Luoma: Uskon, toivon ja rakkauden ympärille kiedotut tarinat ovat suurempia kuin vallasta ja kostosta kertovat
Televisiosarja Game of Thrones oli pettymys ehkä myös siksi, ettei pahuuden kuvaamisen ympärille rakenneta vahvoja tarinoita.
Game of Thrones oli monille pettymys. Kunnianhimoisen fantasiasarjan filmatisointi esitettiin televisiossa sarjana vuosina 2011–19. Sen inhorealistinen kuvaus fantasiamaailman raadollisuudesta ja poliittisesta juonittelusta oli aluksi uutta ja erilaista, mutta siihen väsyi ja turtui nopeasti. Taivaalla lensi näyttäviä lohikäärmeitä ja valkoiset kulkijat herättivät kuolleita henkiin, mutta tarinan päähenkilöt olivat vallanhimoisia, katkeria, hedonistisia ja inhottavia, eikä kukaan heistä kasvanut ihmisenä. Sarjan viimeinen tuotantokausi oli niin surkea, että fanit tuntuivat päättäneen kuin sanattomasta sopimuksesta vaieta koko katastrofin kuoliaaksi.
Olen yllättynyt siitä, että Game of Thrones sai taannoin prequel-osan House of Dragon, joka on ollut ilmeisen suosittu. Itse en jaksanut tarttua siihen, koska ounastelin että sarjaa vaivaa sama ongelma kuin mikä valtaistuinpeliäkin: pahuuden kuvaaminen viikosta toiseen on banaalia ja tylsää. Paha ei kehitä, ei kehity eikä synnytä uutta. Silmitön väkivalta ja muu pahuuden kuvasto voi herätellä, mutta sen varaan ei rakenneta vahvaa tarinaa.
Meissä on sisäsyntyisenä tarve pyristellä kohti hyvää ja räpiköidä kauemmas pahasta.
Pahassa mielenkiintoista on hyvä. Miten paha voidaan voittaa hyvällä, miten paha ja hyvä kamppailevat ihmisten sisällä, miten joku siirtyy pahasta kohti hyvää tai miten voi pitää hyvästä kiinni silloinkin, kun siinä ei tunnu olevan mitään järkeä. Näiden teemojen parissa ovat askarrelleet ainakin Taru sormusten herrasta ja Tähtien sota. Hyvä kiinnostaa pahaa enemmän koska se kehittää, kehittyy ja luo uutta. Game of Thrones ei lopulta luonut kauheasti mitään. Ihmisiä motivoi valta, kosto ja pelko, ja niiden pauloissa he toikkaroivat epäjohdonmukaisesti sinne tänne. Vallan korruptoiva vaikutus lienee ollut yksi tarinan keskeisiä viestejä, mutta ei sen ympärille vielä rakenneta vahvaa tarinaa.
Kristinuskon ytimessä on ajatus siitä, että ihmisessä asuva hyvyys on voimakkaampaa kuin pahuus. Jumala on hyvä ja kaikki hyvyys ihmisessä Jumalan kuvaa, jonka synti tosin on vääristänyt. Meissä on sisäsyntyisenä tarve pyristellä kohti hyvää ja räpiköidä kauemmas pahasta. Voimme toki epäonnistua kammottavasti ja usein näin myös käy, mutta räpiköinti kannattaa silti. Vaikka valta, kosto ja pelko vaikuttavat siihen, miten me elämäämme elämme, ne eivät koskaan pysty motivoimaan samalla tavalla kuin usko, toivo ja rakkaus.
Niiden ympärille kiedotut tarinat ovat aina suurempia.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Luoma: Vuosi sitten halusin uskoa, että Euroviisut järjestetään vapaassa Ukrainassa
PuheenvuorotUkrainan euroviisuvoitto tuntui siltä, että eurooppalaiset arvot voittivat taantumuksen voimat. Sodan jatkuessa yhtenäinen Eurooppa on alkanut tuntua lapselliselta haavekuvalta.
