Kirkko ja kaupunki kysyi Heidi Zittingiltä ja Lauri Kemppaiselta miten heistä tuli pappeja.
Kirkkohistorioitsija, evoluutiobiologi ja kosmologi vastaavat, miksi maailmassa on luterilaisia pappeja
Suomessa on 2000-luvulla luterilaisia pappeja siksi, että maailmankaikkeus on olemassa.
Heidi Zitting on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi.
Zittingin lapsuudenkoti ei ollut erityisen uskonnollinen. Äiti oli lääkäri ja isä diplomi-insinööri, eikä uskonasioista juuri puhuttu.
– Olen kasvanut Kauniaisissa, jossa kirkko oli aika vahvasti läsnä kouluissa. Kävin pienenä myös seurakunnan kerhossa. Olen jonkinlainen seurakunnan kasvatustyön tulos, Zitting kertoo.
Lukiossa Zitting halusi eläinlääkäriksi ja luki pitkän matematiikan ja fysiikan, mutta pappeus alkoikin kiinnostaa. Hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä teologiseen. Hän ajattelee Jumalan johdattaneen hänet papiksi.
Zitting kuvaa itseään ekumeenikoksi, joka löytää aarteita monista traditioista. Silti hän arvostaa kovasti omaa luterilaista kirkkoaan.
– Arvostan luterilaisuuden korostusta kaikkien kastettujen samanarvoisuudesta Jumalan edessä. Jokainen on omassa kutsumuksessaan Jumalan työtoveri, oli sitten puutarhuri tai pappi, Zitting selittää.
– Tänne mahtuvat myös epäilevät tuomaat. Jos meillä ei olisi katto näin korkealla ja seinät leveällä, en tiedä, olisinko itsekään lapsuuskodin maisemista löytänyt tietäni tähän.
Siten Heidi Zittingistä tuli pappi.
Syitä voi kuitenkin kaivaa myös syvemmältä.
Lutherin kauhistuttava erehdys
Heidi Zittingistä olisi tuskin tullut luterilaista pappia, jos Suomesta ei 1500-luvulla olisi tullut luterilaista maata. Suomesta taas tuli luterilainen maa siksi, että Suomea hallinnut Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa tahtoi niin.
– Luterilaisuus tarjosi teologiset perusteet kirkon alistamiselle kuninkaan määräysvaltaan. Kustaa Vaasa oli sotavelkojen painama, ja luterilaisuus tarjosi perusteet ottaa kirkon omaisuutta kruunun haltuun, kertoo Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman.
Arffmanin mukaan Kustaa Vaasa oli poliittinen pragmaatikko. Kuningas ei silti olisi voinut käyttää Martti Lutherin oppeja poliittisesti hyväkseen, ellei Luther olisi tuonut ajatuksiaan julkisuuteen. Lutheria taas ajoi vilpitön palo uudistaa katolista kirkkoa.
– Eurooppalainen ajattelutapa oli muuttunut, ja myös kirkkoon haluttiin muutoksia, Arffman sanoo.
– Keskiajalla kirkko oli esineellistynyt: oli pyhiä esineitä, pyhäinjäännöksiä ja pyhiinvaelluksia.
Myöhäiskeskiajan Euroopassa oli alettu ajatella, että kristinuskossa on ennen kaikkea kyse ihmisen sisäisestä suhteesta Jumalaan.
Muitakin syitä oli. Katolinen kirkko ja maallinen ruhtinasvalta olivat vuosisatojen saatossa nivoutuneet yhteen. Piispat tulivat ruhtinassukujen piiristä, ja he olivat tottuneet ruhtinaiden elämään. Köyhäinhoitoa ei saatu järjestykseen, ja kaupunkeihin kerääntyi kerjäläisiä.
– Ja sitten oli kiirastulta kohtaan tunnettu pelko. Se oli noussut hirveän vahvaksi asiaksi uskon kokonaisuudessa, ja siihen Luther tarjosi ratkaisuksi vanhurskauttamisoppinsa, Arffman kertoo.
Minulla ole koskaan ollut tarvetta rakentaa mitään erehtymättömyyden tornia.
– Pappi Heidi Zitting
Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen ei voi hyvittää syntejään mitenkään. Kaikki on armoa.
Luther ei halunnut perustaa uutta kirkkokuntaa. Reformaattoreiden ja kirkon välisiä kiistoja yritettiin ratkoa. Neuvotteluille tuli piste, kun vuonna 1521 katolinen kirkko erotti Lutherin ja kaikki hänen kannattajansa.
