin erikseen. Käräjäoikeuden mielestä lasten kertomukset eivät yksinään riittäneet näytöksi rikoksesta.
Hovioikeus päätyi kuitenkin rikostuomioon. Oli epätodennäköistä, että lapset olisivat keksineet hyväksikäyttötarinan yhdessä.
Vuosina 2013 ja 2014 Korkman auttoi kahta eri kirkkokuntiin kuulunutta seurakuntaa, jotka selvittivät lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttötapauksia. Nämä tapaukset olivat rikoksina vanhentuneita.
Työssään Korkman on kohdannut myös seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia rikostapauksia, joissa todistajanlausunnot ovat saaneet hänen hälytyskellonsa soimaan. Näissä tapauksissa todistaja ei ole muistanut seksuaalista hyväksikäyttöä, ennen kuin sai asiaan liittyviä takaumia terapian aikana.
Nämä kokemukset ovat tehneet Korkmanista vaihtoehtoisia terapioita säätelevän puoskarilain kannattajan.
– Riskit ovat valtavia, jos terapeutti alkaa aktiivisesti ehdottaa, että psyykkisesti huonosti voivan asiakkaan oireet sopivat seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tällaisten muistojen etsimisessä voidaan käyttää menetelmiä, jotka johtavat pahimmillaan traumoihin ja perheiden rikkoutumisiin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hallamaa: Paha ei tule aina ulkopuolelta
PuheenvuorotHyväksikäyttöön on vaikea puuttua niin kauan kuin luulemme, ettei se voi tapahtua ihan lähellä.
