null Luoma: Nostalgialla ratsastava viihdetuotanto saisi tuottaa myös tummaihoisen Jeesuksen

Luoma: Nostalgialla ratsastava viihdetuotanto saisi tuottaa myös tummaihoisen Jeesuksen

Kun vanhoista klassikoista tehdään uusia versioita, ne ovat ilahduttavan usein monimuotoisempia kuin alkuperäisteos. Jeesuksesta tehdään kuitenkin edelleen kaavoihinsa kangistuneita kuvauksia.

Meille kolmekymppisille myydään kiihtyvällä tahdilla tavaraa nostalgian avulla. Siitä mitä rakastimme lapsina, tehdään uusia versioita, kuten Pieni Merenneito tai Sandman. Toisaalta vanhoja tarinoita laajennetaan – vieläkö Tähtien sodasta tai Tarusta sormusten herrasta saisi puristettua jotain, mitä voisi myydä keskiluokkaiselle kuluttajalle.

Trendi on raskas, mutta on siinä hyväkin puolensa. 2020-luvun adaptaatiot nimittäin tuppaavat lisäämään henkilöhahmojensa monimuotoisuutta. Uusissa versioissa on eri etnisyyksiä, ja vähemmistöjen ääni pääsee esiin. Esimerkiksi uuden Pienen merenneidon Ariel on mustaihoinen. Sandman puolestaan sekoitti sarjassa surutta ihonvärit, sukupuolet ja seksuaaliset suuntautumiset. Loistava tapa tuoda 1990-luvun melko valkoinen ja heteronormatiivinen sarjakuva 2020-luvulle.

Yksi kuitenkin pysyy valkoisena kuin lakana, nimittäin Jeesus.

Modernin adaptaation idea ei ole antaa päähenkilölle matkapuhelin, vaan tuoda uusi näkökulma jo kerran kerrottuun tarinaan. Ja mikä sen parempaa kuin kertoa tarina, jossa päähenkilö voi olla rodullistettu, vammainen, queer tai jotain etnistä vähemmistöä. Miten tarina muuttuu, kun sitä ei kerrota valkoisesta heteronormatiivisesta viitekehyksestä?

Yksi kuitenkin pysyy valkoisena kuin lakana, nimittäin Jeesus. Tämä on nyt lähinnä amerikkalaista populaarikulttuuria kuluttavan länsimaisen valkoisen naisen näkökulma, mutten muista nähneeni elokuvaa tai viihdetuotetta, jossa Jeesus olisi ollut edes tummahko. The Passion of the Christ oli kai pyrkimys kohti autenttisuutta, mutta siinäkin Jeesus on vaalea ja verinen. Oma suosikkini Jeesus-elokuvista on Maria Magdaleena (2018), jossa Pietari on mustaihoinen. Jeesus on kuitenkin Joaquin Phoenix. Hän on ihana, mutta kovin valkoisella tavalla.

Jeesuksen valkoisuutta perustellaan usein sillä, että ihmiset eivät tunnista muunlaista Jeesusta. Kun sosiaalisessa mediassa kiertää meemi, jossa mummo on laittanut kotialttarilleen nuoren Obi-Wan Kenobin, niin enpä tiedä, kuinka hyvissä kantimissa se tunnistaminen on muutenkaan. Helsingin seurakuntayhtymän pahvista festarijeesusta luultiin Prideilla karhumieheksi, mikä sinänsä oli teemaan sopivaa.

Samaan aikaan, kun suurin osa kristityistä on tummaihoisia, emme ole nähneet yhtään suurta tuotantoa, jossa myös Jeesus on tummaihoinen. Meillä on jopa elokuva, jossa Mannerheim on mustaihoinen, mutta Jeesus se vain pysyy valkoisena. Mitään teologisia perusteita tälle ei ole, vaan kristillinen teologia tukee enemmänkin ajatusta siitä, että Jeesuksen voi nähdä juuri sellaisena kuin itse haluaa. Onhan hän kaikkien kansojen ja kaikkien ihonvärien Jumala.

Jään odottamaan ensimmäistä kovan rahan tuotantoa, jossa Jeesus on tummaihoinen. Se olisi huikeaa.

Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: