null ”Mainetta ja rahaa on helpompi saada kuin ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla loppuun asti”, sanoo muusikko Ilta Silva

Ilta Silvan jouluun kuuluu lauluja monella kielellä. Esimerkiksi Feliz navidad soljuu Costa Ricassa espanjaksi. Matkaan lähtöä edeltävät kuitenkin esiintymiset Suomessa.

Ilta Silvan jouluun kuuluu lauluja monella kielellä. Esimerkiksi Feliz navidad soljuu Costa Ricassa espanjaksi. Matkaan lähtöä edeltävät kuitenkin esiintymiset Suomessa.

Hyvä elämä

”Mainetta ja rahaa on helpompi saada kuin ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla loppuun asti”, sanoo muusikko Ilta Silva

Jos laulaja-lauluntekijä Ilta Silvan pitäisi valita, ollako tähti vai rakastettu, vastaus olisi selvä. 

Muusikko Ilta Silvan silmät ­loistavat kirkkaina kauppakeskus Triplan jouluvaloissa. Ensi viikon perjantaina 15. joulukuuta hän pääsee täällä elementtiinsä, esiintymään. Vielä esiintymistä hauskempaa on kuitenkin laulaa yhdessä. Kauppakeskuksen kaikkiin kerroksiin kajahtavat alkuillasta Kauneimmat joululaulut ja jokunen Iltan omakin biisi.

– Mahtavaa, että erilaiset ihmiset kokoontuvat yhteen laulamaan. Se on ihan erilaista kuin esiintyä yksin. Tykkään olla kansan keskellä.

Marraskuussa Ilta julkaisi toisen itse tekemänsä joululaulun Tää aika vuodesta taas.

– Halusin tehdä jotain pirtsakkaa. Rempseä biisi syntyi yhdeltä istumalta.

Edellinen joululaulu Kuka hän on? oli hartaampi. Siinä Ilta kutsuu matkalle ajanlaskun alkuun ihmettelemään, mitä Betlehemissä oikein tapahtui.

Monen kulttuurin kombo

Ilta Silva ei muista joulua, johon ei olisi kuulunut musiikki. Lapsuudenperheessä Jyväskylässä laulettiin myös saksaksi. Iltan isä on saksalainen, ja mukana musisoimassa oli usein myös mummi Berliinistä. Jouluevankeliumi luettiin saksaksi.

– Äiti ja isi rakensivat kahden maan jouluperinteistä oman kombon. Välillä äiti säesti pianolla ja välillä minä. Se oli ihanaa.

Pari vuotta sitten Ilta meni naimisiin suomalais-costaricalaisen Troy Silvan kanssa. Tänä vuonna pariskunta viettää joulun Troyn sukulaisten luona Väli-Amerikassa.

– Koska Troyn äiti on suomalainen, meininki on aika samanlainen kuin Suomessa. Karpalokiisseliä en ehkä saa.

Kiisselin sijaan tarjolla on banaaninlehteen käärittyä riisiä ja lihaa. Kun nyytti on keitetty vedessä, kattilasta nousee mausteinen juhlaruoka. Troyn kotikylässä asuu maailman pisimpään eläviä ihmisiä. Ilta arvelee, että ruokaa tärkeämpi pitkän iän salaisuus on yhteisöllisyys.

Sinä olet lahja

Suomessa ajatellaan, että yksin on helpompaa, mutta Costa Ricassa ihmiset näkevät toisensa lahjoina, Ilta Silva vertaa. He luottavat siihen, että jos heille sattuu jotain, ympärillä olevat ihmiset auttavat.

Costa Ricassa ihmiset rakastavat rytmiä. Troy Silvan isä oli rumpali, eikä nuotilleen laulaminen ollut niin tärkeää kuin rytmin riemu.

– Nyt Troylla on vaimo, joka tykkää siitä, että pysytään nuotissa. Yhdessä laulaminen on harjoitusvaiheessa, Ilta sanoo ja heläyttää naurun.

Kun kaikki toistakymmentä joulukonserttia on Suomessa pidetty ja lentokone on vienyt pariskunnan Atlantin yli, edessä on vielä yksi jouluinen esiintyminen. Anoppi on nimittäin pyytänyt, että miniä esittäisi seurakunnan kansainvälisessä joulujuhlassa kappaleita suomeksi ja saksaksi. Palmujen alla kajahtaa Oi Kuusipuu kahdella kielellä.

– En ole virheetön, mutta mun on hyvä olla itseni kanssa. Kauniin maailman takana on armollinen rakkaus, sanoo Ilta Silva 

– En ole virheetön, mutta mun on hyvä olla itseni kanssa. Kauniin maailman takana on armollinen rakkaus, sanoo Ilta Silva 

Televisiosta tuttu artisti

Ilta Silvan ura on hurjassa nosteessa. Hän on osallistunut Uuden musiikin kilpailuun ja Tähdet, tähdet! -kilpailuun ja sijoittunut kummassakin hyvin. Lokakuussa julkaistu albumi Mä oon vaan ihminen on striimannut kultaa. Tänä syksynä hän osallistui solistina Ylen Elämäni Biisi -ohjelmaan.

– Se oli superihana kokemus. Sain tutustua uusiin kollegoihin ja yleisö oli ihan messissä!

Tuntuuko laulaja-lauluntekijästä koskaan, että hän hukkaa itsensä vauhtiin ja kimallukseen? Ilta on hetken hiljaa ja puhuu sitten työminän ja yksityisminän erottamisesta. Tämä ei kuitenkaan ole se olennaisin pointti, joka pukeutuu sanoiksi hitaasti.

– Olen alkanut asettaa elämässä etusijalle jotain muuta kuin maineen ja rahan. Niitä on helpompi saada kuin ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla loppuun asti. Onnellisuus on ihmisissä. En halua uhrata mun elämää uralle. Moni pelkää, että kun ura loppuu, jäljelle ei jää mitään.

Kappaleessa Kuka hän on? Ilta kertoo ajasta, jolloin pieni tyttö painoi päänsä äidin syliin ja ihmetteli, kuka on se pieni poika, jolle jouluna lauletaan ”halleluja!” Siinä sylissä kasvoi itsensä kokoinen ihminen, jonka on helppo luottaa armoon.

– En ole virheetön, mutta mun on hyvä olla itseni kanssa. Kauniin maailman takana on armollinen rakkaus. 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.