Leikola jeesustelee: Konkurssi on yhteisen uskon loppumista
Uskon hiipumisella on dramaattiset ja peruuttamattomat seuraukset yritykselle ja kaikille niille, jotka siihen uskoivat.
Kun yksi maailman vanhimmista matkatoimistoista, Thomas Cook, meni konkurssiin, järkytti se ihmisiä. Jos joku on 178 vuotta vanha ja tiiviisti työelämässä seitsemänä päivänä viikossa, niin on vain luonnollista olettaa sen toiminnan jatkuvan myös ensi viikolla. Tässä uskossa lienee ollut myös yhtiön 600 000 kotimatkaa vaille jäänyttä asiakasta.
Talouselämän ytimessä on nimittäin oletus jatkuvuudesta. Emme tule edes ajatelleeksi, että viime kädessä kyse on luottamuksesta ja sopimisesta − ei luonnonlaista.
Konkurssissa on kyse juuri siitä: luottamus huomiseen loppuu. Ei ole sattumaa, että rahalainaa merkitsevä sana on luotto.
Kauppaliikkeen rahoittajat uskovat, että asiakkaita tulee huomennakin ostamaan tavaroita, joiden valmistajat ovat toimittaneet ne kauppaan siinä uskossa, että saavat niistä maksun. Myyjien vain pitää tehdä työnsä ja uskoa itse vuorostaan, että palkkapäivänä sovittu liksa ilmestyy tilille.
Talouselämä ei loppujen lopuksi ole muuta kuin uskonasioiden ketju, kimppu ja vyyhti. Tämä usko on meillä niin luissa ja ytimissä, ettemme edes ajattele sitä kuin vasta konkurssin hetkellä.
Ihminen – toisin kuin yritys – on olio, joka pahimman henkisen konkurssinsa keskelläkin pystyy pelkän tulevaisuudenuskon voimin jatkamaan maallista vaellustaan.
Konkurssin koittaessa taas usein kysytään: miksi tästä ei kerrottu etukäteen?
Ennen konkurssia mikään ei ole varmaa. Voi käydä niin tai näin. Niin kauan kuin kaikki uskovat, että selvitään, on selviämisen mahdollisuus vahvoilla. Kun usko loppuu, selviämisen todennäköisyys on nolla.
Uskon loppumisella on dramaattiset ja peruuttamattomat seuraukset yhtiölle ja kaikille niille, jotka siihen uskoivat. Konkurssissa kaikki päätösvalta siirtyy velkojille ja konkurssipesälle, ja monet aiemmin sovitut asiat romuttuvat. Velkojien johdolla konkurssipesä pannaan viimeiselle tuomiolle. Arvoasiat realisoidaan, ja työntekijät saavat kahden viikon lopputilin. Mutta firma ei nouse enää haudastaan.
Joskus puhutaan myös henkisestä konkurssista, moraalin romahduksesta. Ihminen – toisin kuin yritys – on olio, joka pahimman henkisen konkurssinsa keskelläkin pystyy pelkän tulevaisuudenuskon voimin jatkamaan maallista vaellustaan. Se jos mikä on lohdullista.
Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leikola jeesustelee: Kun pormestari Vapaavuori haluaa muuttaa säännön, joku voi kohta haluta muuttaa pormestaria koskevan säännön
PuheenvuorotViime kädessä säännöt ovat se luottamuksen liima, jolla inhimilliset yhteiskunnat pysyvät pystyssä ja välttyvät suistumasta kaaokseen.