Arffmanin mukaan monia Lutherin ajatuksia (vaikkapa sitä, että maallinen valtiovalta hoitakoon omat asiansa) ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä erästä Lutherin ajattelun keskeistä piirrettä: Luther uskoi, että maailmanloppu oli käsillä. Kristus palaisi ihan muutaman vuoden sisällä, ja Luther sinnittelevine seuraajineen oli viimeinen puhdasta katolista uskoa edustava joukko.
Kävikö siinä sitten niin, että ei tullutkaan maailmanloppua, vaan tuli luterilainen kirkko?
– No, kyllä kai niin voi sanoa. Vaikka kauhistuttavalta se tietysti tuntuu, että Luther erehtyi täydellisesti tässä ajan tulkinnassa, Arffman sanoo.
Heidi Zitting, tuntuuko sinusta kauhistuttavalta, että Luther erehtyi?
– Ei, Zitting sanoo.
– Ehkä se johtuu siitä, että en tule kovin uskonnollisista lähtökohdista eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta rakentaa mitään erehtymättömyyden tornia.
Zitting ajattelee, että Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä ja kirkastaa ymmärrystä Jumalasta. Toisaalta myös järki on Jumalan lahja. Ihmiset käyttävät järkeään paitsi luonnon ymmärtämisessä, myös teologiassa.
– Välillä mennään harhaan ja sitten taas oikeaan suuntaan. Emme enää usko Raamatussa esitettyyn babylonialaiseen maailmankuvaan, koska luonnontiede on tuonut meille uutta tietoa. Mutta voin silti ammentaa kaksi tuhatta vuotta sitten eläneiltä erämaaisiltä mielettömiä teologisia viisauksia.
Zitting näkee paljon hyvää siinä, että Suomi on luterilainen. Luterilaisissa yhteiskunnissa on esimerkiksi toimiva terveydenhuolto ja laadukas korkeakoulutus. Zittingin kannalta myös yksi seikka on oleellinen: katolisessa Suomessa hänestä olisi tuskin tullut pappia.
Epätodennäköinen voittaja: kristinusko
Lauri Kemppainen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi.
Hän kertoo olevansa eksistentialistin tunne-elämällä varustettu kristitty platonisti, joka innostui lukioikäisenä uskonnosta filosofian näkökulmasta.
– En oikeastaan harkinnut mitään muuta kuin teologista tiedekuntaa, Kemppainen sanoo.
Vaikka Kemppaisen suvussa on pappeja, häntä itseään pappeus alkoi houkutella vasta opiskeluaikana. Hän kertoo päätyneensä papiksi "rakkaudesta lajiin", teologia edellä. Vähän aikaa sitten Kemppainen aloitti piispa Teemu Laajasalon teologisena erityisavustajana.
Lauri Kemppainen ei luultavasti olisi luterilainen pappi, jos kristinusko ei olisi ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina noussut Rooman valtakunnan valtauskonnoksi.
– Siihen aikaan Rooman valtakunnassa oltiin kovin kiinnostuneita valtakunnan itäosista tulleista kulteista, kertoo Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Ismo Dunderberg.
Juutalaisesta pikaista lopunodotusta julistavasta liikkeestä tuli eurooppalainen pääuskonto pitkäksi aikaa.
– Uuden testamentin eksegetiikan professori Ismo Dunderberg
Kristinuskolla oli kilpailijoita. Perinteisen roomalaisen polyteismin lisäksi monet roomalaiset innostuivat egyptiläisestä Isis-kultista, ja etenkin sotilaat harjoittivat Mithran kulttia. 200-luvun lopulla Persiassa syntyi uusi dualistinen uskonto manikealaisuus, joka korosti hyvän hengen ja pahan materian kamppailua. Manikealaisuus levisi nopeasti lännessä Roomaan ja idässä Kiinaan.
Kaksi tuhatta vuotta myöhemmin maailmassa on yli kaksi miljardia kristittyä, mutta manikealaisia ehkä kourallinen.
– Yksi syy on se, että kristinusko pystyi nopeasti saamaan kannatusta väestön eri luokissa. Se oli hyvin sisään ottava liike, Dunderberg sanoo.
Oli muitakin syitä. Jos roomalainen mies kääntyi kristityksi, mukana kääntyi usein koko perhe. Dunderbergin mukaan olennaista oli myös se, että kristinusko rakentui juutalaisuuden päälle.
– Juutalaisuutta tunnettiin antiikin maailmassa hyvin, ja moni oli kiinnostunut siitä. Esimerkiksi ajatus yksijumalaisuudesta ja kirjauskonnosta viehätti ihmisiä. Kristinusko tarjosi juutalaisuudesta uuden version, johon oli helpompi liittyä. Ympärileikkaus oli monille aika iso kynnys.
Kristinusko levisi aluksi etenkin niihin kaupunkeihin, joissa juutalaisuudella oli merkittävä jalansija.
Homma alkoi edetä eri säännöillä, kun keisari Konstantinus I Suuri nosti kristinuskon erityisasemaan 300-luvun alussa. Tuolloin kristittyjä oli ehkä kymmenen prosenttia valtakunnan asukkaista.
Konstantinuksia tai ei, Ismo Dunderbergin mielestä on yllättävää, että kristinusko nousi valta-asemaan.
– Kun miettii, että tällaisesta juutalaisesta pikaista lopunodotusta julistavasta liikkeestä tulee eurooppalainen pääuskonto pitkäksi aikaa, niin on se jossain määrin yllättävä kehitys. Ei voi ajatella, että menestyksen idut olisivat siellä valmiina jo ensimmäisistä päivistä lähtien.
Vievätkö kaikki tiet samalle huipulle?
Jos historia olisi kulkenut toisin, Suomi saattaisi olla reformimanikealainen tai pohjoiszarathustralainen maa. Olisiko se korvaamaton vahinko suomalaisten sieluille? Puhuvatko kaikki uskonnot pohjimmiltaan samasta asiasta?
– En sanoisi noin vahvasti. On erilaisten uskonperinteiden kunnioittamista myöntää, että meillä voi olla aidosti eroja esimerkiksi metafyysisissä näkemyksissä, Lauri Kemppainen toteaa.
Klassisessa teistisessä filosofiassa on paljon samaa, on kyse sitten sen hindulaisesta, kristillisestä tai islamilaisesta muodosta.
– Pappi Lauri Kemppainen
– Mutta toisaalta tietynlaisessa klassisessa teistisessä filosofiassa on paljon samaa, on kyse sitten sen hindulaisesta, kristillisestä tai islamilaisesta muodosta. Eri ajattelijat ovat päätyneet hyvin samanlaisiin näkemyksiin siitä, mitä tuonpuoleinen ja Jumala on: mitä on se olemisen, hyvyyden, totuuden ja kauneuden transsendentti ykseys.
Se, mikä erottaa kristinuskon muista katsomuksista, on Jeesus Kristus. Ajanlaskun alun Juudeassa elänyt juutalainen rabbi julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja että ihmisten tulisi jättää kaikki ja seurata häntä. Roomalaiset viranomaiset teloittivat Jeesuksen kansankiihottajana.
Kohta monet ihmiset vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli noussut kuolleista. Kristityt ajattelijat laskivat tapahtumia yhteen ja tulivat siihen tulokseen, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus kuroivat jollain tavalla umpeen ihmisen ja Jumalan välisen railon.
Apina, joka alkoi ajatella Jumalaa
Harvat kristityt kiistävät sitä, että ihminen on kehittynyt varhaisemmista nisäkkäistä, jotka taas ovat kehittyneet matelijoista, ja niin edelleen.
Jeesuksen äiti Maria oli ihminen, jonka esiäitien joukossa oli puissa eläviä pikkunisäkkäitä ja vedessä eläviä matelijoita. Se sitoo Jeesuksen paitsi ihmiseen myös koko luomakuntaan. Muinaiset nelijalkaiset matriarkat eivät pohtineet teologisia kysymyksiä, mutta Heidi Zitting ja Lauri Kemppainen pohtivat.
Zitting ja Kemppainen ovat luterilaisia pappeja sen takia, että ihminen kehittyi olennoksi, joka kykenee miettimään uskonnollisia asioita.
Niin tapahtui todennäköisesti sen takia, että ihminen alkoi pari miljoonaa vuotta sitten käyttää työkaluja.
Ei siitä kauhean pitkiä keskusteluja käydä nuotion ympärillä, että mikä on paras tapa kuoria tikku.
– Evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius
– Simpanssitkin puhdistavat puunoksista tikkuja, joilla ne onkivat termiittejä pesistä, mutta ei siitä kauhean pitkiä keskusteluja käydä nuotion ympärillä, että mikä on paras tapa kuoria tikku, kertoo Helsingin yliopiston evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius.
Fortelius uskoo, että yhä monimutkaisempi teknologia ruokki yhä monimutkaisempaa ajattelua. Samalla kehittyi kieli, joka nosti kommunikaation aivan uudelle tasolle.
– Ihmisapinoiden tapa pärjätä maailmassa perustuu opittuun käyttäytymiseen ja tilanteen arviointiin. Jos haluat esimerkiksi ennustaa, missä hedelmät kypsyvät, siihen liittyy jo kausaliteetin analytiikkaa tai ainakin yleistystä aikaisempien havaintojen perusteella. Siinä ollaan jo aika lähellä maailmanselittämistä.
On mahdotonta sanoa, missä vaiheessa ihmisen ajatteluun alkoi tulla uskonnollisia piirteitä. Norsut ja apinatkin surevat kuolleita. Neandertalinihmiset mitä ilmeisimmin hautasivat lajitovereitaan. Kyse voi tosin yhtä hyvin olla hygieniatoimenpiteestä kuin uskosta kuolemanjälkeiseen elämään.
– Itse pidän selvänä, että neandertalinihminen oli tässä suhteessa hyvinkin meidän kaltaisemme, mutta kyllä siitä löytää muitakin käsityksiä, Fortelius sanoo.
Ehkä koira on etuoikeutetumpi kuin ihminen
Evoluutio kertoo, miten elämä on kehittynyt. Heidi Zittingin mukaan Raamatun alkukertomukset kertovat, mikä on todellisuuden ja Jumalan suhde. Ne ovat runon kieltä.
– Ne eivät kerro yksittäisistä historian tapahtumista, vaan ne kuvaavat pysyvämmin tätä Jumalan luomaa todellisuutta. Niissä aika menettää merkityksensä, Zitting sanoo.
– Ajattelen, että sekä luominen että lankeemus ovat syvällä ihmisessä, ja kumpaakin niistä tapahtuu meille jokaiselle koko ajan.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkukertomukset eivät kuitenkaan päästä lukijaa helpolla. Kristillisen ajattelun mukaan ihminen on muusta luomakunnasta erilleen nostettu Jumalan kuva. Evoluutiobiologian mukaan ihmisen, koiran, lahnan, muurahaisen, kolibakteerin, herkkusienen ja koivun välillä on vain aste-ero.
Sekä luomista että lankeemusta tapahtuu meille jokaiselle koko ajan.
– Pappi Heidi Zitting
Ongelmia voi kaivaa jo ihmisen lähisukulaisten parista. Historioitsija Yuval Noah Harari kirjoittaa teoksessaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia: "Kuvittele, millaista olisi voinut olla, jos neandertalit tai denisovanihmiset olisivat säilyneet Homo sapiensin rinnalla. – – Millaisiksi olisivat esimerkiksi uskonnot kehittyneet? Olisiko Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa julistettu, että neandertalinihmiset polveutuvat Aadamista ja Eevasta, olisiko Jeesus kuollut denisovanihmisten syntien tähden ja olisiko Koraani varannut taivaasta paikkoja kaikille oikeauskoisille ihmisille lajista riippumatta?"
Heidi Zitting toivottaa neandertalinihmiset tervetulleiksi kirkkoon. Mutta mitä kauemmas mennään ihmisestä, sitä vaikeampi on tietää, mikä on muiden eliöiden suhde Jumalaan. Sitä paitsi: ehkä onkin niin, että ihminen on saanut sen tyhjän arvan.
– Voi olla, että koira on paljon etuoikeutetummassa asemassa kuin ihmiset. Se saattaa olla Jumalan välittömässä rakkauden piirissä ilman niitä kipeitä kysymyksiä, joita me ihmiset kannamme sydämessämme.
Kenties siinä ollaankin lankeemuksen ytimessä. Ihminen on olento, joka näkee, että maailmassa ja hänessä itsessään on painavaa pimeyttä. Ihminen ei tiedä, miten päin olla, ja vaikka tietäisikin, ei pysty olemaan niin. Ihminen aistii jotain kaunista ja kutsuvaa, mutta kokee, että se pakenee. Joku voisi sanoa, että ihminen kaipaa Jumalaa. Kristitty sanoisi, että ihminen löytää Jumalan Jeesuksessa.
Jos keittää sokeria kattilassa, syntyykö elämää?
Fossiiliaineisto kertoo, että maapallolla on ollut elämää noin neljä miljardia vuotta. Maapallo itse on reilut neljä miljardia vuotta vanha, eli elämä syntyi jokseenkin pian Maan synnyn jälkeen.
