null Luoma: Ennen viihdeteollisuus esineellisti naisen, mutta nyt mieskin on riittämätön

Luoma: Ennen viihdeteollisuus esineellisti naisen, mutta nyt mieskin on riittämätön

Henry Cavillin vesipaastoa ja Hugh Jackmanin muodonmuutosta Wolverinen roolissa voisi pitää jonkinlaisen kristillisen asketismin muotoina.

Katsoin Spice Girls -dokumenttia ja aloin itkeä. Siinä näytettiin kohtaus ikiaikaisesta viihdeohjelmasta, jossa juontaja tivasi vastikään ensimmäisen lapsensa saaneelta Victoria Beckhamilta, oletko päässyt jo eroon raskauskiloistasi. Studiossa oli vaaka, jolle Beckham nousi. Vielä 90-luvun lopulla olisin suhtautunut asiaan niin, että voi kuinka Victoria Beckham on laiha, olisinpa itsekin. Nyt tuomitsin mielessäni kohtauksen henkisenä väkivaltana: juontaja viralta ja ohjelma boikottiin. Kiitos #metoo ja kehopositiivisuusliike!

2000-luvun alussa julkisuudessa esiintyvien naisten kehot olivat järkyttävän kontrolloituja ja yhteistä omaisuutta, joita sai kommentoida miten halusi. Nykyään keskustelu on hallitumpaa, vaikka ylilyöntejä tapahtuukin. Ihmisten vartalot ovat moninaisempia, erilaisuus saa näkyä ja naiset päättävät kehoistaan ja julkisuuskuvastaan itse. Sen sijaan miesten ulkonäköpaineet tuntuvat kasvavan.

Avengers Endgame -elokuvassa huumoria revittiin siitä, kuinka traumatisoitunut Thor oli antanut itsensä repsahtaa.

Karkeasti yleistäen miehet on jaoteltu viihdemaailmassa lihaskimppuihin ja vakavasti otettaviin taiteilijoihin. Supersankariboomin myötä raja on hälvennyt ja lihaskimput alkaneet saada parempia rooleja. Ulkonäköpaineita se ei kuitenkaan ole helpottanut. Teräsmiestäkin näytellyt Henry Cavill on kertonut olleensa kolme päivää juomatta vettä saadakseen lihaksensa näyttämään täydellisiltä Witcher-sarjan kuvauksissa.

Avengers Endgame -elokuvassa huumoria revittiin siitä, kuinka traumatisoitunut Thor oli antanut itsensä repsahtaa. Näin kulunutta kliseetä ei kehdattaisi näyttää valkokankaalla, jos kyseessä olisi muu kuin mieshahmo. Jos vertaa Hugh Jackmanin Wolverinea nyt tulevassa Deadpool-elokuvassa siihen, kun näyttelijä nähtiin ensimmäistä kertaa X-Men -elokuvassa 2000-luvun alussa, muutos on valtava.

Tai se on saavutus itsessään, ovathan normatiivinen kauneus ja terveys hyvän elämän synonyymejä nykyisin.

Naisten ruumiita ovat kontrolloineet ohjaajat, tuottajat ja rekrytoijat, jotka ovat olleet voittopuolisesti miehiä. Miesten koventuneita ulkonäkövaatimuksia tuntuu ohjaavan ruumiin palvonta. Se muistuttaa kristillistä asketismia, jossa omaa ruumista kuolettamalla pyrittiin lähemmäs Jumalaa. Tässä versiossa Jumalan sijaan täydelliseksi hiotulla vartalolla tavoitellaan mainetta ja mammonaa. Tai se on saavutus itsessään, ovathan normatiivinen kauneus ja terveys hyvän elämän synonyymejä nykyisin.

Itse toivoisin kaikenlaisten treeniohjelmapuheiden sijaan enemmän haastatteluja siitä, miten hahmo syntyy ja mikä siinä puhuttelee. Cavillin käsittämätön vesipaasto ei ole lainkaan niin mielenkiintoinen asia, kuin se miksi hän vaatimalla vaati päästä Witcher-sarjan pääosaan.

Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: