Mustasukkaisuus ei aina katoa, mutta sen kanssa voi oppia elämään – Väestöliitto ja HUS laativat ohjeet itsehoitoon
Mustasukkaisuus on syy monien erojen taustalla. Se voi kuitenkin olla myös hyväksi parisuhteelle.
Väestöliitto ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS ovat yhdessä laatineet mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman. Ohjelma löytyy netistä, ja se koostuu muun muassa erilaisista tehtävistä, joita voi tehdä joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.
Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti Lotta Heiskanen Väestöliitosta kertoo, että yhteistyö HUS:n kanssa oli luontevaa, sillä HUS ylläpitää mielenterveystalo.fi-sivustoa, jossa on paljon muutakin itsehoitomateriaalia. Mustasukkaisuus sopii itsehoito-ohjeiden aiheeksi hyvin, sillä se on tuttu tunne todennäköisesti kaikille.
– Nämä omahoito-ohjeet sopivat lieviin ongelmiin, eivät sellaisiin tilanteisiin, joihin liittyy jo esimerkiksi väkivaltaa. Silloin voi soittaa hätänumeroon tai vaikka turvakotiin, Lotta Heiskanen muistuttaa.
Auttaa hahmottamaan parisuhteen rajoja
Vaikka mustasukkaisuus on yleisinhimillinen tunne, siihen liittyy paljon häpeää. Lotta Heiskasen mukaan mustasukkaisuuden tunteita ei kuitenkaan pitäisi hävetä, sillä mustasukkaisuus on moni-ilmeistä ja voi toimia myös parisuhteen hyväksi.
– Se voi auttaa hahmottamaan ja puhumaan siitä, missä menevät parisuhteen rajat. Se voi myös pitää parisuhdetta tuoreena ja pitää yllä intohimoa.
Äärimmäisen voimakas mustasukkaisuus on sellaista, joka voi johtaa kontrollointiin, epäluuloon, riitelyyn, pahimmissa tapauksissa myös väkivaltaan. Ei ole sattumaa, että mustasukkaisuus on taustalla useissa henkirikoksissa.
Voimakas mustasukkaisuus ilmenee kontrollointina, kuulusteluna ja tuomitsemisena.
Mustasukkaisuus ei ole vain yksilön ongelma, vaan se heijastuu parisuhteessa molempiin. Kumppani voi joko ruokkia mustasukkaisuutta tai auttaa selviytymään vaikeiden tunteiden kanssa.
Mustasukkaisuudessa on kyse aina myös parisuhteen rajoista. Niissä on paljon yksilöllisiä ja kulttuurillisia eroja. Yhdelle on ihan ok, että kumppani tanssii hitaita jonkun toisen kanssa, toinen saattaa loukkaantua siitä. Joissakin tapauksissa mustasukkaisuuden tunteeseen sekoittuu tunnetta kunnian menettämisestä.
Vaikka mustasukkaisuus ei olisi varsinainen ongelma parisuhteessa, on hyvä puhua kumppanin kanssa siitä, missä rajat menevät ja mikä mustasukkaisuutta voi aiheuttaa.
Voimakkaaseen mustasukkaisuuteen kannattaa hakea apua
Mustasukkaisuuden on ajateltu johtuvan esimerkiksi omasta epävarmuudesta ja heikosta itsetunnosta. Lotta Heiskasen mukaan taustalla voi olla monenlaisia syitä.
– Ihmisellä voi olla turvattomuuden kokemuksia, jotka tulevat lapsuudesta tai siitä, että on tullut petetyksi aiemmassa parisuhteessa. Silloin on vaikea luottaa. Jos on kokenut turvattomuutta, silloin on ylipäätään vaikeampi luottaa toiseen ihmiseen.
Väestöliiton ja HUS:n itsehoito-ohjelma koostuu erilaisista harjoituksista, jotka muistuttavat kognitiivisen psykoterapian tehtäviä. Lotta Heiskasen mukaan ne auttavat esimerkiksi tunnistamaan automaattisia ajatuksia eli ajatuksia, jotka tulevat mieleen, mutta eivät ole välttämättä totta.
Näin oppii myös erittelemään, milloin mustasukkaisuuden tunteet ovat aiheellisia ja milloin aiheettomia. Ohjeet auttavat myös tunnistamaan, mikä ruokkii ja mikä vähentää mustasukkaisuutta.
Voimakasta mustasukkaisuutta tuntevan kannattaa hakea apua ammattilaisilta. Sen voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että se ei liity mihinkään tiettyyn tapahtumaan ja saa toimimaan suhteelle haitallisesti.
– Voimakas mustasukkaisuus ilmenee kontrollointina, kuulusteluna ja tuomitsemisena. Terapia ei kokonaan poista tunnetta, mutta auttaa elämään asian kanssa ja suhtautumaan siihen, Lotta Heiskanen sanoo.
– Se ei ole tarkoitus omahoidossakaan. Tarkoituksena on saada mustasukkaisuus tunnesäätelyn piiriin siten, että se ei olisi hallitsematonta eikä rikkoisi elämää. Opetellaan uudenlaista suhtautumistapaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rakastan sinua ja sinua – perinteisen parisuhteen rinnalle nousee vaihtoehtoja: ”Lintuhäkin oven pitää olla auki”
Hyvä elämäKahden tai useamman kumppanin kanssa suhteen solmineet suomalaiset kertovat valintansa eduista ja haasteista Parisuhdepäivitys-kirjassa. ”Polyamoria ei sovi joka jaanalle ja jampalle, mutta jotkut elävät niin tyytyväisinä”, seurakunnan perheneuvoja Iiris Koskinen sanoo.