Jos elämää ei olisi, Suomessa ei vuonna 2017 olisi myöskään luterilaisia pappeja nimeltä Heidi Zitting ja Lauri Kemppainen. Kukaan ei tarkalleen ottaen tiedä, miten ensimmäiset eliöt syntyivät tai millaisia ne olivat.
– Elämän synty on ollut olosuhteiden ajama kemiallinen prosessi, joka on tapahtunut sen ajan ympäristökemian ehdoilla, kertoo dosentti Kirsi Lehto Turun yliopiston biokemian laitokselta.
Lehdon mukaan muutaman viime vuoden aikana ymmärrys varhaisen elämän kehityksestä on mennyt huomattavasti eteenpäin. Esimerkiksi: viisi vuotta sitten ajateltiin yleisesti, että elämä syntyi meren pohjassa. Nyt tutkijat uskovat, että olosuhteet olivat kuivat tai puolikuivat.
Jotta elämän synty saattoi lähteä käyntiin, tarvittiin paljon energiaa. Tutkijat ovat kiistelleet, tuliko energia maahan iskeytyvistä kappaleista vai tulivuorista.
Lehto pitää tulivuoriselitystä uskottavampana.
– On todennäköisempää, että kyse oli maan sisältä purkautuvasta energiasta. Se nopeutti hiilen ja typen pelkistymistä, jolloin energia sitoutui molekyyleihin, joista tuli metaania, ammoniakkia, tai mikä kaikista parasta, vetysyanidia.
Vetysyanidi on hyvin energiarikasta, ja tiedemiehet pystyvät laboratoriossa tuottamaan siitä elämän rakennuspalikoita.
– Iso kysymys on ollut, että mikä saattoi tuottaa meidän tarkat rakennuspalikkamme eli nukleotidit ja aminohapot, Lehto sanoo.
Jos nyt halutaan olla kauhean uskonnollisia ja lukea Raamatun tekstejä todellisuuden metaforina, niin siellähän sanotaan, että alussa oli Sana.
– Dosentti Kirsi Lehto
Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kuka tahansa voi tuottaa valtavan määrän monimutkaisia kemikaaleja vaikkapa keittämällä sokeria kattilassa. Siitä ei kuitenkaan tule elämää vaan mössöä. Lehdon mukaan elämä ei olekaan monimutkaisuuden vaan valikoivuuden huipentuma.
– Elämä käyttää loppujen lopuksi hyvinkin pienen valikoiman hyvin spesifejä kemikaaleja: neljää sorttia nukleotideja ja alun perin ehkä kymmentä sorttia aminohappoja, nykyään pariakymmentä. Tarvittiin olosuhteet, jotka valitsivat juuri näitä molekyylejä, jotka pystyivät ketjuuntumaan.
Elämä alkoi Lehdon mukaan nimenomaan ketjujen kemiasta. Elämän ytimessä on rakenne, joka säilyttää itse itseään. Se edellyttää informaatiota eli järjestystä, joka ohjaa sen toimintaa.
– Yksittäiset yhdisteet eivät pysty tällaiseen toiminnallisuuteen, mutta kun ne ketjuuntuvat, niistä tulee ikään kuin kirjoitusta, Lehto selittää.
– Minua viehättää se, että jos nyt halutaan olla kauhean uskonnollisia ja lukea Raamatun tekstejä todellisuuden metaforina, niin siellähän sanotaan, että alussa oli Sana. Ainakin elämän osalta se sana oli informaatio, joka oli satunnaisesti syntynyt, mutta joka muuttui informaatioksi silloin, kun se tuotti sellaisia toimintoja, joita luonto valitsi.
Miksi luonto valitsi sen? Kirsi Lehdon mukaan siksi, että se kelpasi johonkin: ensin kasvamaan suuremmaksi ja jossain vaiheessa kopioitumaan.
– Tässä kohdassa on valtavan iso kynnys. Kun ketjut olivat kasvaneet riittävän suuriksi, sinne syntyi myös jotain sellaista, mikä kopioitui. Eli vanhan mallin viereen kasvaa samanlainen uusi.
Jotkut ovatkin päätelleet, että yksinkertaisinkin itseään kopioiva elämä on niin monimutkaista, että sellaista ei voi syntyä itsestään. Esimerkiksi kuuluisa englantilainen ateistifilosofi Antony Flew alkoi vanhoilla päivillään uskoa Jumalaan, koska ei enää osannut pitää elämän syntyä sattumana. Flew'n kääntyminen sai ateistipiirit leimaamaan hänet seniiliksi ja harhaan johdetuksi vanhukseksi.
