null Lauttasaaren seurakunta avaa kauppakeskus Lauttiksessa toimitilan, jota nuoret saavat käyttää perjantai-iltaisin

Ystävänpäivänä vietettiin Lauttiksen tilan avajaisia.

Ystävänpäivänä vietettiin Lauttiksen tilan avajaisia.

Ajankohtaista

Lauttasaaren seurakunta avaa kauppakeskus Lauttiksessa toimitilan, jota nuoret saavat käyttää perjantai-iltaisin

Noin 92 neliömetrin tila toimii lauttasaarelaisten olotilana sekä väistötilana kirkon peruskorjauksen aikana.

Lauttasaaren kirkko on menossa kesällä pariksi vuodeksi peruskorjaukseen, joten seurakunta tarvitsee väistötilan. Korvaava tila löytyi uudesta kauppakeskuksesta.

Kirkkoherranvirasto siirtyy Lauttikseen maaliskuussa, ja paikasta tulee myös muiden seurakunnan työntekijöiden työtila.

– Siitä tulee sekä väistötila että lauttasaarelaisten yhteinen olotila. Sen sijainti on mainio keskellä saarta, metron sisäänkäynnin yhteydessä ja palvelujen keskellä, kuvailee pastori Sirpa Tolppanen.

Kauppakeskuksessa on suunniteltu pidettävän esimerkiksi hetkipalveluksia, vauvamuskareita ja arvokeskusteluja. Seurakunnan tilassa voi tavata päivystävän papin tai vaikka levähtää hetken kauppareissulla.

– Ajatuksena on myös tuoda pyhä näkyväksi keskellä arkea ja tavallista elämää, Tolppanen kertoo.

92 neliömetrin tilassa ei ole varsinaista kappelia, mutta kirkon sakastista on sinne tuotu alttari ja risti. Monitoimitilassa on myös kokoon työnnettävä miniauditorio, jota voi käyttää vaikkapa lasten satuhetkissä, sekä istuintyynyt, jotka voi heittää magnetisoidulle seinälle säilytykseen silloin, kun lattiatilaa tarvitaan enemmän.

– Sinne voi vaikka tulla kaverin kanssa kahville, jos ostaa kahvit naapurin tuolittomasta leipomo-kahvilasta, Tolppanen mainitsee.

Arki-iltaisin maanantaista torstaihin saarelaiset voivat vuokrata tilan vaikka taloyhtiön kokousta varten (korkeintaan 20 henkilölle). Tilaa voi varata myös yhteisöllisyyttä edistäviin tarkoituksiin.

Suunnitelmissa on myös antaa tila perjantaisin kauppakeskuksessa aikaansa viettävälle nuorisolle kokoontumispaikaksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.