null Lomautuksia, suljettuja leirikeskuksia ja peruttuja suurtapahtumia – koronaepidemia imee kirkollisten järjestöjen tileiltä satoja tuhansia euroja

Monessa kirkollisessa järjestössä on aloitettu yt-neuvottelut koronaepidemian vuoksi.

Monessa kirkollisessa järjestössä on aloitettu yt-neuvottelut koronaepidemian vuoksi.

Ajankohtaista

Lomautuksia, suljettuja leirikeskuksia ja peruttuja suurtapahtumia – koronaepidemia imee kirkollisten järjestöjen tileiltä satoja tuhansia euroja

Monet luterilaisen kirkon piirissä toimivat järjestöt ovat joutuneet lomauttamaan työntekijöitään.

Koronavirusepidemia on laittanut monet luterilaisen kirkon piirissä toimivat järjestöt taloudellisesti koville. Suomen hallitus on kieltänyt yli kymmenen hengen kokoontumiset, mikä tekee järjestöjen työstä vaikeaa.

Ainakin Suomen Lähetysseura, Kansan Raamattuseura, Herättäjä-yhdistys, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys, Pipliaseura, Nuori kirkko ja Kirkkopalvelut ovat lomauttaneet tai lomauttamassa työntekijöitään epidemian vuoksi.

Lähetysyhdistys Kylväjä on käynyt yt-neuvotteluja jo ennen epidemiaa, mutta irtisanomisia tai lomautuksia ei ole tiedossa.

Ainakaan Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (SLEY), Hengen uudistus kirkossamme, Medialähetys Sanansaattajat ja Hiljaisuuden ystävät eivät ole aloittaneet yt-neuvotteluita.

Monien järjestöjen kesäjuhlat ja rippileirit ovat uhan alla. Esimerkiksi SLEY on päättänyt siirtää kesän 2020 Evankeliumijuhlansa kesään 2021. On epävarmaa, viettävätkö vanhoillislestadiolaiset tänä kesänä Suviseurojaan.

Körtit jäivät vaille kolehtirahoja – koko Herättäjä-yhdistys lomautetaan

Körtit eli heränneet pitävät tavallisesti joka viikko yli kahdetkymmenet seurat ja neljä tai viisi kirkkopyhää ympäri Suomea. Kirkkopyhät ovat messuja, joita körtit järjestävät paikallisseurakuntien kanssa.

Seurapäivinä ja kirkkopyhinä kerätään kolehti.

– Kaikki nämä tilaisuudet on peruttu. Kaikki kolehdit jäävät saamatta, kertoo Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen.

Körttien kolehtitulot ovat tippuneet epidemian vuoksi yli 100 000 eurolla.

– Toisaalta myös toiminnan kulut pienenevät, koska leirit ja työntekijöiden matkat ovat loppuneet, Hiltunen sanoo.

Herättäjä-yhdistys on päättänyt lomauttaa kaikki työntekijänsä porrastetusti huhti–toukokuun aikana.

– Se on käytännössä pakko. Emme kuitenkaan ota kaikkia tulonmenetyksiä työntekijöiden selkänahasta. Olemme lisänneet varainkeruuta somessa ja markkinoineet mobiililahjoittamista.

Körtit ovat innostuneet myös pitämään etäseuroja somessa. Hiltunen uskoo, että nettiseurat jatkuvat epidemian jälkeenkin.

Herättäjä-yhdistys päättää kesän ripareiden ja Herättäjäjuhlien kohtalosta huhtikuun aikana. Taloudellisesti körttiriparit aiheuttavat enemmän kuluja kuin tuloja, mutta kesäjuhlat ovat olleet yhdistykselle myös tulonlähde.

– Jos Herättäjäjuhlat jäävät pitämättä, se aiheuttaa isoja taloudellisia haasteita. Mutta ei niitä tietenkään pidetä, jos siitä on ihmisten terveydelle haittaa.