Kirsi Lehto ajattelee, että on mahdotonta sanoa, kuinka todennäköistä elämän syntyminen on: meillä on tiedossamme vain yksi esimerkki. Toisaalta hän ajattelee, että elämän syntyminen Maahan oli olosuhteiden luoma välttämättömyys.
– Tarina menee taaksepäin aina isoon pamaukseen. Kaikki parametrit ovat määräytyneet alussa, ja niiden kautta tapahtuvat ne asiat, jotka välttämättä tapahtuvat.
Maailma on biojäteastia, jonka reunalla ihminen huutaa
Ensimmäisistä monistuvista soluista alkoi pitkä taival, jota pitkin on saavuttu nykyhetkeen. Se on ollut ruma tie. Matkalla on tapahtunut muun muassa viisi massasukupuuttoa, ja lukemattomat eläinlajit dinosauruksista mammutteihin ovat kadonneet maan pinnalta. Paraikaa on meneillään kuudes massasukupuutto, jonka aiheuttaja on Jumalan kuva: ihminen.
Elämän historiaan katsominen ei ole Lauri Kemppaiselle helppoa.
– Maailman väkivaltaisuus ja olioiden kehitysvaiheiden meneminen historialliseen biojäteastiaan ovat vaikeita teologisia kysymyksiä.
Kärsimyksen ongelma ei ole kristityille teologeille mikään uusi pähkinä, mutta evoluutiohistorian massiivinen tuho nostaa sen uusiin korkeuksiin. Tällaisen maailman Jumala on luonut. Silti Jumala sanoi, että maailma on hyvä.
– Ymmärrän niitä ihmisiä, jotka sanovat, että katsokaa maailmaa, että tämäkö on muka älykkään suunnittelun lopputulos. Maailma, joka on täynnä elävältä syötyjä antiloopinvasoja, Kemppainen sanoo.
– Mutta ajattelen, että tähän maailmaan kuuluu myös minun tietoisuuteni, kykyni virittää valitusvirsi ja pelastuksen kaipuuni. Meillä on maailma täynnä ihmisiä, jotka tuntevat sääliä ja haluavat auttaa. Ihminen on osa luontoa, eli ihmisessä luonto projisoi sääliä ja myötätuntoa itse itseensä.
Maailma on täynnä elävältä syötyjä antiloopinvasoja
– Pappi Lauri Kemppainen
Siksi tietoisuus on Kemppaisen mielestä kiehtova ilmiö. Se on jotain, mikä tuntuu jännällä tavalla olevan maailman ja Jumalan leikkauspisteessä.
– Ajatus eläinten tietoisuuden aste-eroista ei ole minulle teologinen ongelma. Mistä sen tietää, missä vaiheessa enkeli puhalsi apinan korvaan sielun. Oman kokemukseni perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että tämän apinan päässä jonkinlainen sielukkuus elää.
Kukaan ei tarkalleen ottaen osaa sanoa, mitä tietoisuus on. Aivoja manipuloimalla voidaan manipuloida ihmisen psyykkisiä tiloja, mutta monet mielenfilosofit ovat sitä mieltä, että tietoisuutta ilmiönä ei voida palauttaa aivokemiaan.
Koska tietoisuutta ei ymmärretä, länsimainen kulttuuri elää Kemppaisen mukaan pääkirjoitus- ja tiedesivujen välisessä ristiriidassa.
– Lehden pääkirjoitussivulla voidaan kirjoittaa, että meillä on moraalinen velvollisuus huolehtia pakolaisista. Saman lehden tiedesivuilla meille sanotaan, että tiede on todistanut, että mitään minuutta, moraalia, tietoisuutta tai vapaata tahtoa ei ole. On vain materialistisia mekanismeja, jotka luovat meille illuusion tällaisista asioista, Kemppainen selittää.
– Miten helvetissä tuo ristiriita pitäisi nähdä? Meillä on moraalinen velvollisuus maailmassa, jossa mitään moraalia ei ole olemassa. Meidän pitäisi tahtoa tiettyjä asioita, vaikka vapaata tahtoa ei ole olemassa. Meidän pitäisi tiedostaa kaikenlaisia maailman epäkohtia, vaikka tietoisuutta ei ole olemassa. Meillä on nihilistinen metaetiikka ja todella normatiivinen ihmisoikeusetiikka. Pelaa siinä sitten loogisesti ja koherentisti!
