Leikola jeesustelee: Juhlisiko Jeesus juhannusta?
Juhannusta vietetään Johannes Kastajan syntymäpäivänä. Suomalaisilla kävi tuuri, koska näiden synttärien kunniaksi on vapaata vain Pohjoismaissa, Kanadan Quebecin maakunnassa sekä Puerto Ricossa.
Juhannusta vietetään Johannes Kastajan päivänä – tai koska on keskikesä ja pakanajuhla piti jollain verukkeella kaapata kirkolliseksi pyhäksi. Johannes Kastajan synnyinjuhla kytkettiin jo varhain Jeesuksen syntymäpäivän vastakkaiselle puolelle vuodenkiertoa, ja se on Neitsyt Marian synttärien ohella harvinainen poikkeus, jossa juhlitaan pyhän henkilön syntymän eikä kuoleman vuosipäivää. Siihen nähden on kummallista, että näin merkittävä juhlapäivä on vapaapäivä vain Pohjoismaissa, Kanadan Quebecin maakunnassa sekä Puerto Ricossa.
Ensinnäkin: maatalousyhteiskunnassa ei ole paljon vapaita pidetty kevätkyntöjen ja sadonkorjuun välisenä aikana. Kasvukauden ulkopuolella oli paremmin aikaa niin hiljentymisille kuin humputuksillekin. Mutta toiseksi: Johannes Kastaja ei ole ollenkaan ongelmaton juhlakalu.
Jeesukselta vaatisi lähes yli-inhimillistä lempeyttä juhlia Johannesta miltei kuin itseään.
Johannes K. on se henkilö, jonka elämäntarinaa on pitänyt eniten ängetä kristillisen merkkihenkilön muottiin sopivaksi (Nasaretilaisen itsensä jälkeen), koska Messiaan edeltäjän pitää olla vähän kuin Messias itsekin. Tämän serkku ja ikätoveri oli peräti kastaja eli uskonyhteyteen ottamisen voimilla varustettu – tai idän uskossa edelläkävijä omine opetuslapsineen.
Kaiken järjen mukaan Jeesuksella on ollut kova työ selittää, että hän on se Messias eikä tämä toinen – riippumatta siitä, yrittikö Johannes itse rakentaa kilpailuasetelmaa. Aikoinaan moni pitikin Jussia pätevämpänä kuin Jesseä Jumalan Pojan vaativaan virkaan. Mandealaiset kristityt ovat olleet tällä kannalla itsepäisesti viimeiset 2000 vuotta ja aikovat olla vastakin.
Tällainen melkein-jumalan-poika-konsepti Jeesuksen rinnalla ei ollut varmaankaan alkukirkon helpoimpia viestintätehtäviä, pitihän toisaalta taistella juutalaisten yksi-jumala-käsitystä vastaan ja toisaalta tyrmätä roomalaisten jumalgalleria ja samalla selittää, kuinka tämä uusi Jumala on yhtä aikaa yksi sekä kolme. Ja että Jeesus tässä perusti uuden uskonnon, mutta oikeastaan jo hänen välitön edelläkävijänsä kuuluu uuteen eikä vanhaan traditioon.
Johannesta juhlivat kaikki Lähi-Idästä lähtöisin olevat uskonnot. Joten miksei Jeesuskin, vaikka Jeesukselta vaatisi lähes yli-inhimillistä lempeyttä juhlia Johannesta miltei kuin itseään. Mutta koska yli-inhimillisyys oli hänen toinen nimensä, tämäkin hoituisi.
Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leikola jeesustelee: Väärän kanssa on syytä olla tarkkana
PuheenvuorotOikean vastakohta on väärä, mutta mikä on väärän vastakohta? Se on suora.