null Suomen Laulu -kuoro kutsuu kaikki kiinnostuneet harjoituksiinsa laulamaan Matteus-passiota

Suomen Laulun harjoituksia kuvattiin helmikuun lopussa Temppeliaukion kirkossa sen harjoitellessa Faurén teosta.

Suomen Laulun harjoituksia kuvattiin helmikuun lopussa Temppeliaukion kirkossa sen harjoitellessa Faurén teosta.

Ajankohtaista

Suomen Laulu -kuoro kutsuu kaikki kiinnostuneet harjoituksiinsa laulamaan Matteus-passiota

Johanneksenkirkossa järjestettävä sing-along-tilaisuus juonnetaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Suomen Laulu -kuoron taiteellinen johtaja Esko Kallio sai joitain vuosia sitten idean. Matteus-passion voisi laulaa yhdessä isolla porukalla.

Suomen Laulun jokavuotinen Matteus-passio on koonnut uskollista yleisöä, jolle Kallio halusi tarjota mahdollisuuden kokea teos uudesta näkökulmasta.

Näin syntyi ajatus kaikille avoimista harjoituksista.

– Meillähän on Suomen Laulussa todella pitkä Matteus-passio-perinne, mutta yleisö ei ollut päässyt kokemaan, miltä tuntuu laulaa teosta itse, Kallio kertoo.

Nyt kuoro järjestää Matteus-passiota varten sing-along-tilaisuuden, jossa yleisö itse pääsee mukaan laulamaan.

Espoolainen Leena Valkeala on osallistunut nyt jo neljättä kertaa järjestettävään sing-along-tilaisuuteen aiemminkin. Valkealalla on kuorotaustaa, ja ensimmäisellä kerralla hän pyrki perehtymään etukäteen tulevaan sing-alongiin.

– Lainasin kirjastosta nuotit, ja taisin vähän kuunnellakin etukäteen, Valkeala muistelee.

Jo se toi onnen tunteen, kun suurin piirtein pystyi seuraamaan mukana.
– Leena Valkeala

Hän luuli, että kaikki kuoro-osuudet pitää osata etukäteen. Näin ei kuitenkaan ole, ja teosta voi tulla laulamaan omasta lähtötasosta riippumatta.

– Jo se toi onnen tunteen, kun suurin piirtein pystyi seuraamaan mukana, Valkeala kuvailee.

Sing-alongissa kuoronjohtaja harjoituttaa teoksen kaikki kuoro-osat. Lisäksi mukana on muutamia soolo-osuuksia kuorolaisten esittäminä.

Esko Kallio kertoo, että suurin osa kuorolaisista laulaa teoksen ulkoa, jolloin teos pysyy hyvin kasassa, vaikka mukana olisi myös kokemattomampia laulajia.

Myös Leena Valkeala vakuuttaa, että laulamaan voi tulla, vaikkei olisi vuosien kuorotaustaa.

– Rennoin mielin voi lähteä mukaan, eikä tarvitse jännittää. Aina siellä joku kuorolainen ottaa viereensä, rohkaisee Valkeala.

Sing-along-tilaisuus on kuorolle kuitenkin ihan oikea harjoitus tulevaa kiirastorstain esitystä varten.

– Kaikki ovat tervetulleita. Meillä on iso porukka. Tilaisuus järjestetään ensimmäistä kertaa Johanneksenkirkossa, jossa on sitten sama atmosfääri kuin varsinaisessa esityksessä, Kallio sanoo.



Tapahtuman ohjelmatietoja päivitetty lisäkonsertilla 26.3. klo 15:30.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Oletko aina halunnut laulaa porukalla Matteus-passion kuoro-osia – nyt sitä voi kokeilla Lauttasaaren kirkossa

Ajankohtaista

Matteus-passion sing-along-tilaisuudessa Suomen Laulu -kuoro tukee laulullaan niitä, joille teoksen kuorostemmat eivät ole ennestään tuttuja.



Pääsiäisen suuret sävelet koskettavat ihmistä syvältä

Hyvä elämä Ajankohtaista



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.