Kemppainen itse ajattelee, että todellisuus on rakenteeltaan sellainen, että jokin siinä vetää ihmistä kohti totuutta, hyvyyttä ja kauneutta – ja että ne ovat jollain hyvin perimmäisellä tavalla totta.
Maailmankaikkeus, joka joko alkoi tai ei alkanut
Jotta Lauri Kemppainen ja Heidi Zitting voivat olla pappeja maailmassa, jossa joko on moraalisia velvollisuuksia tai ei ole, maailman täytyy olla olemassa. Meidän tunnettu universumimme tuli olemaan vajaat 14 miljardia vuotta sitten.
Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Syksy Räsänen kertoo, että me emme tiedä, mitä maailmankaikkeuden alussa oli – tai onko maailmankaikkeudella yleensä alkua.
– Yleisesti ottaen jos ajatellaan maailmankaikkeutta, kysytään, onko se deterministinen vai epädeterministinen, Räsänen sanoo.
Determinismi tarkoittaa sitä, että alkutila määrää, mitä myöhemmin tapahtuu. Klassinen fysiikka toimii näin. Voimme päätellä, että tässä on planeetta, koska tässä oli aurinko, koska tässä oli Linnunrata, koska laajentuvassa hiukkaskeitossa oli tässä kohtaa pieni tihentymä.
– Jos maailmankaikkeus olisi täysin deterministinen, tämä selitysten ketju ei koskaan päättyisi. Aina pitäisi olla jokin aiempi epätasaisuus. Mutta kvanttifysiikan mukaan maailmankaikkeus on epädeterministinen, joten selitysketju päättyy sellaiseen alkuepätasaisuuteen, jolla ei ole mitään syytä, Räsänen selittää.
Kaikessa fysikaalisessa tapahtuu jatkuvasti kvanttivärähtelyjä. Ne ovat muutoksia, jotka tapahtuvat ilman syytä. Esimerkiksi ihmisen kehon tasapainoa kvanttivärähdykset eivät horjuta, koska ne ovat pieniä ja nopeita.
Se olemassaolon käsite, joka kelpaa meidän maailmankaikkeudessamme olevien asioiden käsittelyyn, on riittämätön tähän kysymykseen vastaamiseen.
– Teoreettisen fysiikan dosentti Syksy Räsänen
– Varhainen maailmankaikkeus laajeni niin nopeasti hiukkasfysiikan skaaloista kosmisiin mittoihin, että nämä kvanttivärähtelyt venyivät. Näin syntyi epätasaisuuksia, jotka myöhemmin toimivat kaiken rakenteen siemeninä, Räsänen sanoo.
Niinpä tässä on Linnunrata sen takia, että laajenevassa hiukkaskeitossa oli tässä kohtaa kvanttivärähtelystä johtuvat epätasaisuus.
Tutkijat pystyvät suoraan havainnoimaan yhden sekunnin ikäistä maailmankaikkeutta ja ymmärtävät sen historiaa teoriassa jonnekin ensimmäisen sekunnin miljardisosan miljardisosan miljardisosan miljardisosan tienoille.
Sitten osutaan outoon seinään. Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist kuvailee kirjassaan Ensimmäinen sekunti sitä kohdaksi, jossa tiede vaihtuu mytologiaksi. Tutkijat eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä sitä ennen tapahtui.
– On mahdollista, että maailmankaikkeudella on ollut alku. Toinen vaihtoehto on, että maailmankaikkeus on ollut äärettömän kauan olemassa. Yksi idea on, että maailmankaikkeus on romahtanut äärettömän kauan, ja sitten romahtaminen on pysähtynyt, minkä jälkeen maailmankaikkeus on ruvennut laajentumaan. Se, mitä me pidämme alkuna, olisikin vain siirtymä romahtamisesta laajentumiseen, Räsänen selittää.
– Yksi vaihtoehto on myös se, että kun mennään hyvin isoihin tiheyksiin, ajan käsite menettää merkityksensä eikä kysymys alusta ole enää mielekäs, koska aika ei tarkoita mitään.
Miksi sitten on olemassa jotain sen sijaan, että ei olisi olemassa mitään? Syksy Räsäsen mielestä kysymys koskee pohjimmiltaan sitä, mitä olemassaolo on.
– Kun sanomme, että joku asia on olemassa, se on yleensä sellainen, jonka kanssa me voimme vuorovaikuttaa. Mutta jos maailmankaikkeutta ei olisi olemassa, olisiko esimerkiksi reaalilukuja olemassa?