Kansan Raamattuseuralta katosi puoli miljoonaa euroa

Kansan Raamattuseuralla (KRS) on kaksi kurssi- ja lomakeskusta, Vivamo Lohjalla ja Kairosmaja Pyhätunturilla.

Kummankin ovet ovat nyt kiinni.

– Majoitus- ja ohjelmatoiminta lakkasi. Kaikkien julistajiemme ja kouluttajiemme seurakuntavierailut pyyhkiytyivät pois, kertoo toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma.

– Se on raju muutos. Työmme perustuu pitkälti ihmisten kohtaamiseen ja yhteen tulemiseen.

Myös KRS saa kolehtituloja kirkoista ympäri Suomea – tai sai vielä silloin, kun kirkot olivat auki.

Tällä hetkellä järjestö elää lähinnä yksityisten lahjoittajien varoilla. KRS on menettänyt kevään aikana noin puoli miljoonaa euroa tuloja.

Yt-neuvottelut ovat vielä kesken, mutta Saunaluoma kertoo, että lomautuksia on tulossa.

– Näin on tehtävä, jotta työmme voi jatkua kriisin jälkeenkin.

Myös KRS:n työ on siirtynyt pitkälti nettiin. Nuoriso- ja opiskelijatyö jatkuvat etäyhteyksillä. Järjestön työntekijät lähettävät joka päivä somessa kolme live-lähetystä, joissa on esimerkiksi raamattuopetusta tai musiikkia.

KRS:n teatteriammattilaiset puolestaan polkaisivat nopeasti pystyyn pääsiäiskuunnelman, jonka ensi-ilta oli tiistaina.

Myös KRS:llä mietitään vielä, miten ensi kesän riparit toteutuvat. Vivamon Raamattukylä-teatterin kesäohjelma on auki. Kesäjuhla Sanan suvipäivät perutaan.

Saunaluoma uskoo, että koronaepidemia saa ihmiset arvostamaan entisestään kasvokkaisia tapaamisia.

– Ihmisillä on kaipuu yhteyteen. Ymmärrämme nyt, mikä sen merkitys on.

Lähetysseura lomautti työntekijät, jotka eivät voi tehdä työtään

Myös Suomen Lähetysseura on aloittanut yt-neuvottelut, jotka koskevat koko henkilökuntaa.

Lähetysseura tekee töitä Suomessa ja ulkomailla, ja monet ulkomaiden työntekijät on kutsuttu takaisin kotiin.

Liikkumisrajoitukset näkyvät myös Lähetysseuran pankkitileillä.

– Meillä oli esimerkiksi palmusunnuntaina valtakunnallinen kolehti, joka näyttää tuottaneen 80 prosenttia vähemmän kuin olimme odottaneet, kertoo toiminnanjohtaja Rolf Steffansson.

– Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä isompi vaikutus on. Puhumme sadoista tuhansista euroista, jopa yli miljoonasta.

Lähetysseura ei kuitenkaan aloittanut yt-neuvotteluita ensisijaisesti taloudellisista syistä. Tärkein syy lomautuksille on se, että työntekijät eivät liikkumisrajoitusten vuoksi voi tehdä työtään Suomessa eivätkä ulkomailla.

Lähetysseura on päättänyt siirtää toukokuulle suunnitellut Lähetysjuhlansa kokonaisuudessaan radioon.

Myös Lähetysseuran kesän rippileirien kohtalo on vielä auki.

– Peruminen olisi varmasti pettymys riparilaisille. Pidämme rippileirejä tärkeinä, mutta jos rippileirejä ei pidetä, niistä ei myöskään synny kuluja.

Koronaepidemia on iskenyt raskaasti moniin Lähetysseuran yhteistyökumppaneihin ympäri maailmaa.

– Esimerkiksi kumppanimme Etiopiassa ja Tansaniassa elävät täysin kolehtivaroilla, jotka kerätään sunnuntaisin kirkoissa. Pandemia tulee vaikuttamaan kumppaneidemme toimintaan aika lailla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.