– Minun on hyvin vaikea edes ajatella tällaista kysymystä. Minusta tuntuu, että se olemassaolon käsite, joka kelpaa meidän maailmankaikkeudessamme olevien asioiden käsittelyyn, on riittämätön tähän kysymykseen vastaamiseen.
Voiko Jumalaa osoittaa sormella? Ehkä
Kristinuskon näkökulmasta ei ole erityisen tärkeää, onko universumeja yksi vai ääretön määrä. Sekään ei ole erityisen tärkeää, onko meidän universumillamme alkua vai ei.
– Minkä tahansa fysikaalisen asian olemassaolo herättää saman ontologisen kysymyksen, johon liittyy vastaus Jumalasta jonakin perimmäisenä, joka ylittää jopa olemassaolon, Lauri Kemppainen selittää.
Jumala ei ole olemassa samalla tavalla kuin osoitettavat asiat ovat. Jumala on ääretön aktuaalisuus, jonka tahto mahdollistaa kaiken muun olemisen tai olemattomuuden.
– Ei meidän ole mahdollista löytää Jumalaa minään objektina maailmasta. Ei ole niin, että kun kurkistamme tarpeeksi monen planeetan taakse, niin lopulta Jumala tulee esille ja sanoo, että okei, täällä mä olin, nyt löysitte, Kemppainen sanoo.
– Joku kysyy, että jos Jumala loi maailman, kuka loi Jumalan. Mutta hän ei silloin ymmärrä, mitä Jumalalla klassisessa teistisessä ajattelussa tarkoitetaan.
Tähän voi uskoa tai olla uskomatta. Heidi Zitting uskoo.
– Siitä nousee merkityksellisyys: että tässä kaikessa on taustalla Jumalan suuri suunnitelma. Joskus on vaikea sanoa, mikä se suunnitelma on, mutta minä ajattelen, että me emme ole täällä vain sattuman oikusta, Zitting toteaa.
Moni on eri mieltä. Jumalaa ei ole, ja koska monilla ihmisillä on avaimet ydinaseisiin ja ties mihin helvetinkoneisiin, muutaman sadan vuoden päästä on tuskin ihmistäkään. Kristillisessä traditiossa tällaisia ajatuksia kutsuttaisiin epämuodikkaalla mutta juurevalla sanalla: synti. Synti on kääntymistä kohti toivottomuutta ja tyhjyyttä ja selän kääntämistä toivolle ja merkitykselle – siis Jumalalle.
– Ajattelen, että on osa meidän lankeemustamme, että alamme aina vetää pienempään ja pienempään päin. Haluamme laittaa silmät kiinni, ettei meidän vain tarvitse ajatella, että voisi olla jotain isompaa, vaikka meillä olisi hirveä kaipuu koko ajan, Zitting sanoo.
Olemassaoloa kantava Jumala ei kerro ihmiselle vielä paljoa. Ehkä sen takia monet teistiset uskonnot ovat siitä niin yksimielisiä. Kristitty ajattelee, että Raamattu kertoo Jumalasta tarkemmin.
Zittingin mukaan Raamatun luomiskertomukset kertovat siitä, että ihmisellä on maailmassa tehtäviä toisiaan, luomakuntaa ja Jumalaa kohtaan. Maailmassa tietynlainen suhdeverkosto, johon me kuulumme.
– Voisin kai oikein määrätietoisesti yrittää olla uskomatta ja pohtimatta näitä kysymyksiä, mutta ajattelen, että näin elämä on täydempää. Jumala menee siihen kategoriaan, jonka monet kokevat, mutta jota harva on koskettanut käsillä.
Oikeastaan kristitty voisi sanoa, että Jumala kyllä on olemassa samalla tavalla kuin osoitettavat asiat – tai ainakin oli. Kun Jeesus kaksi tuhatta vuotta sitten kulki ja opetti ihmisiä Juudeassa, monet tosiaankin koskettivat häntä käsillään.
Uuden testamentin tekstit kertovat myös, että Jeesus ottaa langenneesta luomakunnasta vielä kopin. Ehkä hän silloin muistaa uskovien kristittyjen lisäksi niitä, jotka eivät osaa uskoa, ja ehkä myös niitä kaukaisempia äidin puolen sukulaisiaan, joita ihmiset kutsuvat muun muassa villakoiriksi, valashaiksi, koriantereiksi ja kantarelleiksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
